• TV-vinkki: Kun panttivanki asettuu sieppaajan puolelle – outo pankkiryöstö antoi nimen Tukholma-syndroomalle

    Tukholma-syndrooma on rikoselokuva pankkiryöstöstä ja panttivankidraamasta, joka perustuu vuonna 1973 sattuneeseen tositapaukseen.
    Ethan Hawke näyttelee pankkiryöstäjää ja Noomi Rapace panttivankia Robert Budreaun ohjaamassa Tukholma-syndrooma -elokuvassa.
    Ethan Hawke näyttelee pankkiryöstäjää ja Noomi Rapace panttivankia Robert Budreaun ohjaamassa Tukholma-syndrooma -elokuvassa. Kuva: Jan Thijs / Yle
    Lukemisto
    30.5.202121:00
    Henrik Hohteri

    Tukholma-syndroomaksi kutsutaan nurinkurista psykologista ilmiötä, jossa panttivanki asettuu sieppaajansa puolelle.

    Nimensä syndrooma on saanut elokuussa 1973 sattuneesta pankkiryöstöstä Tukholmassa. Ryöstö venyi lopulta kuuden päivän mittaiseksi panttivankidraamaksi, joka oli pääotsikoissa Suomessakin.

    Myöhemmissä haastatteluissa vankilasta vapautunut sieppaaja on ihmetellyt vankien käytöstä: He suojelivat sieppaajiaan eivätkä paenneet tilaisuuksista huolimatta.

    Robert Budreaun ohjaama elokuva Tukholma-syndrooma vuodelta 2018 perustuu löyhästi tositapaukseen.

    Ethan Hawke näyttelee ryöstäjää, jonka tunnelmat vaihtelevat riehakkaan pillerihuuruisesta voittamattomuudesta epätoivoon. Rikoskumppania näyttelee roistorooleissa usein nähty Mark Strong.

    Kolmesta vangista merkittävimmässä roolissa on Noomi Rapacen näyttelemä pankkivirkailija Bianca, jonka kauhu muuttuu hiljalleen sympatiaksi sieppaajaa kohtaan.

    Paitsi psykologisesti, tapaus oli myös teknisesti monimutkainen. Kerrottakoon, että poliisi yrittää päästä pankkiin ja löytää ratkaisun mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Elokuva höystää tarinaa vielä lisäjuonteilla, jotka eivät tosin ole sen oudompia kuin tositapahtumat.

    Elokuva pääsee päämäärättömän alun jälkeen mukavasti vauhtiin. Vankien omituinen käytös jää kuitenkin ratkaisemattomaksi mysteeriksi.

    1970-luvun miljöö vaikuttaa myöhemmin syntyneen silmille uskottavalta. Suomalainen katsoja voisi toivoa näin läheisille tapahtumille ruotsinkielisiä näyttelijöitä, mihin amerikkalaistuotanto ei tietystikään taivu.

    Yle TV2 sunnuntai klo 21.05 ja Areena .

    Vangit suojelivat sieppaajiaan eivätkä paenneet tilaisuuksista huolimatta.

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten