Hinkkipukki, kannulava, maitokoppi, tonkkalava, maitopöytä ja niin edelleen. Rakkaalla maitolaiturilla on monta nimeä. Ja monta on ollut laituriakin: erään arvion mukaan noin 90 000 kappaletta vuonna 1970, jonka tienoille niiden kukoistuskauden voi katsoa päättyneen.
Tuo kirjava kopperoiden joukko herättää aikalaisissa runsaasti muistoja. Kaarin Knuuttila muistaa 1960-luvulta lapsuudestaan, kuinka tyhjät tonkat haettiin laiturilta käsikärryillä ja kuinka tonkan sisällä saattoi toisinaan olla odotettu aarre: meijeristä tilattua jäätelöä. Se oli alle 10-vuotiaalle Knuuttilalle harvinaista herkkua.
”Ei sitä ollut kuin juhannuksena korkeintaan.”
Jäätelöpäivänä piti ehdottomasti olla maitoautoa vastassa jo etukäteen, sillä herkku oli vaarassa sulaa kesäpäivän kuumentaman tonkan sisään. Ongelma helpottui jossain kohtaa 60-lukua, kun jäätelö alettiin pakkaamaan styroksiin.
Maitolaitureiden merkitystä ja perinnettä tutkineen FT Jaana Laamasen mukaan tonkkien mukana kulki aikoinaan myös tonkkapostia, kuten meijerikirja ja mainoksia. Eräs Laamasen tutkimukseen osallistunut tunnustaa uteliaisuuden joskus voittaneen.
”Siihen varmasti syyllistyi melkein jokainen, että tuli joskus tirkisteltyä naapurin meijerikirjaa ennen kuin omaa.”
Tienvarsille pystytetyt laiturit kokivat välillä kovia. Martti Hiltunen muistelee kotitilansa maitolaituria, joka kylän nuorisolla oli tapana käydä kaatamassa.
Kiusankappaleet olivat tiedossa, mutta todisteet puuttuivat. Kohtalo puuttui peliin, kun porukan auto lankesi liukkaassa talvikelissä ojaan tilan tienhaarassa. Nuoriso tuli tietysti kysymään talosta hinausapua.
Hiltunen muistaa, kuinka hänen isänsä oli syömässä sunnuntaiaamun riisivelliään ja kuinka tämä nuolaisi lusikkansa puhtaaksi ja asetti sen nätisti lautasensa viereen.
”Myö sitä nostellaan aina tuota maitolaituria, nostelkkoo työ se autonno”, hän kertoo isänsä virkkoneen.
Vieraita ei tarvinnut opastaa ulos.
Laamanen löysi tutkimuksessaan ainakin 30 erilaista katetun maitolaiturin käyttötarkoitusta.
Nuoriso – ja aikuisetkin – ovat huvittaneet itseään monin tavoin maitolaitureilla. Laamasen mukaan maitolaitureilla näyttää olleen suuri merkitys sosiaalisten kontaktien solmimisessa ja ylläpidossa. Laitureilla on tarinoitu, tanssittu ja lyöty korttia.
Onpa niissä harrastettu sitä kaikkein kauneintakin – Laamasen aikalaiskertomusten mukaan joskus jopa ammatillisessa mielessä.
Laamanen löysi tutkimuksessaan ainakin 30 erilaista katetun maitolaiturin käyttötarkoitusta. Ne ovat toimineet muun muassa kulkijoiden säänsuojana, yömajana, pukukoppina, tupakkahuoneena, tanssipaikkana sekä salaryypiskelypaikkana.
Jotkin jäljellä olevat laiturit palvelevat edelleen kyläläisiä, vaikka maidon keruu on lopetettu. Yksi tällainen laituri on Törmängin kylällä Rovaniemellä, ja se toimii kenties Suomen pienimpänä kirjastona.
Itseään kirjastosedäksi tituleeraavaa Heikki Tuomi-Nikula kertoo, että kirjasto päätettiin perustaa vuonna 2017, kun kunnan kirjastoauton palvelut kylältä lakkautettiin.
Valikoima koostuu arviolta 300 kirjasta, lehdestä sekä musiikki- ja videotallenteesta. Tarjontaa on vanhoista naistenlehdistä ja Erä-lehdistä aina Shakespeareen ja Eino Leinoon. Onpa laiturilla geokätkökin.
”Idea on, että tuo tullessasi ja vie mennessäsi”, Tuomi-Nikula kuvailee.
Sehän se oli maitolaiturien alkuperäisenkin toiminnan ajatuksena.
Lähteet:
Jaana Laamanen: Maitolaiturilla (2001)
