• Pidätkö itseäsi huonona oppijana? Aktivoi aivoja liikkumalla

    Perinteiset käsitykset luonnonlahjakkuuksista tai oppimisesta paikallaan istuen eivät saa tukea aivotutkimukselta.
    Liikkuminen ja erilaiset harrastukset aktivoivat aivoja oppimaan.
    Liikkuminen ja erilaiset harrastukset aktivoivat aivoja oppimaan. Kuva: Stiina Hovi
    Lukemisto
    10.9.201720:00
    Hanna Vilo

    Monet aikuiset ovat kouluaikoina oppineet istumaan hiljaa pulpetissa. Nykyisen aivotutkimuksen mukaan oppiminen tapahtuu kuitenkin parhaiten silloin, kun ihminen on aktiivinen.

    Seisoessa oppii paremmin kuin istuessa. Kaikkein parasta asian ymmärtämisen ja muistiin jäämisen kannalta on pysytellä pienessä liikkeessä tai tehdä samaan aikaan käsillä jotakin.

    Jos haluat kokeilla aktiivista oppimistapaa, lataa esimerkiksi Yle Areenan sivuilta podcasteja eli ladattavia radio-ohjelmia älypuhelimeen. Mukana on melko monimutkaisiakin tieteellisiä aiheita, joiden omaksuminen voi olla haasteellista. Teemat vaihtelevat sotahistoriasta terveyteen, luontoon ja kulttuuriin.

    Sen jälkeen laita luurit korville ja lähde lenkille. Jos asia tuntuu vaikealta, kuuntele ohjelma ainakin pari kertaa läpi, mutta pysy liikkeessä. Huomaatko muutoksia kyvyssäsi oppia?

    Aivot rakastavat myös erilaisia harrastuksia, jotka tuottavat iloa ja inspiraatiota. Musiikki on aivojen superharrastus, koska se aktivoi aivoja kokonaisvaltaisesti. Musikaalisuutta voi kehittää joko kuuntelemalla tai soittamalla itse lähtötasosta riippumatta.

    Usein ajatellaan, että ihminen joko on tai ei ole musikaalisesti lahjakas. Aivotutkimus ei sellaista käsitystä tue. Harjoittelemalla aivot muokkautuvat aina minkä tahansa harrastuksen suhteen, mikä tarkoittaa konkreettisesti uusia soluja ja soluyhteyksiä.

    Työssä musiikin vaikutuksia voi hyödyntää tietoisesti. Piristävä musiikki auttaa jaksamaan fyysisesti raskaissa tehtävissä ja pitämään mielialan korkealla. Lisäksi tauoilla voi laittaa lempimusiikkia soimaan, jolloin palautuminen nopeutuu.

    Harrastuksissa tärkeintä on tarjota aivoille innostusta. Oppiminen on aivojen kuntosali, ja ne rakastavat uusia haasteita. Kaikenlainen kouluttautuminen ja uuden oppiminen tekee aivoille hyvää, kunhan se on itselle mieluista.

    Suomessa on tarjolla valtava määrä täydennyskoulutuskursseja ensiavusta metsästystaitoihin. Niille kannattaa ehdottomasti osallistua. Käsityöharrastajat voivat myös vaihtaa paljon tietoa ja vertaistukea internetissä.

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja