

Haukien elohopeapitoisuudet eivät ole laskeneet merkittävästi 1990-luvun jälkeen, vaikka elohopeapäästöt ovatkin.
Asia käy ilmi viime tammikuussa julkaistusta Helsingin yliopiston tutkimuksesta, jossa vertailtiin haukien elohopeapitoisuuksia 1980-luvulta 2010-luvulle Evon alueella sijaitsevilla järvillä.
”1990-luvulla elohopeapäästöt vähenivät ja tämä näkyi myös kaloissa. Sen sijaan yllättävää oli, että vuonna 2002 haukien elohopeapitoisuudet olivat taas nousseet kauttaaltaan ”, kertoo Helsingin yliopiston tutkija Martti Rask.
Raskin mukaan syynä oli teollisuuden happaman laskeuman jyrkkä väheneminen 1990-luvulla. Happamoitunut maaperä sitoi ennen elohopeaa sisältävää humusta. Maaperän happamuuden lientyessä elohopeaa sisältävää humusta alkoi kulkeutua vesistöihin aikaisempaa enemmän.
”Aasiassa kivihiililtä poltetaan kasvavissa määrin. Ei ole mitään taetta, etteikö meillä voisi jossain vaiheessa laskeumat vielä nousta”
Vielä vuoden 2013 mittaustuloksissa elohopeaa oli kaloissa 1990-luvun tasoa enemmän.
Rask arvioi, että 2020-luvulla elohopea-arvojen pitäisi laskea, mutta ilmastonmuutoksella voi olla päinvastainen vaikutus.
”Sademäärän kasvu, lämpötilojen nousu, talven ja roudallisen kauden lyhentyminen voivat lisätä humuksen ja elohopean kulkeutumista vesiin.”

Lisäksi ilmakehään päässyt elohopea säilyy siellä pitkiä aikoja ja voi kulkeutua muualta Suomeen. Edelleenkin elohopeaa vapautuu hiilen polttamisesta ja sementin valmistuksesta.
”Aasiassa kivihiililtä poltetaan kasvavissa määrin. Ei ole mitään taetta, etteikö meillä voisi jossain vaiheessa laskeumat vielä nousta”
Elohopeaa on alkujaan päätynyt ympäristöön joko ihmisen kaivamana kalliosta tai tulivuorien purkautumisen yhteydessä, kertoo Helsingin yliopiston professori Kimmo Kahilainen.
Elohopeaa löytyy siis luonnostaankin maaperästä, mutta suurin osa nykyisistä elohopeajäämistä on kuitenkin peräisin ihmisen toiminnasta. Elohopeaa on käytetty laajasti 1850-luvulta alkaen erilaisissa teollisissa prosesseissa.
”Ilmakehästä maahan laskeutunut elohopea on meillä Suomessa varastoitunut erityisesti soihin”, Kahilainen kertoo.
”Kun soita tai turveperäisiä maita esimerkiksi ojitetaan, humukseen sitoutunutta elohopeaa vapautuu vesiin.”
Tämän vuoksi korkeampia pitoisuuksia kaloissa tavataan usein juuri tummissa humuspitoisissa metsäjärvissä.

Kalojen elohopeapitoisuudet vaihtelevat hyvin paljon vesistöstä toiseen.
Pienen metsäjärven hauki voi ylittää ihmisravinnoksi käytettävän kalan suosituksen, joka on milligramma elohopeaa yhtä kalakiloa kohti.
”Elohopea tulee kalaan sen syömän ravinnon kautta. Mitä suurempi, vanhempi ja korkeammalla ravintoketjussa kala on, sitä suurempia elohopeapitoisuuksia siitä todennäköisemmin löytyy. Haukien pitoisuudet ovat yleensä korkeammat, mutta sama pätee myös muihin petokaloihin, kuten kuhaan ja mateeseen”, Kahilainen selittää.
Sen sijaan särkikaloihin myrkkyä päätyy vähemmän.
”Särjissä ja isommissa lahnoissakin on yleensä vähän elohopeaa. Kaikissa kaloissa sitä on kuitenkin jonkin verran.”
Kalojen elohopeapitoisuudet vaihtelevat hyvin paljon vesistöstä toiseen.
”Syvissä, pienissä ja karuissa latvavesissä pitoisuudet ovat korkeampia. On hyvä muistaa, että myynnissä oleva kala tulee isoista vesistöistä, joissa ei ole samanlaista elohopeaongelmaa”, Martti Rask huomauttaa.
Kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa.
Eri kalalajeja on suositeltavaa käyttää vaihdellen.
Raskaana olevien ja imettävien äitien ei pitäisi syödä haukea ollenkaan, koska se kerää elohopeaa.
Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat naiset voivat syödä järvestä tai merestä pyydettyä haukea vain 1–2 kertaa kuussa.
Lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä vain 1–2 kertaa kuukaudessa isoa, perkaamattomana yli 17 cm:n silakkaa tai vaihtoehtoisesti Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta.
Sisävesialueiden kalaa päivittäin syöviä suositellaan vähentämään muidenkin elohopeaa keräävien petokalojen käyttöä. Näitä kaloja ovat hauen lisäksi isokokoiset ahvenet, kuhat ja mateet.
Lähde: Ruokavirasto, Elintarvikkeiden turvallisen käytön ohjeet
Hedelmällisessä iässä olevien naisten tulisi harkita elohopeaa sisältävän luonnonvaraisen kalan syömistä. Ruokavirasto kehottaa raskaana olevia ja imettäviä äitejä olemaan lainkaan syömättä haukea.
Kalansyönnillä on paljon positiivisiakin terveysvaikutuksia, jotka voivat kumota elohopeapitoisuuksista koituvat haitat, kertoo ruokaviraston tutkimusprofessori Johanna Suomi.
”Metyylielohopea on haitallista sikiön keskushermoston kehitykselle ja heikentää älykkyyttä. Toisaalta kalan omega 3 -rasvahapoilla on päinvastainen vaikutus”, Suomi sanoo.
Jos ikää on päässyt kertymään tarpeeksi, mitään luonnonkalaa ei tarvitse karsastaa terveyshaittojen pelossa.
”Aiempien kansallisten hyöty-haitta-analyysien mukaan luonnonvaraisen kalan terveyshyödyt olisivat jopa riskiryhmän ihmisille yhtä suuret tai suuremmat kuin haitat. Kehittyvään lapseen kohdistuvan riskin minimoimiseksi on kuitenkin hyvä noudattaa ruokaviraston ohjeita ja välttää niitä kalalajeja, joihin ympäristömyrkkyjä kertyy eniten.”
Jos ikää on päässyt kertymään tarpeeksi, mitään luonnon kalaa ei tarvitse karsastaa terveyshaittojen pelossa.
”Yli 45-vuotiaille luonnonkalan terveyshyödyt ovat ylivoimaisesti suuremmat kuin haitat.”
Johanna Suomi johtaa EU-kalat IV -projektia, jossa selvitetään Suomen vesistöjen kalojen vierasainepitoisuuksia.
Ensi syksyllä julkaistavassa raportissa on tarkoitus määrittää kalan turvalliset käyttömäärät uusimman tiedon perusteella.