• Rockabilly, rasvaletit ja amerikanraudat tulivat Suomessa uudelleen muotiin 70-luvulla – se oli osittain vastareaktio poliittiselle nuorisoliikkeelle

    Tappeluita käytiin erityisesti diinareiden ja punkkareiden välillä. Diinareiden symbolinaan käyttämä USA:n etelävaltioiden lippu oli sekin ristiriitainen.
    Tilaajalle
    50-luvun nostalgia näkyi Suomessa laajasti populaarikulttuurissa. Taustalla oli esimerkiksi rockin kuninkaan, Elvis Presleyn, ennenaikainen kuolema vuonna 1977. Esikuva oli myös näyttelijä James Dean, jonka läpimurto oli teinien tuntoja purkanut elokuva Nuori kapinallinen (1955).
    50-luvun nostalgia näkyi Suomessa laajasti populaarikulttuurissa. Taustalla oli esimerkiksi rockin kuninkaan, Elvis Presleyn, ennenaikainen kuolema vuonna 1977. Esikuva oli myös näyttelijä James Dean, jonka läpimurto oli teinien tuntoja purkanut elokuva Nuori kapinallinen (1955). Kuva: The Library of Congress, Flickr, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Musiikki
    27.1.202406:00
    Riku-Matti Akkanen

    On vuosi 1978 eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa. Nuoriso kuitenkin pukeutuu aivan kuin 50-luvulla. Pojilla on rasvaletit, nahkatakit, farkut ja kapeakärkiset nahkakengät eli spittarit. Tytöt ovat sonnustautuneet Hollywood-elokuvista tuttuihin kellohameisiin. Ohi kiitävän amerikanraudan kasettisoittimesta kaikuu rockabilly-musiikki.

    Mistä oikein oli kyse?

    1950-luvun amerikkalainen nuorisokulttuuri tuli Suomessa uudelleen muotiin 70-luvun lopulla osittain vastareaktiona vuosikymmenen alun poliittiselle nuorisoliikkeelle. Fiftarihuuman näyttämönä toimi Uudellamaalla sijaitseva Kerava, josta ponnisti tyylisuunnan ykkösnimi Teddy & The Tigers.

    Laulaja-kitaristi Aikka Hakalan (1957–2021) johtama trio julkaisi keväällä 1978 esikoisalbuminsa Boppin’, joka nousi Suomen virallisella listalla neljänneksi ja pysyi Top 20:ssä jopa puoli vuotta.

    Poko Rekordsin julkaisemalta pitkäsoitolta löytyi kolme yhtyeen omaa ja yksitoista lainakappaletta.

    Niistä kestosuosikiksi muodostui brittiläisen Cliff Richard & The Shadowsin alun perin levyttämä menopala Dancing Shoes.

    Bändin suosiosta kertoo, että Hakala, taiteilijanimeltään Teddy Guitar, oli saman vuoden syksyllä sekä Suosikin että Help-musiikkilehden kansikuvassa. Yhtye myös esitti Jenkki-purukumin tv-mainoksessa ainoan suomenkielisen biisinsä Jenkki Rockin.

    Oleellisena osana 50-luvun ihannointia olivat uudelleen kustomoidut vanhat jenkkiautot, jotka olivat näkyvä osa katukuvaa Suomessakin.

    50-luvun nostalgia näkyi muutenkin laajasti populaarikulttuurissa. Aikakauden romantisointia pönkittivät yhdysvaltalainen Onnen päivät -televisiosarja sekä rock’n’roll-teeman varaan rakennetut nuortenelokuvat Svengijengi ’62 ja Grease.

    Taustalla oli niin ikään rockin kuninkaan, Elvis Presleyn, ennenaikainen kuolema vuonna 1977. Esikuvia olivat lisäksi 50-luvun ikonit, rokkari Buddy Holly ja näyttelijä James Dean, jonka läpimurto oli teinien tuntoja purkanut elokuva Nuori kapinallinen (1955). Hänen mukaansa fiftarikulttuuria ihailevia nuoria kutsuttiinkin toisinaan diinareiksi.

    Uuden polven rockabillyä diinareille tarjoilivat kotimaisen Teddy & The Tigersin ohella esimerkiksi Matchbox ja Crazy Cavan Britanniasta.

    Oleellisena osana 50-luvun ihannointia olivat uudelleen kustomoidut vanhat jenkkiautot, jotka olivat näkyvä osa katukuvaa Suomessakin.

    Nuoriso jakautui 1970-luvun lopulla eri ryhmiin, mistä seurasi myös epäsopua.

    Tappeluita käytiin erityisesti diinareiden ja punkkareiden välillä. Diinareiden symbolinaan käyttämä USA:n etelävaltioiden lippu oli sekin ristiriitainen. Yhtäältä se viittasi kapinallisuuteen ja toisaalta taas orjuuden aikaan ja rotusortoon.

    1980-luvulle tultaessa tunteet onneksi laantuivat, ja eri alakulttuurit pystyivät jatkamaan elämäänsä pääasiassa musiikin merkeissä.

    Vaikutteitakin otettiin puolin ja toisin. Esimerkiksi humoristinen rockyhtye Leningrad Cowboys omaksui diinareilta tötterötukat ja piikkikärkikengät, tosin liioitellun suurina.

    Lisää aiheesta
    • Mascara ei tuntunut pyrkivän turhan vakavasti menestykseen, mutta menestystä tuli silti kohtuullisesti.

      Kulttuuri | Suomi rallatteli Mascaran hittiä 90-luvulla – suorapuheisen bändin laulaja oli Baddingin veljentytär, ja tämä jatkaa yhä uraansa

    • Ennen jouluaattoa kuljettiin joululaulujen tahdeissa lahjaostoksilla, ja sen jälkeen alennusmyynneissä.

      Kulttuuri | Ärsyynnyitkö kauppojen joululauluista? Silti ne saivat sinutkin viipymään ostoksilla pidempään

    • Kalevi Hartin ura ei jäänyt teini-idolin asteelle mutta loppui silti liian varhain.

      Kulttuuri | Muistatko tämän Suomisen Ollin luottokaverin? Hänestä kasvoi kotimaisen elokuvamusiikin legenda, kunnes elämä päättyi onnettomasti jo 37-vuotiaana

    • Zero Nine -yhtye esiintyi LankaFest-festareilla. Kuvassa etualalla (vasemmalta) Timo Käsmä, Kepa Salmirinne ja Mara Mäntyniemi. Taustalla Mikko Korpela rummuissa.

      Musiikki | Koillismaan heavy-suuruus jaksaa yhä – laulaja palasi kotimaisemiin ja työskentelee nyt mökki-isäntänä Rukalla

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan