Suvi West ja Anssi Kömi vierailivat berliiniläisen Museum Europäischer Kulturenin saamelaisesineiden kylmävarastolla. Kuva: Anssi Kömi
Kotiseudulleen Utsjoelle palannut dokumentaristi Suvi West kaipaa paluuta viihteen pariin – ”Jos en olisi saamelainen, komiikalla olisi suurempi rooli elämässäni”
Saamenmaalle palautettujen museoesineiden kotiinpaluusta kertovan elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Suvi West kaipaa jälleen komedian tekemistä, sillä se on hänelle ominta itseään.Tilaajalle
Suvi West on saanut Máhccan – Kotiinpaluu -elokuvastaan ylistäviä arvioita kansainvälisiltä kriitikoilta. Suomessa tilanne on haastava, sillä elokuvateattereissa on suoranainen ensi-iltaruuhka. Kuva: Elle SumeliusElokuvan julkistamiseen liittyy tekijöilleen samankaltaista luopumisen tuskaa kuin kirjan julkistamiseen kirjailijoille.
Oma teos ei ole enää omissa näpeissä, vaan se on päästettävä maailmalle muiden nähtäville.
”Paras vaihe on itse elokuvan tekeminen. Julkistus vie voimia”, reilu viikko sitten Suomen-ensi-iltansa saaneen Máhccan – Kotiinpaluu -elokuvan ohjaaja–käsikirjoittaja Suvi West toteaa.
Haastatteluhetkellä hän on hiljattain palannut Toronton kansainvälisiltä elokuvajuhlilta, jossa elokuva sai maailmanensi-iltansa. Nyt vuorossa on ohjaajavierailukiertue ympäri Suomea.
Dokumenttielokuva Máhccan – Kotiinpaluu kertoo museoesineiden palauttamisesta eli repatriaatiosta. Suomen kansallismuseo palautti vuonna 2021 saamelaisilta viedyt tuhannet käyttöesineet Saamelaismuseo Siidaan Inariin.
Aihe oli Westille ja hänen puolisolleen, ohjaaja–kuvaaja Anssi Kömille, niin kutsuva, että he päättivät alkaa taltioida prosessia, vaikka heille ei ollut aluksi lainkaan selvää, millainen elokuva siitä tulisi.
Museomaailmaan sukeltaminen oli Westille ihan uutta. Matkan varrella hän tajusi, kuinka suuri valta museoilla on tuoda asioita faktana esille.
”Museotkin kertovat vain omia tarinoitaan ja usein valkoisen kolonialistisen katseen kautta.”
Dokumentin kuvausten aikana West huomasi, että museoiden esittämät tiedot eivät pidä välttämättä paikkansa ja tarinat voivat olla värittyneitä.
Hän peräänkuuluttaa kritiikkiä myös museoiden tarinankerrontaa kohtaan.
”Museotkin kertovat vain omia tarinoitaan ja usein valkoisen kolonialistisen katseen kautta.”
West esiintyy itse elokuvan päähenkilönä. Se tuntui hänestä luontevalta ja myös rehellisimmältä tavalta kertoa tarinaa.
”Se on minusta eettisin tapa tehdä dokumenttia, sillä silloin ohjaaja ei laita ajatuksiaan muiden suuhun.”
Elokuvan alussa West tutustuu Kansallismuseon varastossa palautettaviin saamelaisesineisiin. Niiden katsominen ja koskettaminen herkistää hänet.
Katsojasta tuntuu selvältä, että siinä missä toisille ne ovat vain esineitä, toisille ne merkitsevät yhteyttä esivanhempiin.
Elokuvan ohjaaja-kuvaaja Anssi Kömi kuvasi ohjaaja-käsikirjoittaja Suvi Westin julistetta varten. Kuva: Joni SaijetsWest kertoo, että elokuvan tekemisessä henkinen johdatus oli suuressa roolissa alun epätietoisuuden jälkeen.
Vierailtuaan Göteborgissa museossa, johon hänen oman esi-isänsä esineitä on viety, hän tunsi tämän läsnäolon.
Kohtaus auttaa ymmärtämään, miksi kulttuuriomaisuuden palauttaminen niiden alkuperäisille omistajille ja heidän jälkeläisilleen on tärkeää ja miten väärältä niiden vieminen nyt tuntuu.
Tarina on universaali ja sen voisi liittää mihin tahansa alkuperäiskansaan, West kuvailee.
Vaikka elokuvassa käsitellään vaikeitakin teemoja, West kuvailee dokumentin teon olleen rakkaudellinen matka, jossa oli taiteen tekemisen riemua.
Westin edellinen ohjaus, toissa vuonna esitetty Eatnameamet – Hiljainen taistelumme, kertoi Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaiskulttuurin kadottamisesta ja saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta.
Aihe oli raskas, mutta West koki sen tekemisen välttämättömäksi.
”Sille oli selkeä tarve. Jos en olisi saamelainen, en olisi tehnyt sellaista dokumenttia”, hän toteaa.
Hiljainen taistelumme -elokuvan jälkeen hän toivoi, että saisi tehdä jotain vapaasti. Vaikka myös Kotiinpaluu on yhteiskunnallinen ja kantaaottava, sen tekemisessä oli enemmän taiteellista vapautta.
Komsio on perinteinen saamelaisten lasten kantamiseen ja kuljettamiseen käytetty kehto. Kuva: Anssi KömiSeuraavaksi West haluaisi riisua odotukset saamelaisena elokuvantekijänä ja luoda uutta omista taiteellisista lähtökohdistaan.
”En ole pelkästään saamelainen. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa teemoina esimerkiksi naiseus, rakkaus, seksuaalisuus ja representaatio”, hän luettelee innostusta äänessään.
”En ole pelkästään saamelainen. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa teemoina esimerkiksi naiseus, rakkaus, seksuaalisuus ja representaatio.
Monet muistavat Westin Märistä säpikkäistä, Ylellä kymmenisen vuotta sitten esitetystä komediasarjasta, jossa West ja Anne Kirste Aikio esittivät muun muassa suomalaisista musiikkivideoista pohjoissaameksi käännettyjä parodiaversioita.
”Märät säpikkäät on ollut ominta itseäni. Tulevaisuudessa minun on pakko ottaa askel siihen suuntaan”, hän sanoo. Vakava-aiheisten dokumenttien teko ei pidemmän päälle tee hyvää, hän tuumii.
”Jos en olisi saamelainen, komiikalla olisi suurempi rooli elämässäni.”
Suvi West
Utsjoella asuva 41-vuotias elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.
Opiskellut media-assistentiksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksen elokuvalinjalla sekä taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston dokumentaarisen elokuvan linjalla.
Ohjannut muun muassa dokumenttielokuvat Minä ja pikkusisiskoni (2016), Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021) sekä Máhccan – Kotiinpaluu (2023).
Sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon Hiljainen taistelumme -elokuvasta vuonna 2022.
Perheeseen kuuluvat ohjaajana ja kuvaajana työskentelevä puoliso Anssi Kömi sekä kaksi alakouluikäistä lasta.
Harrastaa maalausta, käsitöitä ja perhesählyä.
Märät säpikkäät toi Westin elämään hänen nykyisen puolisonsa. Anssi Kömi toimi tuotannossa leikkaajana.
Sittemmin pariskunta on tehnyt tiiviisti töitä yhdessä. Kömi oli mukana tekemässä myös Hiljainen taistelumme -elokuvaa sekä Minä ja pikkusiskoni -elokuvaa, joka kertoo tasa-arvosta, ennakkoluuloista ja sisaruudesta.
”Tykkään tehdä puolisoni kanssa töitä, sillä luotan häneen tekijänä tosi paljon. Anssi on äärimmäisen lahjakas elokuvantekijä”, hän ylistää.
Westin mukaan on tärkeää, että koko tuotantoryhmä pystyy luottamaan toisiinsa. Hän jakaa tunnustusta myös tuottaja Janne Niskalalle sekä leikkaaja Hanna Kuirinlahdelle, joiden kanssa on tehnyt pitkään yhteistyötä.
”Tässä porukassa kenenkään ei tarvitse esittää, että hallitsisi asian paremmin kuin todellisuudessa osaa. Voi myös sanoa, että ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.”
Anssi Kömi ja Suvi West ovat tehneet jo useita elokuvia yhdessä. Kuva: Elle SumeliusWestillä ja Kömillä on kaksi alakouluikäistä lasta, ja perhe asuu nykyisin Utsjoella.
Kymmenen Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen West kaipasi takaisin kotiseudulleen.
”Tärkein syy muuttoon oli, että halusin kasvattaa lapset Saamenmaalla. Se on helpompaa. Olen itse kärsinyt toiseuttamisesta ja representaation taakasta.”
West ei halunnut, että hänen omat lapsensa joutuisivat jatkuvasti edustamaan saamelaisia ja toimimaan kävelevinä tietotoimistoina.
Itsekin hän kokee nyt voivansa paremmin kuin etelässä asuessaan.
”Tärkein syy muuttoon oli, että halusin kasvattaa lapset Saamenmaalla. Se on helpompaa.”
Helsingin lisäksi West on asunut muun muassa Oulussa, Tampereella ja Norjan puolella Saamenmaalla.
”Täällä saamelaisuus on luonnollista, eikä esimerkiksi saamenpukuun pukeutuminen ole mitään ihmeellistä.”
Tenojoen ja tuntureiden äärellä hän on palannut kotiin.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.- Osaston luetuimmat
