• Pudotus kolmannesta kerroksesta laastikasaan ja kaiteella keikkumista 72 metrissä – uutuuskirja kuljettaa menneiden vuosien hurjaan työmaakulttuuriin

    Ennen ei työturvallisuudesta tiedetty, kun työmailla aherrettiin jopa tuhdissa humalassa ja yllytettiin työkavereita tyhmyyksiin. Kirjan tositarinoissa kohtalokkaimmat virheet johtavat jopa vankilaan tai kuolemaan.
    Nykyään työturvallisuusmääräykset näkyvät hieman eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä. Kuvituskuva.
    Nykyään työturvallisuusmääräykset näkyvät hieman eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lukemisto|Kirjallisuus
    28.3.202423:00
    Lauri Hauru

    Moni on kuullut hurjia tarinoita menneiden vuosikymmenien rakennustyömailta, joilla viina virtasi, työturvallisuudesta viis veisattiin ja omalaatuiset persoonat räiskyivät.

    Nyt hurjia tositarinoita voi lukea kirjan sivuilta, sillä tänään maanantaina julkaistaan Tuomas Marjamäen kirjoittama kirja Julkisivun takaa, johon kirjailija on koonnut yli kolmesataa tarinaa julkisivutyömailta.

    Kolmisenkymmentä ammattilaista kertoo kirjassa uskomattomia tositarinoita, kuten sen, kuinka ”Jani” on keikkunut Helsingin olympiastadionin 72-metrisen tornin jokaisen 23 parvekkeen kaiteella rapatessaan parvekkeiden kattoja. Turvavarusteet olivat totta kai päällä. Ajan hengen mukaisesti niiden virkaa toimitti vyötäisille solmittu köysi

    Mestari nimittäin tiesi Nipan pullokätkön sijainnin, eikä olisi epäilystäkään, kuka keittiön ikkunaluukulle oli tallustellut.

    Eräässä tarinassa muistellaan ennen käytössä olleiden vaijerikelkkojen vaaroja julkisivutöissä.

    ”Reiskalle jäi tilforin varsi käteen, kun hän putosi seinän ja kelkan välistä alas. Kolmannen kerroksen ikkunalta oli maankamaralle yhdeksän metrin matka, mutta Reiskan onneksi suoraan kelkan alle oli kasattu puolentoista metrin verran irti hakattua laastia. Matka vähän lyheni ja alusta pehmeni. Reiska selvisi huimasta pudotuksesta mustelmilla.”

    Tarina jatkuu kirjassa vielä seuraavalla viikolla sattuneella haverilla, jossa ”Reiskalla” oli käydä kylmät kelkan pyörähdettyä ylösalaisin seitsemännen kerroksen korkeudella.

    Lisää aiheesta
    • Usean sukupolven suomalaiset muistavat lapsuudestaan Kylli-tädin piirtämät sadut. Tuomas Marjamäki pääsi haastattelemaan taidemaalari <strong id="strong-15de28ad48a85c009f56b125971a77dc">Kylli Koskea</strong> Espoon palvelutaloon lokakuussa 1994.

      Kirjallisuus | Ensikännit Kylli-tädin luona: Tuomas Marjamäki haastatteli koulupoikana omaan lehteensä Suomen eturivin julkkikset

    • Tuomas Marjamäki haastatteli Vesa-Matti Loiria kymmeniä kertoja 20 vuoden aikana. Kaksikon välille muodostui tiivis yhteys. Marjamäen elämäkerta kuitenkin ilmestyy vasta nyt Loirin kuoleman jälkeen.

      Elokuva | Veskun oma ääni kuuluu uudessa Loiri-elämäkerrassa – ”Jos hän joutui valitsemaan työn ja perheen väliltä, valinta oli työ”

      Tilaajalle

    Maistuipa entisaikojen työmailla viinakin. Eräässä kertomuksessa ”Nipan” eväspullo unohtuu kerrostalotyömaalla huoneistoon, jossa hän sai jo työnsä valmiiksi. Mutta kun Nipa palaa hakemaan omaansa, tasoitemiehet olivat jo ehtineet käydä viimeistelemässä lattian.

    Pullo piti kuitenkin piti hakea, mutta jalanjäljet tuoreessa tasoitteessa koituisivat hänen kohtalokseen. Mestari nimittäin tiesi Nipan pullokätkön sijainnin, eikä olisi epäilystäkään, kuka keittiön ikkunaluukulle oli tallustellut.

    ”Nipa teki ovelan harhautuksen. Hän haki ensin pullonsa keittiöstä, mutta sen lisäksi tassutteli kaikkialla ympäri asuntoa. Nyt jäljistä ei enää pystynyt päättelemään yhtään mitään. Paitsi sen, että lattia oli tasoitettava kokonaan uudelleen”, teoksessa kerrotaan.

    Julkisivun takaa -teoksen kirjoittanut Marjamäki on aiemmin kirjoittanut muun muassa suositut elämäkerrat Irwin Goodmanista, Vesa-Matti Loirista ja Spede Pasasesta sekä humoristisia romaaneja. Julkisivun takaa julkaistaan tänään maanantaina kello 13 ravintola Ostrobotnian Chydenius-salissa Helsingissä.

    Tilaisuudessa paikalla on useita kirjassa esiintyviä julkisivuammattilaisia.

    Lisää aiheesta
    • Onnettomuustutkinnassa hyödynnetään paikkatutkinnan lisäksi esimerkiksi asianosaisten kuulemisia, asiakirja-aineistoa ja erilaisia teknisiä tallenteita.

      Miten onnettomuustutkinta, poliisin rikostutkinta ja palonsyyntutkinta eroavat toisistaan? Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja kertoo ja selittää myös, mitä ihmettä tarkoitetaan onnettomuustutkijoita koskevalla todistamiskiellolla

    • Keskimäärin onnettomuustutkinta vie nykyään aikaa noin 270 päivää. Vielä vuonna 2012 tutkinta vei huomattavasti nykyistä pidempään eli keskimäärin 564 päivää.

      Onnettomuustutkintakeskus tutkii vuosittain noin 30 merkittävää onnettomuutta – johtaja kertoo, miten tutkintaprosessi etenee

    • Kari Manu laskee joka äitienpäivä ruusun Lapuan onnettomuudessa kuolleen äitinsä haudalle. Hän itse ei ehtinyt aloittaa tehtaassa, koska latauskone oli vielä koekäytössä.

      Historia ja perinne | Lapuan patruunatehtaan onnettomuudesta selvinneet muistelevat vuoden 1976 räjähdystä ja kertovat, miten elämä jatkui sen jälkeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Julkisivun takaa
    Tuomas Marjamäki
    työturvallisuus
    rakennustyö
    kirjajulkaisu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki