
Kotkan Merikeskus Vellamon Tietoherkku-luennot käynnistyvät keskiviikkona 11. tammikuuta klo 17 FT, tietokirjailija Juha Ylimaunun katsauksella 1920-luvun pirtusodan tapahtumiin.
Pirtusodassa taloudelliset panokset olivat suuret, ja aluksia sekä lasteja menetettiin. Aseisiinkin turvauduttiin. Suomen rannikoilla ei ole nähty yhtä suurimittaista laitonta toimintaa ennen tätä aikaa eikä sen jälkeen.
Ammattimaisista salakuljettajista koottiin 1920- ja 1930-luvuilla kortisto. Se tuhoutui sotavuonna 1944, minkä vuoksi suursalakuljettajien toiminta on ollut pääosin hämärän peitossa. Nyt heidän taustojaan, operaatioitaan ja laivojaan on jäljitetty lukuisista eri lähteistä.
Salakuljettajat eivät suinkaan olleet vain työmiehiä, kuten on luultu. Suursalakuljettajia oli kaikista kansankerroksista, ja joukosta löytyy uskomattomia ihmiskohtaloita. Jotkut rikastuivat, jotkut menettivät kaiken.
Esityksessä nähdään runsaasti aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia.
Ainakin kevään ensimmäisen, pirtusodasta kertovan osan voi katsoa livenä YouTubesta ja tallenteena myöhemmin täältä.
Voit katsoa kiinnostavan luennon ilmaiseksi ja suorana verkossa.
Helmikuussa merenläheinen luentosarja jatkuu 15. päivänä teemalla Rakkaudesta veneisiin – Veneenveistäjien Summa.
Maaliskuun 15. päivänä on vuorossa Kotkan norjalaiset – sukuni tarina.
Huhtikuun 19. päivänä tutkijatohtori Samuli Simelius luennoi aiheesta Pompeji, puutarhat ja niiden tutkimus.
Toukokuun 3. päivänä klo 17 Ulla Kallberg käsittelee esitelmässään merimiesten omia käsityksiä merimiehenä olemisesta, laivaelämästä ja työstä vuosina 1910–1955.
Kaikki luennot ovat Vellamon auditoriossa klo 17, ja niihin on vapaa pääsy. Sarjan luentoja aiemmilta vuosilta löydät YouTubessa täältä.