• Ammattikitaristi Tomi Paldanius haluaa soittaa helmiä oikeille sioille – "Voi olla, että olisi helpompi saada keikka vaikka valtioneuvostoon"

    Muutamassa päivässä kitaristi sai useita yhteydenottoja sikafarmareilta. Huittisten Riuttamäen tilan kanssa Paldanius on sopimassa jo keikkapäivää.
    Thaimaassa asuva Tomi Paldanius on unelmoinut pitkään esiintymisestä sikalassa. Keikkavalikoimassa voisivat olla esimerkiksi Carlos Santanan Samba Pa Ti, Kauriinmetsästäjä-elokuvan teema ja jopa Queenin Bohemian Rhapsody.
    Thaimaassa asuva Tomi Paldanius on unelmoinut pitkään esiintymisestä sikalassa. Keikkavalikoimassa voisivat olla esimerkiksi Carlos Santanan Samba Pa Ti, Kauriinmetsästäjä-elokuvan teema ja jopa Queenin Bohemian Rhapsody. Kuva: Jaana Kankaanpää, Tomi Paldanius
    Lukemisto
    16.2.202221:30
    Juho Mäkelä

    Ammattimuusikko Tomi Paldanius haluaa soittamaan sikalaan. Hän laittoi viime viikolla Facebookiin viestin: "Omistaako kukaan teistä sikalaa ja jos järkättäis keikka siellä?"

    Kysymyksessä ei ole vitsi, vaan todellinen haave. Muutamassa päivässä kitaristi sai useita yhteydenottoja sikafarmareilta. Paldanius on sopimassa jo keikkapäivää Huittisissa sijaitsevan Riuttamäen sikatilan kanssa.

    Sikalakeikka toteutetaan todennäköisesti kevään aikana. Yleisönä ovat ainoastaan siat ja mahdollisesti sikalan työntekijät.

    "Voi olla, että olisi helpompi saada keikka vaikka valtioneuvostoon. Totta kai esitys pitää tallentaa myös videolle. Tästä saattaa alkaa uusi tieteen tutkimushaara yliopistoihin", Tomi Paldanius sanoo MT:lle.

    Hän on unelmoinut pitkään esiintymisestä sikalassa. Paldanius toteuttaisi käytännössä vanhan sanalaskun: "helmiä sioille".

    "Keikkavalikoimassa voisivat olla ehkä Carlos Santanan Samba Pa Ti, Kauriinmetsästäjä-elokuvan teema ja jopa Queenin Bohemian Rhapsody. Mitenköhän oikeat siat ottaisivat nämä klassikot vastaan?"

    Paldanius pohtii, että musiikkiterapia voisi toimia laajemminkin sikatiloilla.

    "Samaan tyyliin kuin esimerkiksi Japanissa hellitään teuraseläimiä ja liha on taivaallisen hyvää. Joka tapauksessa odotan tätä mahdollisuutta pilke silmäkulmassa."

    Tomi Paldanius valmistui musiikkipegogiksi Turun taideakatemiasta vuonna 2003. Hän opiskeli myös musiikkitieteen laitoksella Turun yliopistossa.

    Maailmalle Paldanius läksi 2005. Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa hän on asunut viimeiset 16 vuotta.

    "Vuodesta 2017 olen soittanut ammatikseni kitaraa. Hautajaisista häihin ja kohta sikalatkin keikkapaikkoina. Repertuaari on laaja Sibeliuksesta Ennio Morriconeen. Sikamaisen hyvää musiikkia, tarinoilla höystettynä."

    Tomi Paldaniuksen vanhemmat ovat lähtöisin Pohjois-Savosta Nilsiältä, jossa suvulla oli aikanaan myös iso sikala.

    "Kehuin edesmenneelle mummolleni että minusta tulee maanviljelijä. Ei riittänyt rahkeet siihen, vaan ainoastaan soittajaksi valmistuin."

    Lue lisää: Suomen euroviisuehdokkaat tiukan raadin arvioitavana – lehmät valitsevat heruttavimman kappaleen

    Kuuntele upea navettakonsertti: "Laulun tarina on synkkä, mutta minua vain nauratti, kun lehmät huutelivat siellä takana"

    Video: Eturivin sopraano Virva Puumala harjoittelee omassa navetassaan: "Musiikissa kilpailu on kovaa, lehmät eivät arvostele"

    Artikkelin aiheet
    Tomi Paldanius
    sikalakeikka
    musiikkiterapia
    Huittinen
    maatilat ja eläintilat
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja