
Ei ole ihme, että jyväskyläläisen Mirkka Torikan esikoiskirja Rakas katastrofini on kerännyt valtavaa suosiota kevään julkaisustaan lähtien. Torikka kertoo avoimesti perhe-elämästään ja äitiydestään kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan miehen vaimona. Aki Torikka muistetaan vapaaottelijana Finnfight- sekä Wasa Fight -tapahtumista 2000-luvun alussa.
Tarina alkaa idyllisesti: kaksikko kohtaa yökerhossa, ostaa unelmiensa talon Akin vanhemmilta ja saa kaksi lasta. Ensimmäisinä vuosina tarina saa jo säröjä, kun Akin mielenterveys alkaa horjua. Ahdistuksesta johtuva itsetuhoisuus vie hänet suljetulle osastolle, jossa hän kuitenkin onnistuu vakuuttamaan hoitohenkilökunnan pärjäämisestään.
Tarina saa herkistymään viimeistään siinä vaiheessa, kun Torikka kuvaa yksityiskohtaisesti miehensä itsemurhan talvella 2013. Pahinta on hetki, jona äiti kertoo lapsilleen, että heidän isinsä sydän ei enää jaksanut. Vasta hieman myöhemmin totuutta alettiin käsitellä lasten kanssa. He kasvoivat vähitellen ymmärrykseen siitä, miten isän sairaus oli hänen kuolemansa syy. En muista, milloin olisin viimeksi itkenyt niin paljon kuin tätä kirjaa lukiessani.
Kuolema oli kuitenkin kulkenut Mirkan elämässä jo vuosia. Hän valokuvasi paljon perhettään ja Akia, jotta voisi tallentaa hetkiä muistojen filminauhalle. Hän valvoi jokaista oven kolahdusta ja dosetin rapinaa, jotta voisi estää miehensä itsemurhan. Hän aavisti kuoleman läheisyyden, mutta surua ei pysty koskaan ennakoimaan.
”En muista, milloin olisin viimeksi itkenyt niin paljon kuin tätä kirjaa lukiessa.”
Muistelmateoksena kirja kiitää lajityyppinsä kärkeen. Elävä kerronta ammentaa kaunokirjallisuuden keinoista. Juoni etenee menneisyydestä nykyhetkeen, mutta poimii välillä ajatuksia nykyhetkestä. Ennakointia voisi olla ehkä hieman vähemmän, jotta tarina pysyisi yllätyksellisempänä.
Toimittaja ja päihdekasvatustyön asiantuntija Mirkka Torikka purkaa itsemurhan tehneen ympäriltä syyllistävän asenteen. Olisi helppoa syyttää itsemurhan tehnyttä, joka jätti perheensä keskelle homeremonttia. Mutta Aki jätti tähän maailmaan paljon hyvääkin: hän oli vaimonsa kuvauksen mukaan turvallinen aviomies ja rakastava isä. Hän lähti täältä, kun jotain hyvää oli vielä jäljellä.
Kauneinta tarinassa on se, kuinka Torikka puhuu lapsilleen heidän isänsä kuolemasta. Siitä voi oppia kuka tahansa itsemurhan tehneen läheinen. Isän hauta on lapsille paikka, jonne voi ratsastaa keppihevosella. Isän muistoa vaalitaan arkisissa puheissa.
”Sanoin lapsille, heidän tulisi olla ylpeitä isästään, sillä kaikilla ei ollutkaan sellaista suojelusenkeliä kuin heillä”, Torikka kirjoittaa.
Juttua korjattu 28.8. klo 12.27: Lisätty tekstiin tieto siitä, että lasten vartuttua perheessä alettiin käsitellä isän itsemurhaa. Lapset ymmärsivät, että isän kuolema johtui mielenterveydenhäiriöstä.