
Japanin perinteisiä taidemuotoja Kiotossa vuosia opiskelleen Minna Eväsojan (s. 1965) elämän polku on kiehtova. Hänen teoksensa avaavat mahdollisuuksien ovia malliksi uskaliaille.
Lähtökohdat Kuusankoskella olivat vaatimattomat, mutta hän suuntasi yliopistoon sukunsa ensimmäisenä. Innostuminen japanin kielestä vei opiskelemaan teetaidetta vuodeksi Kiotoon. Myöhemmin hän palasi sinne syventämään opintoja väitöskirjaa varten.
Sensei tarkoittaa opettajaa. Ennen kuin arvostettu yliopistomies hyväksyi oppilaan ohjattavakseen, hän tarkkaili pitkään tämän valmiuksia ja sitkeyttä. Eväsoja läpäisi testin ja saavutti senseinsä arvostuksen.
Teetaiteen ohella hän perehtyi nō-teatteriin, kalligrafiaan, keramiikkaan ja kukkien asetteluun. Kunnioitettavaa, kun monelta nykyjapanilaiselta ei kimonon oikeaoppinen pukeminen enää onnistuisi.
Japanilainen opettaja, sensei, tarkkaili pitkään Eväskoskea, ennen kuin hän hyväksyi tämän oppilaakseen.
Opiskeluun käytettyä aikaa kuvaa, että teehuoneen yhden tulisijan tuhkan asettelu toivotulla tavalla saattoi viedä pari tuntia, ja aistikkaan kehonkielen omaksuminen edellytti tuhansia toistoja. Varmasti haastavaa oli runouden opiskelu japanin kielellä.
Eväsoja avaa teoksessaan karun kauneuden merkityksiä, aihetta mistä teki väitöskirjan. Hän saa katsomaan luontoa taideteoksena, kuuntelemaan hiljaisuutta, arvostamaan taiteen kokemisessa viipyilevää keskittyneisyyttä.
Vaalien aikaan nousi kysymys, onko kulttuuri luksusta. Joka tapauksessa se auttaa jaksamaan arjessa. Tekijän ohella myös kokija voi tuntea arvostamansa kulttuurituotteen äärellä toteutuvansa, voi saada kosketuksen yliminään ja kaipuunsa perimmäisiin lähteisiin.
Uutuutta helpommin lähestyttävä on Eväsojan teos ”Melkein Geisha.
Hurmaava ja hullu Japani” (2016). Siinä hän välittää ensivaikutelmansa Japanista. ”Sensei” on syventävä jatko.