
Turkulaisen psykologin ja traumapsykoterapeuttiopiskelija Katri Manelius-Erikssonin mukaan vanhemman uusi parisuhde voi herättää ymmärrettävästi vaikeitakin tunteita aikuisessa lapsessa.
Vanhemman uusi rakkaus voi tuoda huolta esimerkiksi omasta perinnöstä. Asia voi huolettaa jo ennen kuin kukaan asianosainen on kuollut.
”Perintöön liittyvä huoli voi nousta taloudellisista asioista. Mutta jos asiasta tulee riitaa, niin siinä on aina tunteet pelissä. Perintöön asetetaan niin suuria merkityksiä siitä, kuka on tärkeä”, Manelius-Eriksson kertoo.
Perintöasioissa tilanne voi ikävimmillään johtaa syyttelyyn tai loukkauksiin. Pahimmillaan välit vanhemman kanssa menevät kokonaan poikki.
Manelius-Eriksson kannustaa puhumaan asiasta asianosaisten kanssa, jos siihen on mahdollisuus.
”Usein ihmisten välisissä konflikteissa on kyse siitä, ettei tulla ymmärretyksi tai nähdyksi oikein. Tärkeintä on tunnistaa omat tunteensa muuttuneessa tilanteessa, jotta ymmärtää omia reaktioita. Sen jälkeen niistä on mahdollista puhua myös vanhemmalle.”
Manelius-Eriksson toivoo, ettei kukaan katkaisisi heppoisin perustein elämänsä tärkeitä ihmissuhteita.
”Harvoin välit vanhemman kanssa menevät poikki kuitenkaan pelkästään uuden parisuhteen vuoksi. Siinä on taustalla muitakin asioita”, hän sanoo.
”Ihmiselle voi tulla kokemus, että oma paikka on uhattuna perheessä.”
Suhtautuminen vanhemman uuteen parisuhteeseen riippuu hänen mukaansa paljon siitä, millainen lapsen ja vanhemman suhde on ollut aikaisemmin ja millainen se on nyt. Myös se vaikuttaa, millainen vanhempien välinen suhde on ollut ja miten suhde on päättynyt.
”Voi olla tosi onnellinen tai helpottunut siitä, että yksin elävällä vanhemmalla on uusi seurustelukumppani, oli hän sitten leski tai eronnut. Mutta voi herätä myös pelkoa ja huolta, kun perheeseen tulee uusi ihminen. Ihmiselle voi tulla kokemus, että oma paikka on uhattuna perheessä”, Manelius-Eriksson toteaa.
Ikääntyneen kohdalla voi olla huoli esimerkiksi siitä, onko vanhempi joutunut netti- tai rakkaushuijauksen kohteeksi. Seniori-ikäiset ovat yksinäisyyden vuoksi alttiimpia rakkauspetoksille kuin muun ikäiset.
”Monen voi olla vaikeaa luottaa siihen, onko uusi rakkaus oikeaa ja aitoa.”
Vanhemman uusi rakkaus on hänen mukaansa iso muutos, vaikka ei oltaisi kovin tiiviisti tekemisissä. Lapsen ja vanhemman suhde on niin erityinen, että aikuisenakin siinä on jotain hyvin henkilökohtaista ja intiimiä.
Juttele vanhemman kanssa ja hänen uuden kumppaninsa kanssa. Kerro omista tunteistasi.
Lue netistä nettihuijauksista. Näin voit poissulkea, onko kyse rakkauspetoksesta vai aidosta parisuhteesta.
Hae ulkopuolista apua joko yksin tai yhdessä asianosaisten kanssa. Apua saa maksuttomasti esimerkiksi kriisikeskuksista tai perheasiainneuvottelukeskuksista.
Maksullista apua tarjoavat perheterapeutit ja työterveyspsykologit.