Jouduin petetyksi parisuhteessa, ja se oli elämäni kovimpia kasvun paikkoja

Yksi elämäni vaikeimpia kokemuksia on ollut petetyksi joutuminen eräässä parisuhteessani. Romahdin silloin täysin. Tästä on aikaa jo vuosikausia.

Kun pettäminen oli valjennut minulle, lähdin junalla maaseudulle – kauas paikoista, jotka muistuttivat minua tapahtuneesta.

Kävin pitkillä kävelyillä. Tähtitaivaanmusta puro pellon keskellä tuntui yhtä syvältä kuin suruni ja vihani. Katselin luumunpunaisia horsmia tanssimassa tuulen tahdissa pellon varsilla ja ihmettelin kyyneleet poskilla, miten vaivattomalta näytti perhosen karkelointi kohti taivasta.

En muista siitä kesästä juuri mitään, mutta muistan luonnon rauhan. Hetkittäin minusta tuntui, että maailmassa oli sittenkin jotain Luojan antamaa hyvää. En halunnut menettää uskoani elämän mahdollisuuteen tarjota vielä jotain kaunista minulle.

Perhebarometrin 2024 mukaan useampi kuin joka kymmenes nainen ja useampi kuin joka viides mies kertoo olleensa nykyiselle kumppanilleen uskoton. Aika moni on siis uskottomuuden uhri.

Uskottomuus rikkoo parisuhteen perustan, luottamuksen. Pohjimmiltaan se rikkoo kuitenkin enemmän: uskon siihen, että ihmiset ovat hyviä. Uskon siihen, että maailma on hyvä. Jotkut voivat jopa miettiä, miksi Jumala salli tämän pahan tapahtuvan minulle.

Pienin askelin kerrallaan kokosin itseäni. Tärkeintä olivat keskustelut pettäjän kanssa, vaikka ne olivat pitkiä ja vaikeita.

Oma kristillinen maailmankuvani auttoi minua myös selviämään. Uskoin Jumalan kuulevan hätäni, vaikka en jaksanut pimeimpinä hetkinä edes huokaista rukousta. Tiesin olevani hyvissä käsissä.

Monella on ajatus, että pettämisestä voidaan puhua kerran, mutta sen jälkeen asiasta pitää vaieta täysin. Tämä periaate tuntuu olevan vahva etenkin miesten keskuudessa.

Itse uskon, että pettämisestä on pystyttävä keskustelemaan yhä uudelleen ja uudelleen, jos petetty sitä haluaa. Tarinan uudelleen läpikäyminen on petetylle merkittävä osa toipumispolkua.

Uskottomuus ei ole kasvun paikka paitsi pettäjälle vaan myös petetylle. Itse ymmärsin vasta jälkikäteen, miten olin laiminlyönyt puolison tarvetta kosketukseen. Oma puhelin kiinnosti enemmän kuin hän.

Läheisyyden puute paisui vuosien mittaan kuiluksi välillämme, vaikka toki syitä pettämiseen oli hänessäkin. Pettäminen on lopulta aina tekijän syy.

Uskottomuudessa ongelmana onkin se, ettei petetty ole valmis menemään omiin virheisiin. Jos näemme vain pettäjän syyllisenä, ajaudumme pahasti harhaan emmekä ole koskaan valmiita kehittymään ihmisenä.

Uskon, että liian moni ei ole valmis antamaan pettäjälle anteeksi. Luottamuksen rikkominen särkee ihmistä perustavanlaatuisesti. Anteeksiantaminen silti kannattaisi, jotta saisi rauhan omaan mieleensä.

Jos molemmilla on tahtoa, parisuhdetta kannattaisi yrittää vielä pettämisen jälkeen. Vaikka suhteen jatkaminen sattuisi aivan kamalasti, se voi olla uudelleen kukkaan puhkeamisen alku. Ehkä molemmat oppivat ymmärtämään toisen arvon, ja että toinen ei ole itsestäänselvyys.

On ihmisiä, jotka eivät pysty antamaan pettämistä koskaan anteeksi, ja on ihmisiä, jotka antavat puolisolle toisen tilaisuuden. Jotkut antavat uskottomuuden jopa useaan kertaan anteeksi. Minä päätin antaa anteeksi.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja ja teologian maisteri.