Tsinniat, asterit ja eukalyptus viihtyvät lantapatterin päällä kohopenkissä – leikkokukkaviljelijän kausi alkaa jo syksyllä

Maaperä lohjalaisella tontilla on hyvin vaihtelevaa, savesta moreeniin ja kallioon asti.

”Olemme tehneet kaikki puutarhan kukkapenkit no dig -menetelmällä eli rakentaneet kohopenkkejä. Niihin on tuotu hevosenlantaa, multaa ja turvetta”, Tommi Långström kertoo.

Penkin korkeus on alkuun 20–30 senttiä, mutta se painuu ajan mittaan. Katteena on katekangas, jonka reikiin taimet istutetaan.

Penkit kalkitaan ja lisälannoitusta annetaan kauden mittaan, sillä leikkojen kasvutahti on hurja.

Kukkamaan pinta-ala on vain muutamia aareja, mutta sieltä saadaan runsaasti satoa. Lajit vaihtuvat kauden edetessä, ja kimppujen ulkoasu muuttuu sen myötä.

Osa kukista sopii kuivattavaksi, ja Lindholm tekee niistä talvimyyntiin kransseja. ”Esimerkiksi olkikukka ja ikiviuhko ovat hyviä kuivakukkia.”

Olkikukka pysyy pilvisellä säällä nupussa. Se sopii erityisen hyvin kuivakukaksi. Kuva: Carolina Husu

Leikkoviljelyn vuodenkierto alkaa jo syksyllä. Silloin ja vielä alkutalvesta suunnitellaan seuraavan kesän istutuksia ja tilataan siemenet. Ensimmäiset kylvöt tehdään maaliskuussa. Kylvöjä jatketaan jaksoittain huhtikuusta toukokuun vaihteeseen.

Långström sanoo, että mukaan otetaan aina uutuuksiakin, mutta viljelyssä on joka vuosi hyväksi koettuja lajeja. ”Esimerkiksi tsinnioissa ja astereissa on herkullisen värisiä vakiolajikkeita.”

Tsinnia on erinomainen leikkokukka, jota löytyy monen värisenä. Kukka voi olla yksinkertainen tai kerrottu. Kuva: Carolina Husu

Pitkävartisuus ja isokukkaisuus on leikoissa olennaista. Välillä tulee yllätyksiäkin: tänä kesänä leijonankidaksi valittiin vahingossa ruukkukasvatukseen tarkoitettu lajike. ”Jäi hiukan matalaksi”, hymähtää Långström.

Siemenet tulevat Ruotsista ja Tanskasta. ”Itse keräämme talteen vain perinnekasvien siemeniä. Leikothan niitä eivät ehdi edes tuottaa, koska ne leikataan kukkivina”, Långström selvittää.

Näyttävät kimput muuttavat muotoaan kesän edetessä, kun kukat niissä vaihtuvat. Kuva: Carolina Husu

Kukkien lisäksi he kasvattavat erilaisia koristeheiniä. Kimpuissa hyödynnetään myös puutarhan muita antimia, kuten vadelman oksia, yrttejä ja muita vihreitä.

Leikkopenkin erikoisuus on eukalyptus, jonka lehdistä lähtee huumaava tuoksu. ”Sitä pystyy hyvin kasvattamaan Suomessakin”, Mikael Lindholm paljastaa. ”Kokeilemme nyt ensi kertaa niiden talvettamista, sillä siemenestä kasvatus on hidasta.”

Eukalyptusta voi myös laittaa vaikka saunavihtaan tai löylyveteen, Långström vinkkaa.

Ulkomuodon lisäksi tuoksu on tärkeä osa kimppuja. ”Sitruunamelissa ja minttu antavat hienon aromin, samoin humala”, Långström kertoo. ”Käytämme myös pelargoneja kimpuissa, etenkin tuoksupelargonin oksista tulee hyvä tuoksu.”

Eukalyptusta voi kasvattaa myös Suomen oloissa. Kesän aikana kasvi venyy reilusti, vaikkei avomaalla talvehdikaan. Kun lehtiä hieraisee, huumaava tuoksu pölähtää ilmoille. Kuva: Carolina Husu

Yksivuotisten lisäksi kimppuja varten kasvatetaan monivuotisia liljoja, gladioluksia ja leimuja. Myös pionit, harjaneilikat ja piikkiputket ilmestyvät penkeistä uskollisesti joka vuosi, joten jokaisen lajin kohdalla kasvatusta ei tarvitse alkaa alusta.

Kukkien värikirjo on suuri, tarkoituksella. ”Emme kasvata näitä vain itsellemme, kukkien täytyy sopia moneen makuun.”

”Pionit ovat kimpuissa valtavan suosittuja, samoin daaliat”, Tommi Långström kertoo.

”Liljat sen sijaan jakavat mielipiteitä, vaikka ovat näyttäviä ja kestäviä kimpuissa”, Lindholm pohtii.

Kiinanasterit ovat kestäviä ja näyttäviä leikkoja. Kuva: Carolina Husu

Leikot kerätään aamulla, jolloin niiden nestejännitys on parhaimmillaan. Päiväksi ne viedään lepäämään Tommi Långströmin pyörittämän Saarelman puutarhan kylmiöön, ja kimpuiksi kukat sidotaan iltasella seuraavaa päivää varten.

Asterit ja tsinniat kestävät leikkona parhaiten, tuoksuherne jaksaa lyhimmän ajan. ”Kun kukka leikataan pidempänä ja otetaan mukaan lehtivihreää, säilyy kukintokin kauemmin”, Lindholm valaisee.