

Kevät alkaa vääjäämättä tehdä tuloaan. Aurinko viipyy iltataivaalla yhä myöhempään ja sulamisvedet kohisevat puroista jokien ja järvien kautta meren lahtiin.
Vesien lämmetessä myös pinnan alla alkaa tapahtua. Huhtikuun tietämillä monet kalalajit alkavat siirtyä kohti lämpeneviä rantavesiä.
”Luonnossa huhtikuu on siirtymää kohti kesää. Keväällä ja alkukesästä kutevat lajit alkavat valmistautua. Kalat esimerkiksi siirtyvät alueille, joilla kutu tapahtuu”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Sanna Kuningas kertoo.
Veden lämpötilan nousu on keväällä tärkein kutukauden käynnistävä tekijä. Lämpötilan on oltava riittävän korkea, jotta mäti ja kalanpoikaset selviävät.
"Kevätkutuisilla kaloilla mäti voi myös tuhoutua, jos kevät ottaa takapakkia. Viikonkin mittainen kylmä jakso voi jo vaikuttaa kudun onnistumiseen. Kutu voi tuhoutua silloinkin, jos vedenpinta laskee ja mäti jää kuiville”, Kuningas sanoo.
Jäiden lähtö houkuttelee rannoille myös vapaa-ajankalastajia. Kuningas kuitenkin kehottaa harkitsemaan kahdesti kalastamista kutuaikoina.
”Eikä ainoastaan siksi, että kutu voi häiriintyä tai jopa epäonnistua. Keväällä kalat eivät myöskään ole parhaassa lihassa. Parempaa saalista saa kesällä, kun kalat ovat päässeet ensin kutemaan ja syömään kunnolla”, Kuningas selittää.

Kun järvet ja merialueet vapautuvat jääpeitteistään, kaikille tutut ahvenet, hauet ja kuhat suuntaavat syönnösalueiltaan kohti matalia rantavesiä. Ne ovat kaikki kevätkutuisia kaloja, mutta lisääntyvät hyvin eri tavoin.
Kutevat hauet uivat vierekkäin ja laskevat veteen mätiä ja maitia. Pyrstöään heiluttamalla kalat levittävät hedelmöittyneet munat veteen. Hauki ei jää vartioimaan muniaan, vaan jättää ne selviämään omillaan.
Kun vesi on riittävän lämmintä, hauenpoikasten kuoriutuminen kestää muutaman viikon. Vastakuoriutuneet kalat saavat alkuun energiaa ruskuaispussista.
Pienet hauet tarttuvat kiinni vesikasveihin ja käyttävät mätimunasta jäljelle jäänyttä ruskuaista. Ruskuaisen loputtua ne lähtevät metsästämään saaliikseen muita kalanpoikasia.
”Kutunauhojen määrästä voi havainnoida, kuinka monta kutevaa ahvennaarasta kutualueella on.”
Hauen kutukäyttäytymiseen verrattuna kuhat ja monet Suomessa tavattavat simppulajit ovat huolellisia vanhempia.
Kudun jälkeen ne jäävät vartioimaan hedelmöittyneitä munia, toisinaan hyvin raivokkaasti.
Ahvennaaras puolestaan laskee rantaveteen pitkän, jopa viisi senttimetriä leveän ja väriltään valkean kutunauhan.
Nauha sisältää kymmeniätuhansia tai yli satatuhattakin mätimunaa. Yksin ahvennaaras laskee yhden nauhan.
”Kutunauhojen määrästä voi havainnoida, kuinka monta kutevaa ahvennaarasta kutualueella on käynyt”, Sanna Kuningas mainitsee.
Suomen kalalajien joukossa kivinilkka on lisääntymisen suhteen todellinen erikoisuus. Itämeren pohjassa elävä vihreänharmaa kivinilkka on nimittäin ainoa suomalaiskala, joka synnyttää eläviä poikasia.
Kivinilkan pariutuminen ajoittuu loppukesään ja alkusyksyyn. Poikaset kuoriutuvat naaraskalan munarauhasessa noin kuukauden kuluttua munien hedelmöittymisestä.
Munarauhasessa poikaset myös kasvavat tammikuulle saakka. Silloin ne syntyvät maailmaan noin neljän senttimetrin mittaisina. Täysikasvuinen kivinilkka voi kasvaa 20–30 senttimetrin mittaiseksi.
Suomessa kivinilkkoja ei syödä, mutta ne ovat esimerkiksi Latviassa arvossa pidettyjä ruokakaloja.

Kevään ohella keskikesä on parasta kutuaikaa monille tutuille kaloille. Erityisesti särkikalojen kutuaika osuu vuoden lämpimimpiin kuukausiin. Touko–kesäkuussa kutunsa aloittavat särki, lahna, säyne, sorva, salakka, ruutana ja pasuri.
Näistä pasuri, salakka ja sorva jatkavat kutuaan vielä heinäkuussa. Silloin kutevaan särkijoukkoon liittyvät myös mutu ja suutari.
Särkikaloja tavataan usein rehevissä ja sameavetisissä järvissä. Siellä pienet kalanpoikaset saavat heti etulyöntiaseman petokaloihin nähden, sillä esimerkiksi särki menestyy sameassa vedessä ahventa paremmin.
”Näin syntyy särkikalojen kantaa vahvistava kierre. Petokalat jäävät alakynteen ja särkikalakanta vahvistuu, jolloin samea ja rehevä vesistö rehevöityy entisestään.”
Vaikka särkikalat elävät pääosin makeissa vesissä, ne eivät ole tuntemattomia Itämeressäkään. Sanna Kuninkaan mukaan Suomen kalalajisto on siinä mielessä erityinen, että meillä makean veden kaloja tavataan myös merialueilla.
Vaikka Itämeren vedessä on suolaa, ovat pitoisuudet niin matalia, että makean veden kalatkin voivat rannikollamme menestyä.
”Syksyllä kutevien vaelluskalojen kannalta veden on oltava viileää ja hapekasta, jotta mätimunat pysyvät elinkelpoisina.”
Kuten keväällä vesien lämpötilan nousu käynnistää kutukauden, samoin käy syksyllä vesien lämpötilojen laskiessa. Suomen kalalajistossa etenkin lohikalat kuuluvat syyskutuisiin kaloihin.
Esimerkiksi lohi, muikku, siika ja taimen kutevat vasta vesien jäähdyttyä.
”Syksyllä kutevien lohikalojen kannalta veden on oltava viileää ja hapekasta, jotta mäti ja poikaset pysyvät elinkelpoisina. Lohikalat ovat yleisesti ottaen hyvin herkkiä veden lämpenemiselle ja veden laadun heikkenemiselle”, Sanna Kuningas kertoo.
Vaelluskalat ovat herkkiä paitsi veden laadulle kenties yllättäen myös sen maulle ja tuoksulle. Kuninkaan mukaan lohet osaavat suunnistaa tuhansienkin kilometrin matkan merivaellukselta kotijokeen. Ensin maan magneettikenttää aistien ja lopulta juuri haju- ja makuaistin perusteella.
”Jotenkin kalat leimautuvat niin vahvasti syntymäjokensa tuoksuihin, että ne löytävät sinne takaisin.”
”Jonkin verran kyttyrälohta tavataan myös välivuosina, mutta esimerkiksi tänä vuonna ei ole odotettavissa, että suurta määrää kyttyrälohia nousisi Tenojokeen.”
Pitkiä vaellusmatkoja tekevät muun muassa Tornion- ja Tenojoen lohet, jotka voivat kulkea syönnökselle satoja tai tuhansiakin kilometrejä.
Kotoisat lohikalat voivat tehdä elämänsä aikana useamman vaelluksen. Sen sijaan viime vuonna huolta kylvänyt kyttyrälohi nousee jokeen kutemaan ja kuolemaan.
Kyttyrälohilla on kaksi kutukantaa, joista parittoman vuoden kanta on paljon suurempi.
”Jonkin verran kyttyrälohta tavataan myös välivuosina, mutta esimerkiksi tänä vuonna ei ole odotettavissa, että suurta määrää kyttyrälohia nousisi Tenojokeen”, Kuningas arvioi.
Suomessa tavattavista vaelluskaloista äärimmäisin kulkija on ankerias. Niin Suomen kuin muunkin Euroopan ankeriaat vaeltavat lisääntymään Sargassomerelle saakka– noin 8 000 kilometriä.
Merialue sijaitsee Pohjois-Atlantilla, lähempänä Amerikan mannerta kuin Eurooppaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
