• Pyöritän maatilaa tavalla, joka sai poikani kutsumaan minua radikaaliksi

    Halusin vetäytyä yhä enemmän syrjään kuluttamisesta ja alkaa tuottaa ruokaa itse, omalle perheelle, kirjoittaa Karoliina Löytty kolumnissaan.
    Kun ruoka on itse tuotettua, tiedämme mistä se tulee. Kuvituskuva ruokakellarista.
    Kun ruoka on itse tuotettua, tiedämme mistä se tulee. Kuvituskuva ruokakellarista. Kuva: Reijo Haukia
    Lukemisto|Ruoka
    3.11.202406:00
    Kolumni
    Karoliina Löytty

    Nykymaailman kauheuksia ajatellessa ihmisen valtaa helposti sellainen ahdistus, että tekee mieli sulkea silmät ja korvat.

    Kuinka paljon helpompaa olisikin elää vain omaa elämäänsä tietämättä vaikkapa kuluttamisemme vaikutuksista kolmansien maiden ihmisten oikeuksiin ja luontoon? Tai kun luemme sotauutisia ja muistamme, kuinka monen maan vienti perustuu asekaupan dollareihin. Kun käy ilmi, että kaiken takana on ahneus, oman edun tavoittelu ja suuryritysten valta, loppuuko uskomme hyvään?

    Haluaisimme niin uskoa kertomukseen hyviksistä ja pahiksista ja siitä, että juuri me olemme hyviksien puolella. Kun sitten kaikki osapuolet alkavat vaikuttaa yhtä mädänneiltä, on vaarana kyynisyys.

    Kyynisyys on aina ollut minusta ahdistavaa. Kyynisyys nousee avuttomuudesta kaiken pahan edessä. On vaikea toimia hyvän puolesta, kun kaikki on samanlaista sontaa.

    Pahimmillaan kyynisyydestä tulee vain lohduton huuto maailman pahuuden vuoksi, vailla keinoja vaikuttaa siihen tai kykyä toimia muutoksen puolesta.

    Juuri viime viikolla keskustelimme aikuisen poikani kanssa maailman parantamisesta ja kulutuskriittisyydestä. Selitin, miten olen päätynyt pyrkimään ruokaomavaraisuuteen.

    Ensin minulle tuli tarve tutkia kaikkien ostamieni hyödykkeiden alkuperä ja tehdä mahdollisimman eettisiä valintoja. Kun aika kului, halusin vetäytyä yhä enemmän syrjään kuluttamisesta ja alkaa tuottaa ruokaa itse, omalle perheelle.

    Ajatuksena oli, että kun ruoka on itse tuotettua, tiedämme mistä se tulee, miten perunat on lannoitettu tai eläimet ruokittu, miten eläin on teurastettu, mihin sitä on kuljetettu ja miten tuotteet varastoitu. Kun kulutuksen ketju lyhenee, myös sen ekologinen ja eettinen jalanjälki pienenee.

    Jos et joudu luopumaan mistään, et luultavasti ole laittanut itseäsi tarpeeksi likoon.

    Kerroin pojalle, että olin nuorempana todella ahdistunut kuluttamisesta ja tiukan mustavalkoinen. Ja että onneksi se on näin iän myötä tasaantunut.

    Poikani totesi: Äiti, nythän sun elämäntapa on vielä enemmän radikaali.

    Tämä keskustelunpätkä aiheutti minussa pitkän ajatteluketjun omista elämänvalinnoista ja niiden syistä.

    Suurin ahdistushan elämässä nousee siitä, kun kokee jonkin asian vääräksi, mutta ei voi muuttaa sitä. Esimerkiksi yhteiskunnassa ilmenevä ristiriita aiheuttaa jatkuvaa taistelua oman pään sisällä.

    Paavalin sanoin: En tee mitä tahdon, vaan teen sitä, mitä vihaan. (Room. 7:15) Kun ihminen keksii keinon toimia toisella tavalla, tämä sisäinen ristiriita vähenee.

    Näin sisäinen rauha lisääntyy, mutta ero yhteiskunnan valtavirtaan suurenee, mikä sitten vaikuttaa radikaalilta. Mutta ei se ole niin vakavaa, kun vain kestää sen, että aina on niitä, jotka puistelevat päätään.

    Sen sijaan olisi hyvä etsiä ulospääsyä ahdistuksesta toiminnan kautta. Eikä minkä tahansa toiminnan, vaan koko elämää mullistavan toisinajattelun ja toisintekemisen kautta.

    Jos et joudu luopumaan mistään, et luultavasti ole laittanut itseäsi tarpeeksi likoon.

    Siinä ei sitten enää pelkkä Reilun kaupan kahvin ostaminen riitä. Vaikka teko onkin hyvä asia, se on pelkkä laastari kulutusyhteiskuntamme ammottavaan haavaan.

    Kolumnin kirjoittaja on pappi, maatilan emäntä ja somevaikuttaja.

    Lisää aiheesta
    • Mikkilä muutti 1,5 vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta tunnin ajomatkan päähän metsän keskelle hirsimökkiin.

      Erä | Rikoskonstaapeli muutti maalle ja kiinnostui metsästyksestä – näin Kristiina Mikkilä pyrkii omavaraisuuteen

    • Karoliina Löytty haluaa kannustaa ihmisiä pitämään huolta itsestään ja toinen toisistaan fyysisesti ja henkisesti. ”Haluan avata silmiä siihen, miten ihanaa tämä elämä lopulta on.”

      Hyvinvointi | Paha autokolari romutti Karoliina Löytyn lomittajan uran – kuntoutuksen ansiosta hän selviää jo omien eläintensä hoidosta

      Tilaajalle
    • Palkansaajien viisipäiväinen työviikko ja vuosiloma saivat emännät vaatimaan itselleen helpotusta sitovaan ja raskaaseen karjatyöhön.

      Maatalousyrittäjät | Emännät nousivat kapinaan 50 vuotta sitten – syntyi ainutlaatuinen järjestelmä ”jotta raha ei vain valuisi isäntien taskuihin”

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle