• Lapua 1976 -elokuvan kuvauksissa tapahtui joka päivä jotain ihmeellistä, kertoo päänäyttelijä Konsta Laakso: ”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa”

    Tamperelainen näyttelijä Konsta Laakso oppi Lapua 1976 -elokuvan kuvauksissa jotain olennaista ihmisyydestä. Hän haluaa toimia itse, kuten patruunatehtaan onnettomuudessa auttaneet eteläpohjalaiset.
    Tilaajalle
    Vaikein tunne näytellä Konsta Laaksolle on viha, koska se ei ole hänen tyynelle persoonalleen luontaista. ”Miehen esittämä viha on vähän kuin tabu. Se on kielletty tunne, koska jos mies on vihainen, niin perhe lähtee lumihankeen”, hän sanoo.
    Vaikein tunne näytellä Konsta Laaksolle on viha, koska se ei ole hänen tyynelle persoonalleen luontaista. ”Miehen esittämä viha on vähän kuin tabu. Se on kielletty tunne, koska jos mies on vihainen, niin perhe lähtee lumihankeen”, hän sanoo. Kuva: Carolina Husu
    Lukemisto|Elokuva
    23.8.202320:00
    Janica Pörhönen

    Lapua 1976 -elokuvan kuvauksissa tapahtui joka päivä jotakin ihmeellistä, muistelee toisen pääosan näyttelijä Konsta Laakso.

    Elokuvaa kuvattiin toissa keväänä entisessä patruunatehtaassa, nykyisessä Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa. Laakso esittää elokuvassa lapualaista patruunatehtaan työntekijää Mattia.

    ”Työryhmästämme lähes päivittäin joku kertoi, että hänen isänsä tai setänsä oli selvinnyt sieltä”, toteaa Laakso.

    Erikoisinta oli alkukohtauksen taltiointi, jota kuvattiin paikallisessa rintamamiestalossa.

    ”Joku mies tuli meille naapuritalosta kertomaan, että tässä talossa asui nainen, joka kuoli onnettomuudessa”, hän sanoo ja hiljenee.

    Laakso ei ollut aiemmin käsittänyt, kuinka massiivisesta, Suomen rauhanajan historian suurimmasta onnettomuudesta oli kyse.

    Tämä konkretisoitui jo käsikirjoitusta lukiessa: 20 sivua onnettomuuden kuvausta. Onnettomuus tuli vielä lähemmäksi, kun Tiistenjoen nuorisoseuran kentälle tuotiin 150 000 kiloa purkujätettä ja lavastettiin patruunatehtaan raunioiksi. Erikoistyöryhmä vastasi tulesta ja räjähteistä.

    Tunnelmat päänäyttelijällä olivat varovaiset. Hän ymmärsi, että tässä tehtiin fiktiivistä, tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa.

    ”Jouduin eri tavalla miettimään vastuutani näyttelijänä ja halusin olla varovainen sanoissani ja eleissäni. Halusin kunnioittaa niiden ihmisten läsnäoloa, jotka olivat olleet patruunatehtaalla töissä.”

    ”Halusin kunnioittaa niiden ihmisten läsnäoloa, jotka olivat olleet patruunatehtaalla töissä.”

    Lapua 1976 -elokuvan rooli patruunatehtaan työntekijänä Mattina oli Konsta Laaksolle tähän asti vaikein rooli. ”Mietin koko ajan sitä, miten voisin toimia vastuullisesti ja kunnioittavasti uhrien omaisille ja pelastustöissä auttaneille, joita oli paljon kuvausryhmässämme.”
    Lapua 1976 -elokuvan rooli patruunatehtaan työntekijänä Mattina oli Konsta Laaksolle tähän asti vaikein rooli. ”Mietin koko ajan sitä, miten voisin toimia vastuullisesti ja kunnioittavasti uhrien omaisille ja pelastustöissä auttaneille, joita oli paljon kuvausryhmässämme.” Kuva: Carolina Husu

    Valon säteet sirottuivat Lapuan kirkon pihamaalle. Valkoiset ja punaiset ruusut lepäsivät koreina kukkalaitteina ihmisten käsissä ja arkkujen päällä. Puolikaarteen muodossa, kahdessa rivissä lepäsi neljäkymmentä valkoista arkkua.

    Hautajaisten kuvauspäivä osui sattumalta samalle päivälle, kuin ne oli pidetty tasan 47 vuotta sitten. Tragediassa kuoli 13. huhtikuuta vuonna 1976 neljäkymmentä ihmistä, joista 35 oli naisia.

    ”Sääkin oli samanlainen. Avustajien joukossa oli ihmisiä, jotka olivat oikeasti olleet uhrien surujuhlassa.”

    Sattumien tihentymä vain tiivistyi kuvauksissa. Tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta esittävä näyttelijä Matti Mustajärvi istui samalla tuolilla, jossa Kekkonen oli istunut hautajaisissa.

    Pappia esitti Heikki Sariola, jonka isä Yrjö Sariola oli ollut pappina onnettomuuden uhrien hautajaisissa. Heikki Sariola toimii Kurikan seurakunnan kirkkoherrana.

    ”Sariola lausui samat sanat, mitä hänen isänsä oli hautajaisissa sanonut.”

    Konsta Laakso tykkää eräillä Birgitan polun maastoissa Lempäälässä. ”Minua häiritsee, että monet näkevät luonnon resurssina, jonne mennään, jotta jaksaa painaa töissä. Luonnolla ei tarvitse olla välineellistä arvoa, vaan sen pitää vain antaa olla olemassa. ”
    Konsta Laakso tykkää eräillä Birgitan polun maastoissa Lempäälässä. ”Minua häiritsee, että monet näkevät luonnon resurssina, jonne mennään, jotta jaksaa painaa töissä. Luonnolla ei tarvitse olla välineellistä arvoa, vaan sen pitää vain antaa olla olemassa. ” Kuva: Carolina Husu

    Kuvauksissa vallitsi Laakson mukaan koko ajan pyhyyden läsnäolo.

    ”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa aikaisemmissa projekteissani.”

    Pyhyys ei ollut Laaksolle mitenkään uskonnollinen kokemus eivätkä hengelliset asiat ole hänelle muutoinkaan läheisiä. Ympärillä vallitsi vain omituinen tunne, että yhdessä tehdään nyt isolla joukolla jotain tärkeää.

    ”Toivon, että elokuva voi toimia kunnianosoituksena menehtyneiden omaisille ja pelastustöissä olleille. Taiteen keinoin pystytään kertomaan ymmärrettävämmin asioista. Toivon, että pystymme saamaan katsojat tuntemaan, että heidän kokemansa trauma saa arvostavan tunnuksen”, Laakso sanoo.

    ”Jos naapurin mummolle tulee turvallinen tunne siitä, että täällä on ihmisiä, jotka harjoittelevat maanpuolustusta, niin voin nähdä sen verran vaivaa.”

    Etelä-Pohjanmaan murteen opettelu oli Laaksolle haastavaa. ”Minulla ei ole sukujuuria siellä. Mutta onneksi Tampereella asuva, eteläpohjalaissyntyinen Pirkko Uitto opetti minua lausumaan.”
    Etelä-Pohjanmaan murteen opettelu oli Laaksolle haastavaa. ”Minulla ei ole sukujuuria siellä. Mutta onneksi Tampereella asuva, eteläpohjalaissyntyinen Pirkko Uitto opetti minua lausumaan.” Kuva: Carolina Husu

    Elokuvaan valikoitui paljon Etelä-Pohjanmaalla asuvia tai sieltä kotoisin olevia näyttelijöitä.

    ”Lapualaisista usein sanotaan, että he ovat varautuneita. Mutta kaikki keitä tapasin, olivat erittäin mukavia ja ystävällisiä. Asuin pari kuukautta hotelli Lapuahovissa, ja sen henkilökunta oli todella mukavaa.”

    Etelä-Pohjanmaan murre ei lähtenyt Laaksolta helposti. Onneksi eteläpohjalaistaustainen Pirkko Uitto, joka näytteli hänen äitiään, kävi läpi koko käsikirjoituksen hänen kanssaan. Myös työryhmästä joku aina korjasi, jos murteen lausuminen meni väärin.

    Konsta Laakso toivoo, että hän voisi olla samanlainen vastuunkantaja kuin hänen roolihahmonsa Matti.

    ”Hän hoiti muistisairasta äitiään ja uhrasi nuoruutensa siihen. Onnettomuudessa hän auttoi niin paljon kuin pystyi vaarantaen myös oman henkensä.”

    Mutta kaikkea Laakso ei ihaillut Matissa.

    ”Monen muun suomalaisen miehen tapaan hän ei uskaltanut puhua vaikeista asioista. Hän kantoi sisällään taakkaa, josta ei koskaan puhunut kenellekään. Sellainen en tahdo olla.”

    Ensi-iltaa edeltää aina jännitys. ”Sitten, kun näen elokuvan, tiedän miten olisin voinut näytellä toisin. Näyttelen kohtauksia suihkussa uudestaan”, Laakso nauraa.
    Ensi-iltaa edeltää aina jännitys. ”Sitten, kun näen elokuvan, tiedän miten olisin voinut näytellä toisin. Näyttelen kohtauksia suihkussa uudestaan”, Laakso nauraa. Kuva: Carolina Husu

    Ukrainan sota sai Laakson hakeutumaan vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja liittyi maakuntajoukkoihin. Harjoituksia on ollut tänä vuonna muutamat.

    Hän kuvailee fyysistä ja psyykkistä kestävyyttään hyväksi. Hän tietää, että tosipaikan tullessa hän kykenisi puolustamaan Suomen maata ja itsenäisyyttä.

    ”Jos naapurin mummolle tulee turvallinen tunne siitä, että täällä on ihmisiä, jotka harjoittelevat maanpuolustusta, niin voin nähdä sen verran vaivaa.”

    ”En ajattele olevani mikään yli-ihminen tai äärimmäisen isänmaallinen. Mutta multa se ei vie paljon aikaa, että opin valmistautumaan kaikista pahimpaan juttuun, jota ei toivottavasti ikinä tule.”

    Ennen kaikkea vapaaehtoinen maanpuolustus on Laaksolle kuitenkin yhteisen vastuun kantamista, yhdessä tekemistä ja auttamista.

    Lapuan patruunatehtaan tragedian aamuna tapahtui juuri niin. Paikalliset saapuivat paikalle, nostivat äärettömän raskasta rakennusjätettä uhrien löytämiseksi ja kuljettivat loukkaantuneita sairaalaan omilla autoillaan.

    ”Elokuva vahvisti sitä, että näin meidän ihmisten pitää kriisitilanteessa toimia. Uskon, että ihmiset edelleen auttaisivat toisiaan vastaavassa tilanteessa”, Laakso sanoo.

    Vapaaehtoista maanpuolustusta harrastava Laakso kertoo, että hänen isänsä ja isoisänsä toimivat rajavartijana ja isoukki sotilaspappina. ”Näyttelijän työ sopii itselleni paremmin. Mutta vapaa-ajastani ei ole paljon pois, jos pidän yllä tärkeitä kansalaistaitoja ja olen tarvittaessa valmis puolustamaan maatamme.”
    Vapaaehtoista maanpuolustusta harrastava Laakso kertoo, että hänen isänsä ja isoisänsä toimivat rajavartijana ja isoukki sotilaspappina. ”Näyttelijän työ sopii itselleni paremmin. Mutta vapaa-ajastani ei ole paljon pois, jos pidän yllä tärkeitä kansalaistaitoja ja olen tarvittaessa valmis puolustamaan maatamme.” Kuva: Carolina Husu

    Konsta Laakso

    Näyttelee toisessa pääosassa Lapua 1976 -elokuvassa. Elokuva saa ensi-iltansa 1. syyskuuta elokuvateattereissa kautta maan.

    Syntynyt vuonna 1990 Ilomantsissa Möhkön kylässä.

    Opiskellut näyttelijäntyötä Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmassa 2014–2019.

    Asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Tampereella.

    Vierailevana näyttelijänä Tampereen Teatterissa kaudella 2024.

    Esittänyt toista pääosaa Markku Pölösen elokuvassa Oma maa (2018).

    Harrastaa eräilyä, metsäkanalintujen metsästystä, vapaaehtoista maanpuolustusta ja airsoftia.

    Lisää aiheesta
    • Kari Manu laskee joka äitienpäivä ruusun Lapuan onnettomuudessa kuolleen äitinsä haudalle. Hän itse ei ehtinyt aloittaa tehtaassa, koska latauskone oli vielä koekäytössä.

      Historia ja perinne | Lapuan patruunatehtaan onnettomuudesta selvinneet muistelevat vuoden 1976 räjähdystä ja kertovat, miten elämä jatkui sen jälkeen

      Tilaajalle
    • Mikkilä muutti 1,5 vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta tunnin ajomatkan päähän metsän keskelle hirsimökkiin.

      Erä | Rikoskonstaapeli muutti maalle ja kiinnostui metsästyksestä – näin Kristiina Mikkilä pyrkii omavaraisuuteen

    • Kansallisoopperan soolosellisti Samuli Peltonen matkustaa toukokuussa junalla Oopperan ja Baletin areenakiertueella ympäri Suomea.

      Kulttuuri | Nämä taiteilijat rentoutuvat metsästämällä ja kalastamalla: ”Luonnon antimista nauttiminen on aina kuulunut meidän perheeseemme”

      Tilaajalle
    • Mikko Jokipii on tuttu näky Kino Jalasjärvessä viikonloppuisin. ”Minulta kysellään usein, että olenko täällä aina. Vastaan, että mitä muuta minä perheettömänä ihmisenä tekisin.”

      Elokuva | ”Elokuvateatteri tuli mieleeni masennuksen syvimmässä vaiheessa” – kyläkino auttoi Mikko Jokipiin uuden elämän alkuun

      Tilaajalle
    • Lapualla on valmistettu luoteja jo sadan vuoden ajan. Sota Euroopassa näkyy kiireenä Nammon tehtailla.

      Talous | Lapuan ammustehtaan tilauskirjat pullistelevat niin, että joidenkin kaliiberien valmistusta on jouduttu siirtämään – yhdestä luodista kehittyi erikoisjoukkojen suosikki

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”