Elokuva-arvio: Aino ja Alvar Aallon suhde avautuu dokumentissa monisävyisenä – arkkitehdit tutkivat elämää intohimoisesti

Paimion parantola oli yksi Aaltojen tärkeimmistä töistä. Kuva: Eija Mansikkamäki

Virpi Suutarin nautinnollisen runsas ja syvälle luotaava Aalto-dokumentti kertoo Alvar Aallon tarinan varhaisista töistä kuolemaan saakka.

Dokumentti keskittyy erityisesti Aino Aallon ja Alvar Aallon suhteeseen ja yhteistyöhön. Avioliitosta syntyy dokumentissa monisävyinen kudos, joka saa pohtimaan sukupuolten välistä roolijakoa ja valtadynamiikkaa.

Aino on huolehtiva vaimo, äiti ja vastaa pariskunnan raha-asioista luovan työnsä lisäksi. Hän ehti toimia myös Artekin toimitusjohtajana.

Alvar toteuttaa boheemia puoltaan matkustellen ja etsien eroottisia seikkailuja, joihin hän rohkaisee vaimoaankin.

Vaikka Aino dokumentissa luettavissa kirjeissään vakuuttaa olevansa onnellinen, hän purkaa niihin myös huoltaan, ahdistustaan ja turhautumistaan aviomiehen suurpiirteisten suunnitelmien muuttuessa.

Katsojan on vaikea olla suuttumatta Ainon puolesta. Vaikka Alvar antoi vaimolleen arvoa ja korosti tasa-arvoista kumppanuutta, on selvää, että Aino oli sukupuolensa vuoksi aviomiehensä uran varassa.

Alvar vakuuttaa kirjeissään, että rakastaa Ainoa ihmisenä, ei ”moraalisena olentona”. On kuitenkin vaikeaa olla päättelemättä, ettei Alvarin nuorena kokema äidin menetys rakentanut Ainolle roolia huolehtijana ja hoivaajana.

Tämä tunne vahvistuu vielä enemmän, kun Aino kuolee syöpään 55-vuotiaana, vuonna 1949. Se tulee dokumentin mukaan Alvarille vähän yllätyksenä.

Vaimo ja kumppanin tehtävä ”roolitetaan” seuraavaksi Alvaria 24 vuotta nuoremmalle Elissa Aallolle, jonka kam­paukseen ja pukeutumiseenkin Alvar Aalto puuttuu.

Uusi puoliso löytyy samasta paikasta kuin aikaisempikin: hän on töissä Aallon arkkitehtitoimistossa. Elissan kommentoidaan dokumentissa muistuttavan Ainoa myös kasvoiltaan.

Ainon kuolema tuntuu dokumentissa muuttavan myös Alvarin uran suuntaa innovatiivisesta elämän tutkimisesta kohti yhä kunnianhimoisempia kokonaisuuksia.

Arvostuksella ja auktoriteetilla on myös kääntöpuolensa. Niin kuin laskeva aurinko saa varjot venymään, tuli Alvar Aallon maineesta arkkitehdille uran lopussa synkkä seuralainen.

Aaltojen tuotanto oli niin laaja, monipuolinen ja uutta luova, etteivät nuoret arkkitehdit voineet aloittaa omaa uraansa tekemättä isänmurhaa, pesäeroa Aaltoon.

Kritiikki katkeroitti Alvaria, ja alkoholi sai hänen elämässään yhä suuremman roolin. Alvar sai sydänkohtauksen ollessaan matkalla töihin vuonna 1976. Hän kuoli 78-vuotiaana.

Elissan roolista jää dokumentissa auki monia kysymyksiä. Miten Alvar ja Aino Aallon lapset suhtautuivat isän uuteen kumppaniin? Entä millainen rooli Elissalla oli Aaltojen perinnön vartijana Alvarin kuoltua?

Aaltojen designilla ja arkkitehtuurilla on suuri merkitys Suomen ja suomalaisten identiteetille. Olisiko meillä kuitenkin omaksuttavaa myös Aaltojen luonteenpiirteistä ja arvoista?

Alvar vei Suomea maailmankartalle lämpimän karismansa ja erinomaisten ihmissuhdetaitojensa avulla. Myös seksuaalisuus oli hänelle tärkeä voimavara. Aalto oli kaukana stereotyyppisestä insinööristä, joiksi suomalaiset usein mielletään.

Vaikka Alvar Aalto piti suunnittelunsa yksikkönä millimetriä, oli hänellä myös suurpiirteinen puolensa. Poliittisesti Aalto pidättäytyi ottamasta kantaa muuten kuin inhimillisyyden puolesta puhujana. Hänen mielestään muodon piti palvella elämää ja ihminen oli ainoa tärkeä mittakaava.

Aallot näyttävät, että asiakeskeisyys ja käytännönläheisyys voivat olla rohkeaa ja persoonallista. Ja että kaiken suunnittelun keskiössä pitäisi olla luonnon ja ihmisen yhteensovittaminen, millimetri kerrallaan.