• Kissa päätyi pesukoneeseen – omistaja huomasi vahingon sattuneen, kun ohjelma oli pyörinyt lähes loppuun

    8-vuotias Max-kissa joutui 40-asteiseen pyykinpesukoneohjelmaan Ruotsissa. Omistaja löysi kissan liikkumattomana koneesta, kun ohjelma oli lähes lopussa, kertovat ruotsalaismediat.
    8-vuotias Max-kissa asuu perheensä kanssa Halmstadin kunnassa itärannikon tuntumassa Ruotsissa. Kuvan kissa ei liity juttuun.
    8-vuotias Max-kissa asuu perheensä kanssa Halmstadin kunnassa itärannikon tuntumassa Ruotsissa. Kuvan kissa ei liity juttuun. Kuva: Jouni Porsanger
    Lukemisto|Lemmikit
    23.1.202521:00
    Janica Pörhönen

    8-vuotias Max-kissa joutui 40-asteiseen pesukoneohjelmaan tuntemattomasta syystä, kertovat ruotsalaismediat Sverigesradio, Aftonbladet ja TV4.

    Omistaja Cassandra Makek huomasi traagisen tilanteen, kun perheen koira alkoi haukkua.

    ”Koira haukkui todella kovaa ja sitten kuulin kissan naukuvan. En tiennyt, mistä ääni tulee, joten juoksin ympäri taloa”, Halmstadissa asuva Makek kuvailee TV4 uutisille.

    Omistaja kertoo tajunneensa aika nopeasti naukumisen kuuluvan pesukoneesta.

    Nainen pysäytti välittömästi pesukoneen. Ohjelmaa olisi ollut jäljellä muutama minuutti.

    Hän löysi kissan liikkumattomana koneesta. Eläin oli kuitenkin tajuissaan.

    Perhe ajoi välittömästi eläinsairaalaan.

    Kuin ihmeen kaupalla lemmikki selvisi hengissä tapahtuneesta. Muutaman päivän kuluttua eläin pääsi kotiin eläinlääkäristä.

    Cassandra Makek kertoo helpottuneena, ettei kissalle jäänyt tapahtuneesta fyysisiä tai henkisiä vaurioita. Se on jälleen oma itsensä.

    Lisää aiheesta
    • Kissojen vapaana pitämiseen ulkona ei ole olemassa oikeuskäytäntöä, jota voisi soveltaa kaikkiin tapauksiin. Kuvituskuva.

      Lemmikit | Saako kissa liikkua vapaasti naapurin tontilla? Poliisi: ”Maallikko on lainsäädännöstä pihalla kuin lintulauta”

      Tilaajalle
    • Minna joutui sanomaan hyvästit Lilja-kissalle tammikuussa. Nykyään Minna asuu kahdestaan mustan Sisu-kissan kanssa.

      Lemmikit | Sairas kissa joutui odottamaan eutanasiaa yli yön, kun omistajalla ei ollut rahaa

      Tilaajalle
    • Eläinlääkäri Julia Haukilintu myöntää, että kotikissa ei ole sen terveempi kuin rotukissakaan, molemmilla tavataan sairauksia.  Haukilinnun sylissä maatiaiskissa Touho.

      Lemmikit | Kissojen ylijalostukseen herättiin viimein, kertoo eläinlääkäri – Kissaliitto kiistää ongelman

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kissa
    pesukone
    Ruotsi
    lemmikki
    onnettomuus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan