

Vaikea kuvitella, että vielä muutama vuosi sitten paikalla kasvoi läpipääsemätön metsikkö. Ennen tiheä ryteikkö on nyt pienpuustosta raivattu viihtyisä puustoinen aukio.
Heinävaaran kyläalueella on kokoonnuttu kuluneen kesän mittaan kylän perinteisille Ryssäys-markkinoille, peräkärrikirppareiden, keppihevoskisojen ja muiden tapahtumien merkeissä sekä viikoittaisissa talkoissa.
Viimeiset kolme kesää on kylällä talkoiltu kyläalueen kunnostuksen ja rakentamisen merkeissä.
Heinävaaran kyläyhdistys Liiteri ry:n yläyhdistyksen aktiivina talkoiden vetovastuun kantava Kimmo Salo on kirjannut kyläläisten talkootunnit ylös.
”Kiivaimman rakentamisen vuonna 2022 tehtiin 669 henkilötyötuntia ja 168 konetyötuntia”, Salo kertoo.

Syyskuun lopulla on talkootunteja tällekin kesälle kertynyt liki 400. Työtunnit ovat puhdasta valuuttaa, kun yhdistys hakee tukea toimintaansa.
Tukea on saatukin muun muassa kyläalueen koirapuiston materiaaleihin ja torituvan nimellä ideoitujen pienten rakennusten hankintaan. Joensuun kaupunki antoi kyläyhdistykselle luvan toimia omistamallaan maa-alueella ja sijoittaa sinne väliaikaisia rakennelmia, hoitovelvoitteella.
”Kun koirapuistoa rakennettiin kesällä 2022, oli käsipareja talkoissa harvinaisen paljon. Tavallisesti on aktiiviporukkaa puolenkymmentä ja jokunen satunnainen talkoolainen”, Salo toteaa.
”Tavallisesti on aktiiviporukkaa puolenkymmentä ja jokunen satunnainen talkoolainen.”
Talkootunnit näkyvät kyläalueelle rakennettuna nuotiopaikkana ja paikalta kaadetuista puista tehtyinä polttopuina, joita riittää vuosiksi eteenpäin.
Tulipaikan rinnalle, pienen kukkulan laelle on tehty esiintymislava. Talkoovoimin on syntynyt myös kevytrakenteinen huoltotie ja sorapintainen parkkialue.
Lasten leikkipaikka on kehitteillä. Kyläalueen laitaan on pystytetty graffititaulu, jotta nuorilla on luvallinen tila luovuuteen.
”Yhdistys on varannut rahaa myös maalien ostoon”, kertoo Salo.
Päättyneenä kesänä on keskitytty raivaamaan pusikoituneita tienvarsia. Edelliskesänä kunnostettiin lähimetsän retkireitin pitkospuita.
Talkoissa usein viihtyvä Heidi Svahn nauraa olevansa porukassa keski-ikää nuorentamassa. Svahn on ammatiltaan kätilö, mutta raivaussaha laulaa talkoolaisen käsissä kuin ammattilaisella.
"Usein talkoissa ollaan yhdessä isän kanssa. Joskus on velikin mukana, jos koneapua tarvitaan", Heidi Svahn kertoo.
Tälläkään kertaa eivät isä ja tyttäret, Jukka Svahn sekä Heidi ja Nina Svahn, ole jättäneet talkoita väliin, vaikka kotona valmistellaan tulevan viikonvaihteen juhlia, Jukka Svahnin 70-vuotissynttäreitä.
Talkoolaisissa on Svahnin perhekunnan lisäksi mukana useampi pariskunta. Ismo ja Alli Pekkarinen kertovat olleensa parisen vuotta mukana kyläyhdistyksessä.
"Eläkkeelle siirryttyäni huomasin, että kyläyhdistys ja marttayhdistys tarjoavat mukavaa puuhaa. Kyläyhdistyksessä talkoillaan ulkona ja martoissa sisällä", sanoo Alli Pekkarinen ja korostaa yhteisöllisyyden merkitystä.
"Näkee toisia ihmisiä. Eikä tarvitse lähteä autolla harrastamaan, kun kaikki tapahtuu omalla kylällä. Talkoissa näkee aina oman työn jäljen."
Samaa mieltä on puoliso Ismo Pekkarinen, joka kiittelee talkoohommia myös kuntoa kohottavana. "Eikä työ tunnu talkoissa raskaalta."

Vaikka kymmenkunta kyläläistä ahertaakin satojen kyläläisten hyväksi viikoittain, ei talkoissa kuulu kritiikkiä.
"On ydinporukka ja niitä, jotka pääsevät mukaan satunnaisesti. Viikoittaiset talkoot eivät tietysti sovi kaikille. Ihmiset tekevät kukin tahoillaan vapaaehtoistyötään", pohtii Salo.
Moni aktiivisista talkoolaisista on eläkkeellä. Myös Kimmo Salo kertoo, että aikaa on nyt oman aktiiviuran jälkeen käytössä yhteiseksi hyväksi.
"Olen koettanut tehdä itseni tarpeelliseksi", hän naurahtaa.

Talkoilla syntyneen kyläalueen merkitys on laajentunut jopa yritystoiminnan hyväksi. Kun Joensuun torilla palvelleet Martta-kahvilan rakennukset tulivat pari vuotta sitten myyntiin, tarttui pieni kyläyhdistys tilaisuuteen ja teki tarjouksen. Kyläalueen laitaan siirrettyihin rakennuksiin toivottiin kesäkahvilaa.
Toukokuussa paikallinen, mangalitzasikoja kasvattava Esa Holck vuokrasi rakennukset ja avasi toritupaan lähituotteisiin panostavan Burger Pientila Holckin.
Kesäravintola niitti herkuillaan kuuluisuutta niin, että Heinävaaran kylän nimi ja sijainti tulivat siinä sivussa tutuksi tuhansille lähiseutujen burgerinnälkäisille. Syyskuussa Esa Holck kertoi kesän mittaan tehneensä henkilökuntineen asiakkaille yli 12 000 purilaista.
Syksyn tulo ei katkaise talkoita, niiden luonne vain muuttuu. Koirapuistoa ja tulipaikkaa hoidetaan.
Kyläyhdistyksen haaveissa on tehdä kyläalueen laitaan skeittiparkki ja vireillä on suunnitelma maastopyöräreitistä kylän laidalle. Toteutukseen on vielä muutaman rahoitushakemuksen mittainen matka. Tukianomuksia rustataan yhdessä, talkoilla.
Talvisinkin kylällä vaalitaan yhteisöllisyyden liekkiä.
"Talvella tehdään ja yllytetään kyläläisiä tekemään jäälyhtyjä pitkin kyläteitä", kertoo Salo.
Joulun alla sekä syksyn ja kevään tasauspäivinä on kyläyhdistyksellä tapana kutsua kyläläisiä yhdessä istumaan kyläalueen tulille. Paistetaan makkaraa ja turistaan, suunnitellaan yhteistä tulevaa.