Oletko saanut nämä erikoiset puikelot kukkimaan kotonasi? Katso vinkit niiden menestymiseen

Vehkat kuuluvat suosituimpiin huonekasveihimme. Monia niistä kasvatetaan yksinomaan näyttävien lehtien vuoksi. Suuresta kasviheimosta löytyy kuitenkin myös lajeja, joiden kauneusarvo perustuu omintakeisiin kukintoihin.

Toisin kuin kukilla yleensä, ei vehkojen kukissa ole lainkaan terälehtiä. Varsinainen kukinto on pitkä puikelo, jonka tyvessä alhaalla sijaitsevat pienet emikukat. Hedekukat löytyvät puikelon yläpäästä. Kukinnon suojana on kaareva suojuslehti, jonka tyypillisin väri on valkoinen.

Värikäs suojuslehti suojaa flamingonkukan varsinaista kukintoa. Se voi olla väriltään valkoinen, punainen tai jopa lähes musta. Kuva: Säde Aarlahti

Osalla lajeista, kuten flamingonkukilla, suojuslehti voi olla hyvinkin värikäs. Silti sei ei ole oikea terälehti, vaan kasvulehti, joka on erikoistunut toimimaan kukinnon tukena. Pölyttäjiä vehkakasvit houkuttelevat ennen muuta tuoksuillaan. Useimmiten pölyttäjinä ovat kärpäset, toisinaan muutkin hyönteiset.

Musta flamingonkukka on hätkähdyttävä ilmestys. Kuva: Säde Aarlahti

Juuri flamingonkukat (Anthurium) ovat viime vuosina tehneet vahvan paluun ikkunalaudoille. Ne ovat kaunismuotoisia huonekasveja, jotka saattavat kasvaa ja kukoistaa omistajansa ilona monen vuoden ajan. Uusia kukintoja pilkahtelee lehtien lomasta eniten kesäaikaan, mutta runsaassa hajavalossa kasvi voi innostua kukkimaan muulloinkin.

Meillä flamingonkukkia on suosittu tuliaisina ja lahjakasveina. Etenkin punakukkaisiin lajikkeisiin on liitetty myös viesti rakkaudesta ja tunteen palosta. Monissa muissa maissa kasvin symbolinen merkitys on erityisen vahva. Flamingonkukkia pidetään ennen muuta onnen, hyvinvoinnin ja ilon tuojina. Niinpä kasvi on tunnettu ja suosittu tupaantuliaislahja.

Anthurium-suvun lajit ovat kotoisin Etelä-Amerikan trooppisilta seuduilta. Luonnonvaraisia flamingonkukkalajeja lasketaan olevan noin 500, mutta huonekasveiksi ja lämpimien seutujen pihakasveiksi on jalostettu tuhansia eri lajikkeita.

Flamingonkukka viihtyy parhaiten valoisalla paikalla. Kesäkauden suora auringonpaiste on sille kuitenkin liian voimakasta. Olennaista on, että kasvi on suojassa vedolta.

Multa ruukussa pyritään säilyttämään tasaisen kosteana. Talvikaudella kastelun määrässä voi hieman nipistää, sen sijaan lehtien sumuttaminen auttaa säilyttämään ilmankosteuden sopivan korkeana. Mullanvaihto tehdään varovasti joka toinen vuosi.

Omintakeinen puikelokukinto on vehkakasvien tunnusmerkki. Viirivehka (Spathiophyllum) kukkii lisävalon turvin talvellakin. Kuva: Säde Aarlahti

Vehkakasvien ikisuosikkina tunnetaan helppohoitoinen viirivehka (Spathiphyllum). Sen valkea kukka noudattaa suippojen ja teräväkärkisten lehtien muotokieltä. Kuten flamingonkukallakin, erottuu varsinainen kukinto selkeänä suojuslehden alla.

Moni pitää viirivehkaa tuttuna ja arkisenakin huonekasvina. Sen kasvatuksesta saa enemmän irti, jos tutustuu viirivehkojen laajaan sukuun. Korkeimmat viirivehkoista kasvavat aina kaksimetrisiksi asti. Mitä korkeammasta lajista on kyse, sitä kookkaampi on myös sen kukinto.

Huonekasveiksi ei liene saatavilla kaikkein jättikokoisimpia lajeja, mutta viime vuosien viherkasvi-innostus on laajentanut viirivehkojenkin lajikevalikoimaa. Kokokirjon toisessa ääripäässä ovat kymmensenttisiksi jäävät kääpiölajikkeet.

Toisin kuin flamingonkukka, viihtyy viirivehka niukassakin valossa. Luonnonvaraiset viirivehkat ovat kosteikkokasveja, joten kasvi nauttii runsaasta kastelusta. Jos multa ruukussa kuivahtaa liikaa, kasvi osoittaa mieltään riiputtamalla lehtiään. Se toipuu satunnaisista kuivahduksista kuitenkin nopeasti.

Vanhan tarun mukaan kallan kukat ovat antiikin jumalatar Heran luomuksia. Kuva: Säde Aarlahti

Vehkojen kukkamuotoa noudattaa myös huonevehka eli kalla (Zantedeschia). Sen kukinnossa suojuslehti on kiertynyt kauniiksi kääröksi varsinaisen kukan ympärille. Toisin kuin viirivehkalla ja flamingonkukalla, on kallan suku varsin pieni. Se koostuu vain kahdeksasta Etelä-Afrikassa kasvavasta lajista. Puikelokukan pölyttäjinä toimivat rämeillä asuvat kovakuoriaiset.

Valkeat kallankukat huokuvat rauhaa ja harmoniaa. Aiemmin niitä käytettiin surukukkina, mutta jo pitkään kallat ovat kuuluneet myös hääkimppuihin ja häiden koristeisiin. Käyttö hääkukkana lienee seu­rausta kansainvälisistä perinteistä.

Monissa maissa kallaa pidetään puhtauden, pyhyyden ja uskollisuuden vertauskuvana. Herkkyydestä ja ainutlaatuisuudesta kertoo myös yleismaailmallinen nimi ’Calla’ joka merkitsee kauneutta.

Luonnonvaraisten kallojen kukinnoissa suojuslehdet ovat puhtaanvalkoisia. Jalostuksen tuloksena on syntynyt puutarhalajikkeita, joiden kukkien suojuslehdissä esiintyy koko joukko muitakin värejä: aprikoosia, vaaleanpunaista, violettia sekä keltaista.

Kukkivia ruukkukalloja löytää puutarhamyymälöistä etenkin kevättalvella. Kallan juurakoita voi myös ostaa sellaisenaan ja kasvattaa niistä kesäksi trooppisen hehkuvia patiokasveja. Pidempiaikaisena huonekasvina kalla on hieman vaatelias. Sen sijaan leikkokukkina kalloista voi nauttia ilman stressiä.