• Rikollisen mieli nähdään kahdella tavalla: Olosuhteiden tuloksena tai muuttumattomana ominaisuutena

    Vankilan edustalla kulkevan kadun nimi haluttiin vaihtaa Ristikkokadusta Uuden alun kaduksi, jotta vangeilla olisi paremmat eväät uuteen elämään. Kadunnimellä viestitään vahvasti, kirjoittaa vankilapastori Miika Hynninen kolumnissaan.
    Kolumnisti Miika Hynninen kertoo erään vangin nähneen vankilan ristikoissa uskonnollista ristisymboliikkaa. Kuva Riihimäen vankilan selliosastolta.
    Kolumnisti Miika Hynninen kertoo erään vangin nähneen vankilan ristikoissa uskonnollista ristisymboliikkaa. Kuva Riihimäen vankilan selliosastolta. Kuva: Carolina Husu
    Lukemisto|Yhteiskunta
    31.3.202406:00
    Kolumni
    Miika Hynninen

    Ristikkokatu 8. Alas kaartuvan kadun päästä paljastuu muureilla ympäröity massiivinen punatiilirakennus, Helsingin vankila, Sörkka. Suomen suurin ja kauneinkin kai.

    Kaatunut kahdeksikko on äärettömän symboli. Ikään kuin kadunnimi numeroineen haluaisi viestittää jotain. Ristikkokatu on tiettävästi saanut nimensä vankilasta. Ristikko viittaa vanhan vankilan ikkunoihin, joiden edessä kalterit kulkevat ristiin. Uudemmissa vankiloissa kalterit korvautuvat panssarilasilla.

    Numerossa kahdeksan voi nähdä loputtoman silmukan, jollaista rikolliseen elämäntapaan tottunut kiertää uudestaan ja uudestaan kuin kohtaloonsa pakotettuna.

    On kaksi tapaa katsoa vangittua ihmistä: Voidaan ajatella, että niin sanottu rikollinen mieli ei ole muutokselle altis. Toisaalta voidaan ajatella, että kyse ei ole pysyvästä ominaisuudesta, vaan olosuhteista yksilön takana.

    Vuonna 2017 vasemmistoliiton edustaja René Hursti teki kaupunginvaltuustoaloitteen Ristikkokadun nimen muuttamisesta ”Uuden alun kaduksi”. Aloitteen perusteluina todettiin, että ihminen on valinnan edessä tullessaan suorittamaan vankeuttaan – jatkaako vanhaa kaavaa vai aloittaako alusta.

    Väitetään, että kaikkein kriittisin hetki vangilla on heti vapautumisensa jälkeen. Hurstin ohella 22 muuta valtuutettua ehdotti, että vankilasta vapautuvan on mielekkäämpää askeltaa ylös Uuden alun katua kuin Ristikkokatua.

    Kieltämättä kadunnimellä viestitään vahvasti.

    Lisää aiheesta
    • Rikosseuraamuslaitoksen eri yksiköissä on erilaisia toimintoja, joiden uskotaan auttavan vankien kuntoutumista. Kuva Keravan vankilan luomuviljelytilalta.

      Yhteiskunta | Puolet Suomessa vapautuvista vangeista päätyy lähivuosina takaisin kiven sisään – Suomen uusintarikollisuus on ennätyskorkealla

      Tilaajalle

    Eräs vankilan työntekijä kertoi kerran piipahtaneensa työpaikallaan pieni lapsi auton takapenkillä. Uloimmasta portista sisään liukuessa lapsi oli kysynyt: ”Oletko kirkossa töissä?”

    Hetken hämmennyksen jälkeen juteltaessa selvisi, että pojan tarkkaillessa vankilan visuaalista ilmettä hän huomasi ristin kohoavan katolla korkeimmalle ja päätteli paikan olevan katedraali.

    Risti on vahva symboli, jonka uskontoon takertumalla turvautuva vanki voi nähdä jokaisessa kalterissa. Näin kertoi kerran eräs vanki.

    Muutokseen motivoitunut vanki voi vankilalta ylös noustessaan nähdä katukyltissä sanojen sijaan ristin, uuden alun symbolin.

    Vuonna 1881 valmistuneen Helsingin vankilan keskellä tosiaan on kirkko, joka on vankilan ainut tila, jonka suurissa käsinpuhalletuissa ikkunoissa ei ole lainkaan kaltereita.

    Kirkkoon astuva voi aistia menneiden vuosisatojen muistot. Se on kuin keidas keskellä karua kongia, joka vie hetkeksi toiseen maailmaan. Ristiä ei tarvitse katsoa kaltereista vaan sellainen – vangin veistämä – kiinnittää katseen alttarin takaseinällä.

    Lisää aiheesta
    • Rock-bändeistä ponnistanut Miika Hynninen toimii Suomen suurimmassa vankilassa Helsingissä myös yhteisömuusikkona. Bluegrass-työpaja innosti hänet kansanmusiikin pariin. ”Luin lehtiartikkelin Kalevauva.fi -yhtyeen synnystä ja inspiroiduin siitä. Ehdotin yhdelle vanhalle coverbändikaverille, että keksitään joku kansanmusiikkivaikutteinen konsepti ja lähdetään Kaustisille keikalle.”

      Hyvinvointi | Päihdeongelma ei ratkea sillä, että korkki kiinni, tietää vankilapappi Miika Hynninen – ”Taustalla on aina haavoja minäkuvassa”

      Tilaajalle

    Risti on uuden alun symboli. Pääsiäisen tapahtumien vanavedessä pienestä juutalaisesta lahkosta syntyy uusi uskonto.

    Rairuoho ja pääsiäismuna muistuttavat uuden elämän mahdollisuudesta. Ylösnousemususko sai aikaan muutoksen, joka horjutti pysyvästi paitsi yksilöä myös maailmaa.

    Symbolit ovat sanaa vahvempia, ja maailma näyttäytyy sellaisena kuin sitä katsomme. Muutokseen motivoitunut vanki voi vankilalta ylös noustessaan nähdä katukyltissä sanojen sijaan ristin, uuden alun symbolin.

    Kirjoittaja on vankilapastori.

    Lisää aiheesta
    • Eira Bekanov-Rastas aloitti baarityön jo 55 vuotta sitten. Työ vaatii sosiaalisia taitoja eikä huumoristakaan ole haittaa. ”Tässä työssä täytyy osata puhua. Pitää olla mieluummin räpätäti”, baariemäntä naurahtaa.

      Yritykset | Konnunsuon baari on elänyt värikästä rinnakkaiseloa vankilan ja vastaanottokeskuksen kanssa – kerran vangit päästivät tahallaan mullikkalauman vapaaksi

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle