Lapua 1976 -elokuvan kuvauksissa tapahtui joka päivä jotakin ihmeellistä, muistelee toisen pääosan näyttelijä Konsta Laakso.
Elokuvaa kuvattiin toissa keväänä entisessä patruunatehtaassa, nykyisessä Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa. Laakso esittää elokuvassa lapualaista patruunatehtaan työntekijää Mattia.
”Työryhmästämme lähes päivittäin joku kertoi, että hänen isänsä tai setänsä oli selvinnyt sieltä”, toteaa Laakso.
Erikoisinta oli alkukohtauksen taltiointi, jota kuvattiin paikallisessa rintamamiestalossa.
”Joku mies tuli meille naapuritalosta kertomaan, että tässä talossa asui nainen, joka kuoli onnettomuudessa”, hän sanoo ja hiljenee.
Laakso ei ollut aiemmin käsittänyt, kuinka massiivisesta, Suomen rauhanajan historian suurimmasta onnettomuudesta oli kyse.
Tämä konkretisoitui jo käsikirjoitusta lukiessa: 20 sivua onnettomuuden kuvausta. Onnettomuus tuli vielä lähemmäksi, kun Tiistenjoen nuorisoseuran kentälle tuotiin 150 000 kiloa purkujätettä ja lavastettiin patruunatehtaan raunioiksi. Erikoistyöryhmä vastasi tulesta ja räjähteistä.
Tunnelmat päänäyttelijällä olivat varovaiset. Hän ymmärsi, että tässä tehtiin fiktiivistä, tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa.
”Jouduin eri tavalla miettimään vastuutani näyttelijänä ja halusin olla varovainen sanoissani ja eleissäni. Halusin kunnioittaa niiden ihmisten läsnäoloa, jotka olivat olleet patruunatehtaalla töissä.”
”Halusin kunnioittaa niiden ihmisten läsnäoloa, jotka olivat olleet patruunatehtaalla töissä.”
Valon säteet sirottuivat Lapuan kirkon pihamaalle. Valkoiset ja punaiset ruusut lepäsivät koreina kukkalaitteina ihmisten käsissä ja arkkujen päällä. Puolikaarteen muodossa, kahdessa rivissä lepäsi neljäkymmentä valkoista arkkua.
Hautajaisten kuvauspäivä osui sattumalta samalle päivälle, kuin ne oli pidetty tasan 47 vuotta sitten. Tragediassa kuoli 13. huhtikuuta vuonna 1976 neljäkymmentä ihmistä, joista 35 oli naisia.
”Sääkin oli samanlainen. Avustajien joukossa oli ihmisiä, jotka olivat oikeasti olleet uhrien surujuhlassa.”
Sattumien tihentymä vain tiivistyi kuvauksissa. Tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta esittävä näyttelijä Matti Mustajärvi istui samalla tuolilla, jossa Kekkonen oli istunut hautajaisissa.
Pappia esitti Heikki Sariola, jonka isä Yrjö Sariola oli ollut pappina onnettomuuden uhrien hautajaisissa. Heikki Sariola toimii Kurikan seurakunnan kirkkoherrana.
”Sariola lausui samat sanat, mitä hänen isänsä oli hautajaisissa sanonut.”
Kuvauksissa vallitsi Laakson mukaan koko ajan pyhyyden läsnäolo.
”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa aikaisemmissa projekteissani.”
Pyhyys ei ollut Laaksolle mitenkään uskonnollinen kokemus eivätkä hengelliset asiat ole hänelle muutoinkaan läheisiä. Ympärillä vallitsi vain omituinen tunne, että yhdessä tehdään nyt isolla joukolla jotain tärkeää.
”Toivon, että elokuva voi toimia kunnianosoituksena menehtyneiden omaisille ja pelastustöissä olleille. Taiteen keinoin pystytään kertomaan ymmärrettävämmin asioista. Toivon, että pystymme saamaan katsojat tuntemaan, että heidän kokemansa trauma saa arvostavan tunnuksen”, Laakso sanoo.
”Jos naapurin mummolle tulee turvallinen tunne siitä, että täällä on ihmisiä, jotka harjoittelevat maanpuolustusta, niin voin nähdä sen verran vaivaa.”
Elokuvaan valikoitui paljon Etelä-Pohjanmaalla asuvia tai sieltä kotoisin olevia näyttelijöitä.
”Lapualaisista usein sanotaan, että he ovat varautuneita. Mutta kaikki keitä tapasin, olivat erittäin mukavia ja ystävällisiä. Asuin pari kuukautta hotelli Lapuahovissa, ja sen henkilökunta oli todella mukavaa.”
Etelä-Pohjanmaan murre ei lähtenyt Laaksolta helposti. Onneksi eteläpohjalaistaustainen Pirkko Uitto, joka näytteli hänen äitiään, kävi läpi koko käsikirjoituksen hänen kanssaan. Myös työryhmästä joku aina korjasi, jos murteen lausuminen meni väärin.
Konsta Laakso toivoo, että hän voisi olla samanlainen vastuunkantaja kuin hänen roolihahmonsa Matti.
”Hän hoiti muistisairasta äitiään ja uhrasi nuoruutensa siihen. Onnettomuudessa hän auttoi niin paljon kuin pystyi vaarantaen myös oman henkensä.”
Mutta kaikkea Laakso ei ihaillut Matissa.
”Monen muun suomalaisen miehen tapaan hän ei uskaltanut puhua vaikeista asioista. Hän kantoi sisällään taakkaa, josta ei koskaan puhunut kenellekään. Sellainen en tahdo olla.”
Ukrainan sota sai Laakson hakeutumaan vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ja liittyi maakuntajoukkoihin. Harjoituksia on ollut tänä vuonna muutamat.
Hän kuvailee fyysistä ja psyykkistä kestävyyttään hyväksi. Hän tietää, että tosipaikan tullessa hän kykenisi puolustamaan Suomen maata ja itsenäisyyttä.
”Jos naapurin mummolle tulee turvallinen tunne siitä, että täällä on ihmisiä, jotka harjoittelevat maanpuolustusta, niin voin nähdä sen verran vaivaa.”
”En ajattele olevani mikään yli-ihminen tai äärimmäisen isänmaallinen. Mutta multa se ei vie paljon aikaa, että opin valmistautumaan kaikista pahimpaan juttuun, jota ei toivottavasti ikinä tule.”
Ennen kaikkea vapaaehtoinen maanpuolustus on Laaksolle kuitenkin yhteisen vastuun kantamista, yhdessä tekemistä ja auttamista.
Lapuan patruunatehtaan tragedian aamuna tapahtui juuri niin. Paikalliset saapuivat paikalle, nostivat äärettömän raskasta rakennusjätettä uhrien löytämiseksi ja kuljettivat loukkaantuneita sairaalaan omilla autoillaan.
”Elokuva vahvisti sitä, että näin meidän ihmisten pitää kriisitilanteessa toimia. Uskon, että ihmiset edelleen auttaisivat toisiaan vastaavassa tilanteessa”, Laakso sanoo.
Näyttelee toisessa pääosassa Lapua 1976 -elokuvassa. Elokuva saa ensi-iltansa 1. syyskuuta elokuvateattereissa kautta maan.
Syntynyt vuonna 1990 Ilomantsissa Möhkön kylässä.
Opiskellut näyttelijäntyötä Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmassa 2014–2019.
Asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Tampereella.
Vierailevana näyttelijänä Tampereen Teatterissa kaudella 2024.
Esittänyt toista pääosaa Markku Pölösen elokuvassa Oma maa (2018).
Harrastaa eräilyä, metsäkanalintujen metsästystä, vapaaehtoista maanpuolustusta ja airsoftia.
