Kirja-arvio: Piia Leinon Yliaika-romaanissa Suomen kansalaisuus rajataan alle 75-vuotiaille

Joskus politiikassa täytyy tehdä kipeitä ratkaisuja, etenkin kun edessä on ilmastonmuutosta vastaan taisteleminen sekä hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen. Eletään vuotta 2052 ja Suomi näyttää onnistuneen tavoitteissaan. Suomalaiset voivat ilmeisen hyvin, mutta sillä on myös hintansa. Kansalaisuus on rajattu vain alle 75-vuotiaille.

Aikoinaan suurta lakimuutosta muovailleen poliitikon Annastiina Kankaanrinnan 75-vuotispäivä lähestyy. Hän on suunnitellut exituksestaan juhlavan mediatapahtuman, jossa kaikki yksityiskohdat lakanoista kukkasiin on toteutettu hyvällä maulla. Mutta erästä yksityiskohtaa Annastiina ei saa kohdalleen. Mitkä olisivat sopivat viimeiset sanat?

Särö täydellisessä suunnitelmassa ajaa Annastiinan raiteiltaan ja pohtimaan koko mennyttä elämäänsä.

Piia Leinon Yliaika-romaani tuntuu erityisesti tänä keväänä kipeän osuvalta. Sen teemat eivät ole enempää eivätkä vähempää kuin elämä ja kuolema. Mitä olemme valmiita uhraamaan? Mitkä ovat yhteiskuntamme tärkeimmät arvot, joita vaalitaan kovimpinakin aikoina? Kuinka helppoa toisten elämää on rajata, mutta olemmeko valmiita hyväksymään oman kohtalomme, kun sen aika tulee?

Edellisellä Taivas-romaanillaan Leino näytti taitonsa lähitulevaisuuteen sijoittuvan dystopian taiturimaisena kuvaajana. Yliaika onnistuu tässä vielä Taivastakin paremmin. Leino maalaa kirjansa sivuille varmoin vedoin vavisuttavan kauheaa tulevaisuuskuvaa. Hän tekee sen kuitenkin niin kauniilla lauseilla, että useammankin haluaa kirjoittaa ylös myöhempää tarkastelua varten. Tarina ei jätä lukijaansa rauhaan, vaan pakottaa pohtimaan niitä elämän suurimpia kysymyksiä.

Samalla on kehuttava myös kirjan kantta, jonka takana on Jussi Karjalainen. Kuultavan kansipaperin lävitse heijastuu poikkeuksellisen näyttävä, kovaan kanteen painettu kuvitus. Kahdella tasolla leikittelevä kansitaide on kutkuttavan hieno.