Ahma saattaa kesähelteillä piipahtaa viilentymässä lammessa. Kuva: Päivi Arvonen
Karhu ei säikähdä retkeilijän kuorsausta, mutta eräs ääni saa sen säntäämään pakoon
Luontokuvaaja tarkkaili suurpetoja vuosien ajan ja oppi niiden käytöksestä paljon uutta.
Karhun nopeuden ymmärtää vain, jos sen näkee luonnossa. Kuva: Päivi ArvonenMiltä tuntuisi istua kolmen metrin päässä katsomassa, kun kaksi karhu-urosta mittelee voimiaan? Kuulet jokaisen murahduksen ja melkein tunnet maan jytisevän metsän kuninkaan voimasta.
Tämä oli yksi valokuvaaja ja toimittaja Päivi Arvosen huippuhetkistä, kun hän istui Kuhmossa keräämässä materiaalia näyttelyään varten.
Takana on kymmeniä päiviä ja öitä Wildlife Safaris Finland -yrittäjien Lassi ja Sami Rautiaisen kojussa. Nyt parhaita otoksia on nähtävänä Suurpetojen poluilla -näyttelyssä Pellavaenkelin galleriassa Somerolla 5. elokuuta saakka.
Suurpedoista juuri karhu on tehnyt isoimman vaikutuksen Arvoseen.
”Suden kohtaamista luonnossa en pelkää, mutta karhun kanssa en tahtoisi joutua vastakkain. Luonnossa näkee, kuinka valtavan nopea se on ja kiipeää ketterästi myös puuhun.”
Toisaalta taas kojussa vietetty aika on osoittanut karhun arkuuden – susista ja ahmoista nyt puhumattakaan.
”Kuorsausta ne eivät välttämättä säiky, mutta äkillinen kolahdus tai äänekäs puhe saa eläimet säntäämää pakoon. Sen jälkeen saakin odotella hyvässä lykyssä pari tuntia, että ruuan houkutus voittaa pelon.”
Siinä on juuri asia, jota osa luontosafareiden arvostelijoista pelkää. Tavallaan pedot totutetaan ihmisen hajuun. Ne tietävät tasan tarkkaan, että kojussa on ihminen.
Susi väistää karhua mutta saattaa napata siltä herkkupalan. Kuva: Päivi ArvonenYksi Arvosen upeimmista hetkistä on ollut katsella karhun ja suden kohtaamista ja keskinäistä kisailua.
”Olen nähnyt, kun susi pyörii lähellä ja nappaa lihan karhun suusta. Välillä ne taas menevät peräkanaa kuin kaverit lenkillä.”
Suurin osa luontokuvaajan ajasta on kuitenkin odottelua. Tuntikausia voi mennä korppien ja lokkien katseluun. Sitten pari tuntia voi olla yhtä juhlaa, ja saa ihailla kolmea karhua erämaamaisemassa tai vaikkapa ahmaa uimassa.
Silmillään on haravoitava maastoa, vaikka mitään ei tunnu tapahtuvan.
Herpaantua ei kannata, vaikka mitään ei näkyisikään. Suurpedot liikkuvat äänettömästi, joten esimerkiksi aikansa kuluksi kirjaan keskittyvä menettää todennäköisesti ainakin minuutin kallisarvoisesta luontohetkestä.
”Ikimuistoinen on jokainen kerta, kun karhu ilmestyy ensuimmäisen kerran näköpiiriin. Välillä unohtaa, ettei katso luontodokkaria, vaan kaikki tapahtuu silmien edessä. Ainakin itse jäin siihen koukkuun.”
Karhulle ei tuota ongelmia kiivetä puuhun koostaan huolimatta. Kuva: Päivi ArvonenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
