• Kalervo Kummola valitsi Naantalissa mieluisimman itseään esittävistä karikatyyreista

    Jääkiekkovaikuttaja oli hyvin vaikuttunut näyttelystä ja hän kiersi Taidehuoneella iloisin mielin.
    Vuoden karikatyyppi Kalervo Kummola valitsi mieluisimman itseään esittävistä teoksista.
    Vuoden karikatyyppi Kalervo Kummola valitsi mieluisimman itseään esittävistä teoksista. Kuva: Henrika Solin
    Lukemisto
    6.7.202123:00
    Juho Mäkelä

    Vastavalittu karikatyyppi Kalervo Kummola kävi lauantaina 4.7.2021 katsomassa Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien vuosinäyttelyn Naantalin Taidehuoneella.

    Jääkiekkovaikuttaja sai valita näyttelyn kahdestatoista Kummola-muotokuvasta mieluisimman itselleen.

    Valinta ei ollut helppo, ja Kummola sanoikin ensin, että hän ilmoittaa suosikkinsa, kun on keskustellut tyttäriensä kanssa. Lopulta hän kuitenkin valitsi riihimäkeläisen karikatyyritaitelijan Teppo Järven teoksen.

    Kalervo Kummola oli hyvin vaikuttunut näyttelystä ja hän kiersi Taidehuoneella iloisin mielin.

    Edellisellä kerralla Vuoden 2020 karikatyypiksi valittiin kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Valinnalla on yritetty saada näkyvyyttä ja huomioarvoa näyttelylle. Vuoden karikatyyppi voi valita lahjaksi yhden itseään esittävistä töistä, mutta kaikki valitut eivät ole innostuneet tittelistä.

    Skarppien vuosinäyttelyssä Naantalissa on esillä karikatyyrejä ja pilapiirroksia 15 taiteilijalta. Näyttelyyn osallistuvat myös Maaseudun Tulevaisuuden graafikko Timo Filpus ja Maaseudun Tulevaisuuteen pilapiirroksia ja sarjakuvia pitkään tehnyt Pasi Rahikainen.

    Lue lisää: Merkkihenkilöt nähdään karikatyyreinä Naantalin näyttelyssä – aina esikuvat eivät ilahdu: "Jörn Donner sanoi, että hän ottaa mieluummin lahjaksi punaviinipullon kuin tuon piirroksen"

    Artikkelin aiheet
    Kalervo Kummola
    karikatyrit
    taidenäyttely
    Naantali
    pilapiirtäjät
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten