

Kukapa ei tietäisi Dingon tarinaa. Hysteerisessä hurmiossa vellovia fanimassoja, tarttuvia hittejä, villisti heiluvia sifonkihuiveja ja liian nopeasti loppunutta menestystä.
Viime vuosina dingomaniasta on nähty useampia tulkintoja teattereiden lavoilla. Lisäksi kesällä 2020 Yle julkaisi Kaikki huutaa Dingo! -radiokuunnelmasarjan.
Tähän samaan kertomusten jatkumoon liittyy Mari Rantasilan ohjaama Levoton tuhkimo. Aikamatka menneeseen kertoo Dingon tarinan oikeutetusti yhtyeen keulahahmon Pertti Neumannin näkökulmasta.
Elokuvan punainen lanka on Nipan kipeä suhde isäänsä. Ensimmäisessä kohtauksessa jo aikuiseen ikään varttunut muusikko seisoo sairaalasängyn äärellä jättämässä vaikeita hyvästejä. Ajatuksissaan hän matkaa lapsuuteensa, jota värittivät niin iloinen temmellys veljen kanssa kuin selkänahkaan jälkiä hakkaava vyö. Ankaran isän oli vaikea hyväksyä omia teitään kulkevaa poikaa, etenkin kun polku johti meikkipussin kautta keikkalavoille.
Näyttelijäkaarti ansaitsee suorituksestaan runsaat suitsutukset. Neumannin rooliin heittäytyvä Saku Taittonen kollegoineen jäljittelee esikuviensa maneereja ja puhetapaa murteineen mestarillisesti.
Tärkeitäkään käännekohtia ei näytetä katsojalle, ne vain todetaan tapahtuneiksi.
Levoton tuhkimo ei lennätä Dingoa teräväpiirtona 2020-luvun laajakuva-aikaan. Alkukohtauksen päätteeksi kuva kapenee kuin esirippu sulkeutuisi osittain. Kapeampi kuva ja menneiden aikojen värimaailma saattelevat mielen kasarille, mutta jättävät yhtyeen fanit kaipaamaan roisimpaa visuaalista tykitystä.
Elokuvan kerrontakin saa moitteita. Kohtaukset ovat paikoitellen turhan lyhyitä ja hetkestä toiseen sinkoilevia. Tärkeitäkään käännekohtia ei näytetä katsojalle, ne vain todetaan tapahtuneiksi.
Monet herkulliset anekdootit Pukevan fanikaaoksesta roudauslaatikoissa happea haukkoviin rokkareihin on jätetty pois. Ehkä niitä pidetään yleisölle jo liian tuttuina, vaikka juuri nostalgiaa moni katsoja elokuvalta varmasti janoaa.
Levoton tuhkimo on kertomus ristiriitaisista odotuksista, liian suuriksi kasvaneista paineista ja rikkinäisistä ihmissuhteista. Ylen kuunnelmasarjassa elänyt nuorten muusikoiden riemu jää sivuosaan, ja vaikka jalka hakkaa rytmissä musiikin, jää elokuvasta haikea olo. Lopulta mieleen jää kaikumaan vain yksi kysymys: mitä menestys lopulta oikeasti on?