• Joululaulut herättävät muistoja – yhteislaulu voi antaa kokemuksen, että sinä kelpaat sellaisena kuin olet

    Joululaulujen kautta avautuu ikkuna vuoden suurimman juhlan syvimpään sanomaan, kirjoittaa Pekka Särkiö Hengähdyspaikalla.
    Raamatun jouluevankeliumin mukaan Jeesus syntyi eläinten talliin Beetlehemissä.
    Raamatun jouluevankeliumin mukaan Jeesus syntyi eläinten talliin Beetlehemissä.  Kuva: Pekka Fali
    Lukemisto|Kulttuuri
    24.12.202306:00
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Monissa kirkoissa lauletaan näinä päivinä joululauluja.

    Yhdessä laulamisessa on erityinen viehätyksensä. Oman äänensä voi liittää yhteislauluun tai olla hiljaa. Sävelkorvalla tai lauluäänellä ei ole niin väliä. Yhteinen laulu kantaa joka tapauksessa ja siinä saa jokainen olla mukana.

    Monet myös kuuntelevat radiosta joululauluja, vaikka eivät pääse kirkkoon. Sekin on arjen armoa.

    Tässä ajassa on tarvetta osallisuuteen – kokemukseen siitä, että kuuluu joukkoon ja kelpaa omana itsenään. Yhteislaulu voi tarjota sellaisen kokemuksen.

    Tutut laulut kantavat mukanaan muistoja menneistä jouluista ja ihmisistä, perheenjäsenistä tai koulutovereista, joiden kanssa on laulettu samoja lauluja.

    Joulun sanoma Vapahtajan syntymästä tulee laulujen kautta lähemmäksi. Tilaisuuteen on hyvä liittää käynti hautausmaalla, jos ne ovat saman matkan varrella. Palava kynttilä loistaa tähden valoa.

    ”Jouluun liittyy armon valon loistaminen karuun arkeen ja puutteeseen.”

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisissa joululauluissa tulevat voimakkaasti esiin joulun odotus ja erilaiset askareet, kuten ruuan valmistus ja kuusen koristelu.

      Musiikki | Miten suomalainen jouluhitti syntyy? – Lauluntekijät Pekka Simojoki ja Ilkka Vainio sekä joululaulutuntija Reijo Pajamo kertovat

    • Pekka Simojoen mukaan laulut menevät tunteisiin sydämen kautta. ”Siinä on musiikin voima.”

      Musiikki | Meillä on traumaattinen suhtautuminen hengellisyyteen ja se näkyy myös asenteissa gospel-musiikkiin, sanoo Pekka Simojoki – nyt hän kertoo, mistä se johtuu

    Joululaulut ovat hyvä tapa valmistautua vuoden suurimpaan kristilliseen juhlaan. Niiden kautta raottuu ovia joulun tunnelmaan ja sanomaan.

    Siksi joululaulut ovat kuin joulukalenterin luukkuja. Laulun kautta avautuu näkymä kynttilöihin, joulukuuseen, jouluherkkuihin sekä joulun sisimpään sanomaan, Jeesus-lapseen, Mariaan ja Joosefiin, paimeniin ja tietäjiin, joiden yllä loistaa tähti.

    Tänä vuonna maailmaa verhoaa erityinen pimeys. Ukrainassa on jo toinen sotajoulu ja Betlehemiin kuuluu sodan ääniä.

    Profeetan sanoihin liittyy erityisen harras odotus rauhan ajasta: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon massa loistaa kirkkaus. Kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan…sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.” (Jes 9).

    Eräässä laulussa lauletaan: ”vaan seimi, pahnat ja tähti yllä, ne silmiin kalleina kangastaa.” (Alpo Noponen – Otto Kotilainen).

    Jouluun liittyy armon valon loistaminen karuun arkeen ja puutteeseen. Tähän voivat samaistua monet puutteen ja huolien painamat.

    Jeesus-lapsi laskettiin seimen oljille, jottei hän olisi kaukana kenestäkään. Jokainen voi olla samalla tavalla osallinen Vapahtajan syntymän ihmeestä: Tähden valo koskettaa olkia.

    Taivas koskettaa maata tuoden Jumalan rakkauden ja toivon uudesta elämästä. Varsinainen valo on hauras Jeesus-lapsi, jonka alkuperä on taivaassa.

    Jouluevankeliumissa kuuluu ensimmäinen joululaulu, jota myöhemmät joululaulut toistavat aina uusina muunnelmina: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

    Joulun lapsi on paras joululahja.

    Siksi annamme lahjoja heille, jotka niitä kipeästi tarvitsevat ja odottavat. Juhla haastaa helpottamaan heidän olojaan, jotka joutuvat elämään puutteessa.

    Joulu herättää sisimmän rauhan ja rakkauden.

    Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Iitin vs. kirkkoherra.

    Lisää aiheesta
    • Suomen ensimmäisen pop-kantelisti Ida Elinan kantele on suunniteltu juuri hänelle. Siinä on 40 kieltä, omat lyöntipaikat rummutusta varten ja mikrofonit.

      Suomen ensimmäinen pop-kantelisti Ida Elina harkitsi uransa lopettamista – kirkkokonsertissa hän ymmärsi musiikkinsa merkityksen: "Teen tätä niin kauan kuin tarvitaan toivoa"

      Tilaajalle
    • Tiernapoikayhtye Leevin Laulajat esiintyi Pirilän joulumarkkinoilla Kempeleessä lähellä Oulua 17. joulukuuta.

      Musiikki | Video: Kuuntele, kuinka komeasti tiernapoikien laulu kajahtaa

    • Kuusi koristellaan myös vankilassa.

      Kulttuuri | Tällainen on joulu vankilassa ‒ lapsuuden muistot ovat monille täynnä ahdistusta, turvattomuutta ja pelkoa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta