Satavuotias, nyykähtänyt lato koki täydellisen muodonmuutoksen pontevan yrittäjän käsissä – nyt siellä syntyy raitoja ja kiharoita

Topi katselee tarkkaavaisesti kuin pohtien, että mitähän tästä nyt tulee. Kiharoita laitetaan, vaikka minnekään ei pitänyt olla menoa. Eikö me lähdetäkään täältä kotiin?

Bichon frisé -rotuista villakoira Topia voi kutsua Tuusulassa sijaitsevan kampaamo Hius-Staran kanta-asiakkaaksi, vaikka nelijalkaisia ei täällä varsinaisesti kammata. Se istuu tyytyväisenä omistajansa Sari Hämäläisen sylissä, kun tämän hiuksia laitetaan.

Hämäläinen on aito kaksijalkainen kanta-asiakas. Hän käynyt Taru Perttilän luona ainakin kahdeksan vuotta, naiset muistelevat.

”Tänne on aina elämys tulla”, Hämäläinen sanoo.

Elämys todellakin, sillä tämä kampaamon kätkee sisälleen lähes 100 vuotta vanha lato.

Topi tarkkailee peltomaisemaa samalla, kun Sari Hämäläinen lekottelee Taru Perttilän käsittelyssä.  Kuva: Sanne Katainen

Vielä vuonna 2022 se oli pahasti nyykähtänyt rakennus täynnä vanhaa maatalon tavaraa. Perttilän käsissä se koki täydellisen muodonmuutoksen ja avautui parturi-kampaamona viime vuoden kesäkuussa.

Latokampaamo on Perttilän ja hänen puolisonsa Heikki Perttilän maatilan pihapiirissä. Vielä 1970-luvulla lato oli viljan säkkikuivaamo, mutta jäi pois käytöstä.

Lähes purkukuntoisessa rakennuksessa Taru Perttilä näki siinä mahdollisuuden toteuttaa unelmansa.

”Kukaan muu, paitsi Taru, ei osaisi visioida, että tähän tulee kampaamo”, Hämäläinen sanoo.

Taru on tehnyt kirjaimet kampaamon seinään itse, koska riittävän suuria ei valmiina löytynyt.  Kuva: Sanne Katainen

Isäntä toppuutteli, mutta tuttu timpuri näki tavarapaljouden yli saman kuin minä, Perttilä muistelee.

Timpuri kirjoitti paperille, mitä piti viikon aikana tehdä ja Perttilä teki. Hän opetteli käyttämään naulapyssyä ja sirkkeliä, hioi ja maalasi. Lopputulos on punaseinäinen ja valkonurkkainen lato, joka kutsuu peremmälle.

Sisään kampaamoon tultaessa astutaan hämärään tilaan, jonne valo siivilöityy seinälautojen välistä. Lattialla on räsymattoja ja seinustalla pöytä, jonka ääressä voi nauttia vaikka kupillisen kahvia.

Vanhat tavarat ja räsymatot ovat aarteita, jotka kertovat tarinoita edellisistä sukupolvista. Avoin ovi toivottaa tervetulleeksi kampaamon puolelle.  Kuva: Sanne Katainen

Ovi aukeaa narahtaen varsinaiseen kampaamoon. Huomio kiinnittyy valtaviin ikkunoihin, joista kevättä enteilevä valo tulvii sisään. Nyt hanki peittää pellot, mutta syksyllä asiakas voi seurata vaikka puimurin menoa samalla, kun Perttilä leikkaa hiuksia.

Peilin edessä oleva höyläpenkki on alunperin koulun jäämistöä. Ladon ylisiltä löydetyistä tikkaista on tehty tuotehylly. Päärakennuksen entiset ikkunat saivat uuden elämän kaappina.

Vanhassa pesusoikossa on esillä tuotteita ja niiden keskellä somisteena pieni palli. ”Anopin ensimmäinen lypsyjakkara”, Perttilä kertoo.

Lämpöä kampaamoon tuo vanha puuhella. Siihenkin liittyy tarina: Perttilä osti sen netin kautta, ja myyjä kertoi hellan olevan mummonsa peruja.

Pesässä oli vielä sinne mummon laittamat hellapuut.

”Ne sitten sytytin mummon muistoksi.”

Puuhellan hankkiminen kampaamoa lämmittämään oli itsestään selvyys. Torista hankitun hellan pesässä oli edellisen omistajan mummon hellapuut jäljellä. Ne Perttilä sytytti mummon muistoksi.  Kuva: Sanne Katainen

Latokampaamo ei ole Perttilän ainoa toteutunut unelma.

Perttilä on työuransa aikana ollut muodin parissa tekemisissä. Puolison kotitilaa pariskunta alkoi pitää vuonna 2000. Pariskunnalla on kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Nykyään tila on luomukasvinviljelyä ja isännällä on lisäksi maansiirtoyritys.

”Isäntä kylvi ja pui, minä muokkasin maat.”

Parturi-kampaajan työstä haaveillut Taru Perttilä ryhtyi tuumasta toimeen vuonna 2014 ja haki alan kouluun.  Kuva: Sanne Katainen

Parturi-kampaajan työstä haaveillut Perttilä ryhtyi tuumasta toimeen vuonna 2014. Hän haki yksityiseen alan kouluun, pääsi sisään ja valmistui unelma-ammattiinsa vuonna 2015.

Koulutielle häntä kannusti ystävätär, jolla Perttilä itse kävi kampaajalla. Ystävä lupasi ottaa hänet töihin joko kumppaniksi tai vuokratuoliin.

Vuoden verran valmistumisena jälkeen Perttilä oli ystävättären kampaamossa töissä. Sitten syttyi ajatus yrittäjyydestä. Ensimmäisen oman kampaamon hän avasi Kellokosken ruukkiin Tuusulassa. Siellä vierähti kahdeksan vuotta.

Pesusoikossa olevien samppoiden joukossa on Taru Perttilän anopin ensimmäinen lypsyjakkara. Vanhoista ikkunoista tehtiin kaappi.  Kuva: Sanne Katainen

Asiakkaat ovat löytäneet Perttilän uudet tilat.

Varauskirja on lähes täynnä, ja väkeä käy lähiseudun lisäksi jopa Oulusta saakka. Kun oululaisrouva käy sukuloimassa Helsingissä, hän varaa Perttilältä ajan itselleen ja sisarelleen. Yhteisaika tarjoaa sisaruksille mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia samalla kun hiukset laitetaan kuntoon.

Pienille asiakkaille Perttilä antaa lastensa vanhoja leluja, jotta kampaajantuolissa maltetaan istua paikoillaan.

Kerran eräs pikkupoika leikki puimurilla, kun isäntä pysäytti puimurinsa ikkunan taakse pellon reunaan. Perttilä kysyi pojalta, että mennäänkö katsomaan. Niin mentiin ulos ja kiivettiin hyttiin.

Pojan isä jäi puimurin viereen katselemaan kaihoisasti. Perttilä tajusi tilanteen, kipusi alas ja kehotti isää menemään poikansa seuraksi.

Hanhilamppu oli Perttilälle erityisen rakas. Se on ensimmäinen sisustusesine, jonka Perttilä hankki tuolloin vielä pahasti remontin kourissa olleeseen latokampaamoonsa. Kuva: Sanne Katainen

Perttilä on henkeen ja vereen elävän maaseudun puolestapuhuja ja kannustaa pelastamaan vanhat ladot ja muutkin maaseudun nurkistaan repsottavat rakennukset. Niistä voi tehdä vierasmajoja, työtiloja – ihan mitä vaan.

”Kaikki on mahdollista.”

Samalla kylällä kuin latokampaamo on suutari ja nyt lähistölle suunnitellaan kukkakauppaa. 52-vuotiaan Perttilän päässä on jo sen sata ajatusta, miten kampaamo, suutari ja kukkakauppa voisivat tehdä yhteistyötä.

Seuraava suuri unelmakin on mielessä. Puintien jälkeen jonain elokuisena iltana tilan pelolla järjestettäisiin vanha kunnon drive-in-elokuvailta.