
Humalaiset miehet aiheuttivat häiriötä Kanta-Hämeen Hattulassa sijaitsevan Panssarimuseon tapahtumassa lauantaina, kertoi Hämeen poliisin rikoskomisario Lalli Jylhä tiistaina STT:lle.
Tapauksen tutkinnanjohtajana toimivan Jylhän mukaan epäillyt kaksi miestä ovat keski-ikäisiä Suomessa töissä olevia ulkomaalaisia.
Panssarimuseossa oli lauantaina tapahtumapäivä, jossa oli yleisöä muutama sata ihmistä, kertoi Panssarimuseon johtaja Simo Hautala STT:lle tiistaina. Tapahtumassa nähtiin toiminnallinen näytös, joka liittyi Neuvostoliiton vuoden 1944 suurhyökkäyksen torjuntataisteluun, josta on tänä vuonna kulunut 80 vuotta.
”Näytöksen loppuvaiheessa kun tein kuulutusta, huomasin, että kauempana oli humalaisten huutelua”, Hautala kuvaili.
Museon johtaja ei nähnyt yleisön reaktiota tapahtumiin, mutta hänen ymmärtääkseen välikohtaus aiheutti tapahtumassa jonkinlaista sekaannusta.
Järjestyksenvalvojat poistivat miehet näiden käytöksen vuoksi tapahtumasta. Miehet kimpaantuivat tästä ja heittelivät lipunmyyntipisteellä tavaroita.
”Toinen heistä tempaisi lipunmyynnin kohdalla maksupäätteen haltuunsa ja yritti rikkoa sitä.”
Hautala kertoi, että humalaisia jouduttiin rahoittelemaan. Poliisi oli soitettu jo aiemmin paikalle, ja virkavallan saavuttua poliisit ottivat epäillyt haltuunsa.
Hautalan mukaan vastaavanlaista välikohtausta ei ole Panssarimuseossa aiemmin käynyt. Yleisölle pahoiteltiin välikohtausta.
”Pitkälti toistakymmentä kertaa on ollut tällainen tapahtuma, ei ole aiemmin käynyt tällaista”, Hautala sanoi.
Poliisi tutkii tapausta lievänä vahingontekona, mutta rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.
Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti, jonka silminnäkijätietojen mukaan miehet huusivat Venäjä-myönteisiä huudahduksia. Hämeen poliisi kertoi STT:lle, että miehet eivät ole Venäjän kansalaisia.