Rikollisen mieli nähdään kahdella tavalla: Olosuhteiden tuloksena tai muuttumattomana ominaisuutena

Ristikkokatu 8. Alas kaartuvan kadun päästä paljastuu muureilla ympäröity massiivinen punatiilirakennus, Helsingin vankila, Sörkka. Suomen suurin ja kauneinkin kai.

Kaatunut kahdeksikko on äärettömän symboli. Ikään kuin kadunnimi numeroineen haluaisi viestittää jotain. Ristikkokatu on tiettävästi saanut nimensä vankilasta. Ristikko viittaa vanhan vankilan ikkunoihin, joiden edessä kalterit kulkevat ristiin. Uudemmissa vankiloissa kalterit korvautuvat panssarilasilla.

Numerossa kahdeksan voi nähdä loputtoman silmukan, jollaista rikolliseen elämäntapaan tottunut kiertää uudestaan ja uudestaan kuin kohtaloonsa pakotettuna.

On kaksi tapaa katsoa vangittua ihmistä: Voidaan ajatella, että niin sanottu rikollinen mieli ei ole muutokselle altis. Toisaalta voidaan ajatella, että kyse ei ole pysyvästä ominaisuudesta, vaan olosuhteista yksilön takana.

Vuonna 2017 vasemmistoliiton edustaja René Hursti teki kaupunginvaltuustoaloitteen Ristikkokadun nimen muuttamisesta ”Uuden alun kaduksi”. Aloitteen perusteluina todettiin, että ihminen on valinnan edessä tullessaan suorittamaan vankeuttaan – jatkaako vanhaa kaavaa vai aloittaako alusta.

Väitetään, että kaikkein kriittisin hetki vangilla on heti vapautumisensa jälkeen. Hurstin ohella 22 muuta valtuutettua ehdotti, että vankilasta vapautuvan on mielekkäämpää askeltaa ylös Uuden alun katua kuin Ristikkokatua.

Kieltämättä kadunnimellä viestitään vahvasti.

Eräs vankilan työntekijä kertoi kerran piipahtaneensa työpaikallaan pieni lapsi auton takapenkillä. Uloimmasta portista sisään liukuessa lapsi oli kysynyt: ”Oletko kirkossa töissä?”

Hetken hämmennyksen jälkeen juteltaessa selvisi, että pojan tarkkaillessa vankilan visuaalista ilmettä hän huomasi ristin kohoavan katolla korkeimmalle ja päätteli paikan olevan katedraali.

Risti on vahva symboli, jonka uskontoon takertumalla turvautuva vanki voi nähdä jokaisessa kalterissa. Näin kertoi kerran eräs vanki.

Vuonna 1881 valmistuneen Helsingin vankilan keskellä tosiaan on kirkko, joka on vankilan ainut tila, jonka suurissa käsinpuhalletuissa ikkunoissa ei ole lainkaan kaltereita.

Kirkkoon astuva voi aistia menneiden vuosisatojen muistot. Se on kuin keidas keskellä karua kongia, joka vie hetkeksi toiseen maailmaan. Ristiä ei tarvitse katsoa kaltereista vaan sellainen – vangin veistämä – kiinnittää katseen alttarin takaseinällä.

Risti on uuden alun symboli. Pääsiäisen tapahtumien vanavedessä pienestä juutalaisesta lahkosta syntyy uusi uskonto.

Rairuoho ja pääsiäismuna muistuttavat uuden elämän mahdollisuudesta. Ylösnousemususko sai aikaan muutoksen, joka horjutti pysyvästi paitsi yksilöä myös maailmaa.

Symbolit ovat sanaa vahvempia, ja maailma näyttäytyy sellaisena kuin sitä katsomme. Muutokseen motivoitunut vanki voi vankilalta ylös noustessaan nähdä katukyltissä sanojen sijaan ristin, uuden alun symbolin.

Kirjoittaja on vankilapastori.