

Kaikenlaisia kiskoskeja on tullut vastaan, mutta ensimmäinen kaalikioski tuli tutuksi vasta äskettäin. Vaihian kaalitilalla Nurmijärvellä kunnostettiin tänä kesänä vanha säilörehutorni kioskiksi. Siellä myydän tilan tuotteiden lisäksi saatavuuden mukaan myös muiden viljelijöiden tuotteita, kuten perunaa, hunajaa, kananmunia ja mehua.
Tärkein myyntituote ovat tietenkin omat kaalit, joita viljellään 14 hehtaarin alalla. Erilaisia kaaleja on kymmenkunta, kun lasketaan kaikki lajikkeet mukaan, kertoo tilaa pitävä Sami Vaihia
”Lähti käpälästä”, Vaihian sisar Anna Saarnisto kuvailee remonttia. Vanha navetta oli purettu mutta säilörehutorni päätettiin säästää. ”Ajattelit tehdä siitä grillikatoksen tai jotain”, Saarnisto toteaa veljelleen.
Ensin piti vaan harjataan tornin sisäseinät, mutta sitten päätettiinkin pestä ne. Kohta seinät olikin rapattu ja maalattian sijaan tehty kunnollinen lattia mattoineen päivineen. Ulkopuolelle laitettiin salaojat ja patolevyt.
Tornin viereen rinteesen oli aikomus ensin laittaa ”vain” kesäkukkia, mutta sitten syntyi idea pienestä hyötypuutarhasta. Nyt rinnettä komistaa myös muutama hedelmäpuu. Edessä on pieni katos, jonka suojissa voi ostosten lomassa nauttia yrttiteetä. Kioskin nurkalla komea Kaarle-kukko pitää haaremiaan
”Tavoitteena on tarjota kävijöille monipuolinen elämys, sellainen torikokemus”, Saarnisto kertoo.
Kaalikioski on hyvä tapa myös verkostoitua lähialueen tuottajien kanssa. ”Yhteistyö on ollut kivaa ja asiakkaat tämän kesän suurin ilo”, Saarnisto kuvailee.
Kioski on auki päivittäin ja toimii itsepalveluperiaatteella. Asiakkaita on 10–20 päivässä, maanantait ovat hiljaisimpia.

Kioskin seinille voisi laittaa lyhyet esittelyt kustakin kaalista ja vaikkapa vinkkejä hyvistä resepteistä. Niitä aina kysytään, vaikka internet on niitä täynnä, Saarnisto pohtii. Hän vastaa tilan kotisivuista sekä sosiaalisen median päivityksistä. Ajatuksena on lähteä veljen kaveriksi tilanpitoon. ”Pitää luoda itselle työpaikka.”
Saarnisto on opintovapaalla ja aika kuluu palvelumuotoiluopintojen parissa. Ajatuksissa siintää paluumuutto maalle.
Ideat on valjastettava kannattavasti käytäntöön, Sami Vaihia toteaa. Ja pitää muistaa olla armollinen itselleen, Saarnisto jatkaa. ”Nyt on saatu tehtyä tämä ja ollaan siitä iloisia.”

Ensi kesä siintää kuitenkin jo mielessä. Pihassa on pari sorakasaa, joiden tilalle voisi perustaa vaikkapa kaaliravintolan, sisarukset heittävät.
Toimittaja hölmistyy: Voiko kaalista rakentaa kokonaisen menun jälkiruokineen kaikkineen? ”Ripottelen kuivattua lehtikaalia vaniliajäätelön päälle”, Saarnisto virnistää.
Lue myös:
Vanhat säilöntäkonstit purevat edelleen - Nappaa tästä vinkit sadon taltiointiin