
Moni kantaa kauniin, kukkivan orkidean kaupasta kotiin, mutta kun kukat lakastuvat, iskee epätoivo. Kun karuihin, kukattomiin varsiin ei synny millään uusia kukkia, kasvi lentää roskiin.
Helsinkiläinen metsänhoitaja Pekka Airaksinen tietää, miten orkidean saa viihtymään ja kukkimaan vuodesta toiseen. Ikkunalaudan kolmesta valkoisesta orkideasta yksi on juuri puhjennut kukkaan. Kahdessa muussa näkyvät lupaavat, pulleat nuput.
Kukat Airaksinen hankki vuonna 2009, samana vuonna kun hän oli jäänyt eläkkeelle MTK:n metsäryhmästä. Turussa järjesteltiin perhejuhlaa, jonka pöytäkoristeiksi haluttiin kokonaiset kolmekymmentä valkoista orkideaa.
"Mietin mistä sellaisen määrän saisi, ja muistin, että metsänhoitajatuttuni kasvattaa Uudessakaupungissa orkideoja", Airaksinen kertoo.
Kukat saatiin puutarhalta viikonloppuvuokraan, mutta muutaman kukista Airaksinen päätyi ostamaan omalle ikkunalaudalleen. Siinä ne jaksavat yhä uskollisesti kukkia vuodesta toiseen.
"Ne aloittavat yleensä kukkimisen kesäkuussa, mutta nyt nämä ovat jostain syystä hieman myöhässä."
Orkideojen kestävyyden salaisuus on ennen kaikkea niiden tavallisesta poikkeavassa kastelussa, Airaksinen kertoo. "Kastelu pitää tehdä niin, että kukka upotetaan ruukussaan vesiämpäriin kerran viikossa. Viidessätoista minuutissa ruukun kuorenpalat ovat imeneet kosteuden itseensä."
"Vesisangosta roiskitaan vettä kasvin lehdille, vähän kuin luonnossa sademyrskyä jäljitellen", Airaksinen opastaa.
Yleisimmin myytävät perhosorkideat kasvavat luonnossa vuorenrinteillä tai puiden oksistoihin kiinnittyneinä, joissa juuret kuivuvat nopeasti sateiden jälkeen. Siksi ne viihtyvät ruukuissakin ilmavasti. "Varsinkaan lehden juurelle ei saa jäädä kosteutta, josta kasvi lähtee herkästi mätänemään", Airaksinen huomauttaa.
Ruukkuun kasvualustaksi orkidealle sopivat parhaiten pelkät kaarnanpalat, jotka tulevat ruukuissa mukana. Tiivis multa mädättää juuret. "Myös esimerkiksi männyn kilpikaarna sopisi orkideojen kasvualustaksi hyvin."…
Airaksisen tunnollisessa huomassa ikkunalaudan perhosorkideat ovat kukoistaneet jo yli vuosikymmenen, mutta lajikkeissa ja kukkien alkuperässäkin saattaa olla vaikutusta kestävyyteen.
"Täytyy myöntää, että vieraiden lahjaksi tuomia orkideoja en ole oikein koskaan onnistunut pitämään hengissä."