• Tästä syystä kahvipaketista joutuu maksamaan hurjasti enemmän verrattuna viime vuoteen – näin kuluttajat ovat reagoineet hinnan nousuun

    Kahvin hinta on noussut viime vuodesta yli 41 prosenttia, kertoo Päivittäistavarakaupan viestintäpäällikkö Mari Mattila.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Ruoka
    22.11.202220:00
    Santeri Nousjoki
    Suosituin kahvimerkki on edelleen Juhla Mokka. Myös sen hinta on noussut vuodessa tuntuvasti ylöspäin.
    Suosituin kahvimerkki on edelleen Juhla Mokka. Myös sen hinta on noussut vuodessa tuntuvasti ylöspäin. Kuva: Markku Vuorikari

    Suomessa on tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä myyty kahvia yli 333 000 000 eurolla, selviää Päivittäistavarakauppa ry:n tilastoista.

    Kahvin myynnin arvo on kasvanut viime vuoden tammi-syyskuusta kumulatiivisesti noin 21 prosentilla, mutta samalla myynnin määrä on laskenut yli 14 prosenttia, kertoo viestintäpäällikkö Mari Mattila Päivittäistavarakauppa ry:stä.

    “Kahvin hinta on noussut viime vuodesta 41,44 %. Kahvia myytiin tammi-syyskuussa 333 121 118 eurolla” hän kertoo.

    Ruoan hinnan noustessa kuluttajat ovat siirtyneet ostamaan edullisempia tuotteita ja kaupan omia merkkejä, arvioi Mattila.

    Suomalaiset juovat vuosittain keskimäärin vajaat 10 kiloa kahvia. Yhteensä se teki viime vuonna 51 928 tuhatta kiloa kahvia. Määrä on pysynyt viime vuodet suunnilleen samana, selviää Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen tilastoista.

    Suomessa paahdetun kahvin osuus on vähitellen pienentynyt, kun taas ulkomailla paahdetun tuontikahvin osuus on kasvanut. Suomeen tuotiin viime vuonna noin 57 miljoonaa kiloa raakakahvia, josta 80 prosenttia oli peräisin Brasiliasta, Kolumbiasta tai Hondurasista.

    S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Nina Paavilaisen mukaan ketju on myynyt viime vuoden marraskuusta tämän vuoden lokakuuhun noin 18 miljoonaa kiloa suodatin- ja pannujauhatuskahvia.

    “Tämä kattaa 95 prosenttia kahvituoteryhmän kilovolyymista”, hän täsmentää.

    Paavilainen kertoo, että S-ryhmän asiakkaat ostavat keskimäärin 6 kiloa eli 12 pakettia kahvia vuodessa. Keskimäärin tämä on noin 0,7 kiloa yhdellä ostokerralla.

    S-ryhmän asiakas ostaa noin 12 kahvipakettia vuodessa. - Paavilainen

    Kuluvana vuonna suodatin- ja pannujauhatuskahvien myyntimäärä on ollut Paavilaisen mukaan markkinassa laskusuunnassa. Tämä johtuu rajuista hinnannousuista raakapapumarkkinassa.

    “Suomalaiset juovat pääsääntöisesti arabica-pavuista jauhettua kahvia. Arabica-papujen hinta maailmalla on tuplaantunut viime vuodesta”, Paavilainen sanoo.

    Syitä hinnannousulle on hänestä useita. Kahvipapusato on jäänyt sääolosuhteiden takia pieneksi, merikonttien saatavuudessa on ollut haasteita ja koronapandemia on vaikuttanut työvoiman saatavuuteen.

    “Lisäksi Aasiassa on alettu niin ikään suosia arabicaa robusta-papujen sijaan”, Paavilainen lisää.

    Mihin kahvin hinta voi sitten nousta?

    Paavilainen sanoo raakakahvin raaka-ainehinnan olleen laskusuunnassa. Kuluttajan kahvin hintoihin vaikuttaa hänen mukaansa myös yleinen inflaatio, globaalit logistiikka- ja muiden kustannusten nousut ja laskut.

    “Ensi vuoden alussa nähdään, mihin hintatasoon raakakahvin raaka-ainehinnat asettuvat. Kahvin kuluttajahintaan vaikuttavat kaiken kaikkiaan raaka-ainehintojen lisäksi eri sesongit, markkinointitoimenpiteet ja kilpailutilanne”, hän summaa.

    Lisää aiheesta
    • Tummapaahtoinen kahvi voi sopia erityisesti herkkävatsaiselle.

      Ruoka | Juhla Mokka jatkaa Suomen suosituimpana kahvina, mutta nämä kahvijuomat maistuvat suomalaisille entistä enemmän

    • “Kunhan ei vain nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” Minnan kahvikakku herättää eloon jokaisen puolikuolleen.

      Minna Canthin kahvikakku

    • Raakakahvia tuodaan Suomeen noin 60 miljoonaa kiloa vuodessa, eniten Brasiliasta.

      Ruoka | Kahvissa se onnistui: Kustannusnousu hyppäsi myös tuottajahintoihin

    • Espresso tarjoillaan lyhyenä kahvina pienestä, lämmitetystä kupista. Usein asiakas saa sen kanssa suklaamakeisen.

      Ruoka | Espresso saapui Suomeen vuosituhannen alussa ‒ nyt pienten pitäjienkin kahvilat pihauttelevat tujua tummapaahtoa höyrypilven saattelemana

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle