• Video: Kuuntele, kuinka komeasti tiernapoikien laulu kajahtaa

    Tiernapoikayhtye Leevin Laulajat voitti yhden sarjan valtakunnallisessa tiernapoikakilpailussa Oulussa.
    Tiernapoikayhtye Leevin Laulajat esiintyi Pirilän joulumarkkinoilla Kempeleessä lähellä Oulua 17. joulukuuta.
    Tiernapoikayhtye Leevin Laulajat esiintyi Pirilän joulumarkkinoilla Kempeleessä lähellä Oulua 17. joulukuuta. Kuva: Timo Heikkala
    Lukemisto|Musiikki
    23.12.202219:15
    Janica Pörhönen

    Oulun Madetojan musiikkilukion tokaluokkalaisista ja abiturienteista koostuva Leevin Laulajat -yhtye voitti tänä vuonna valtakunnallisen tiernapoikakilpailun Mukaelmat -sarjan. Nuorukaiset olivat värittäneet esitystä persoonallisella dramaturgialla.

    Esityksen laulut oli sovittanut Antti Heikkilä kvartetolle: bassolle, kahdelle baritonille ja tenorille. Perinteiset tiernapoikalaulut ovat yksiääniselle ryhmälle.

    Kuningas Herodesta tähdittää Lassi Alasaarela, Murjaanien kuningasta Osma Tuononen, Knihtiä Allan Karhumaa ja Mänkkiä Aapo Saari. Ryhmän jäsenistä valittiin Lassi Alasaarela kilpailun parhaaksi Herodeksi. Yhtye voitti jo kyseisen kilpailun samassa sarjassa viime vuonna.

    ”Harjoittelimme viime syksynä tunnin joka päivä. Nyt nämä laulut tulevat jo selkärangasta”, kertoo tähdenpyörittäjä Mänkkiä esittävä Aapo Saari.

    Oulun seudulla tiernapoikaperinne elää kaikkein elinvoimaisimpana Suomessa. Siellä laulunäytelmää on esitetty jo yli kahdensadan vuoden ajan.

    Tiernapoikien laulunäytelmä kertoo itämaan tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo. Matteuksen evankeliumiin pohjautuvassa tarinassa kuningas Herodes määrää sotilaansa surmaamaan kaikki pienet poikalapset.

    Lisää aiheesta
    • Tiernapoika -näytelmä yhdistelee sekä joulunajan että loppiaisen tapahtumia. Helsinkiläisen Alppilan yhteislyseon tiernapojat esiintyivät Tuomarinkylän museossa jouluna 1977. Vanha perinne elvytettiin 1970-luvulla Unicefin lahjakeräyksen sivutuotteena.

      Oletko sinä nähnyt Tiernapojat? Perinne elvytettiin 1970-luvulla Unicefin keräyksen sivutuotteena

    • Hämäläis-Osakunnan Laulajien mieskvartetti on esittänyt oululaista tiernapoikanäytelmää neliäänisenä versiona Sederholmin ja Ruiskumestarin taloissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina vuodesta 1996 lähtien.

      Tiernapoikaperinne uusiksi: kasvojen mustaaminen jää historiaan, Murjaanien kuninkaasta tuli Maurien kuningas

    • Tuija Rantalainen haluaa tuoda joulu­lauluperinteeseen uusia sävyjä. ”Omissa harvoissa suosikkijoululauluissa ei ole joululaulujen kliseitä, mutta niissä on jokin erottuva tarina.”

      Musiikki | Köyhyys ja osattomuus nousevat esiin uudella joululevyllä – ”Koen tehtäväkseni muistuttaa, ettei joulu ole kaikille kiiltokuvamainen juhla”

    • Suomalaisissa joululauluissa tulevat voimakkaasti esiin joulun odotus ja erilaiset askareet, kuten ruuan valmistus ja kuusen koristelu.

      Musiikki | Miten suomalainen jouluhitti syntyy? – Lauluntekijät Pekka Simojoki ja Ilkka Vainio sekä joululaulutuntija Reijo Pajamo kertovat

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja