Metsäpuutarha on kaikkea muuta kuin yksinäinen omenapuu nurmikkoaavikolla – uutuuskirja lähes uuvuttaa lukijan tietomäärällään

Paras aika perustaa metsäpuutarha oli 20 vuotta sitten. Seuraavaksi paras aika on nyt.

Näin alkaa ruotsalaisten Philipp Weissin ja Annevi Sjöbergin kirja. Näyttää siis siltä, ettei metsäpuutarha ole kärsimättömän hätähousun juttu.

Ajatus on silti kiinnostava: monikerroksinen eri kasvilajien yhteisö, johon ihmisen ei juurikaan tarvitse puuttua hoitotoimillaan.

Kirja perustuu kirjoittajien omiin tutkimuksiin ja kokemuksiin. Sen yksityiskohtaisuus ja koko kertovat kiihkeästä kiinnostuksesta aiheeseen. Esipuheessa todetaankin, että lajeja piti esitellä satakunta, mutta niitä kertyi lähes 400, ja 300-sivuiseksi suunniteltu kirja kasvoi 450-sivuiseksi.

Metsäpuutarha ei ole puutarha metsässä, vaan puutarha, joka toimii kuin metsä, kirjassa määritellään. Se on siis kaikkea muuta kuin yksinäinen omenapuu nurmikkoaavikolla. ”Mitä tapahtuisikaan, jos uskaltaisimme istuttaa kasvit hiukan lähemmäksi toisiaan kokonaisuuksiksi ja täyttää niiden väliin jäävän tilan?”

Suomessa metsäpuutarhan paras luonnollinen esikuva on lehtimetsä. Mikään muu maalla elävä ekosysteemi ei tuota yhtä paljon biomassaa kasvukauden aikana.

Metsäpuutarha voi olla pikkuruinen, ja toisaalta sen koolla ei ole ylärajaa. Jo yksi omenapuu, jonka yhteydessä kasvaa kerroksellisesti muutamia muita ruokaa tuottavia ja monimuotoisuutta lisääviä kasveja, voi jo olla pienoismetsäpuutarha. Jopa yhteen lavakaulukseen voi istuttaa monimuotoisen syötävän ekosysteemin.

Kannattaakin aloittaa pienestä ja laajentaa sitä mukaa, kun tietoa ja kokemusta metsäpuutarhaviljelystä karttuu, kirja kehottaa.

Kirja selittää yksityiskohtaisesti, miten metsäpuutarha rakennetaan ja miten sitä hoidetaan ja mitkä ovat hyvän kasvun edellytykset. Valtava tietomäärä voi ajaa lukijan infoähkyyn, joten kirjaa kannattaakin lukea makustellen ja palastellen. Samalla selviää, mikä on hoivapuu, mikä kiihdyttäjäkasvi ja onko rikkakasveja olemassa.