• MT 100 vuotta sitten: Hevonen on kuin jalkapuussa Kuusamossa, sillä lunta on tuiskannut valtavasti

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 3.2.1923 myös kuningaskuusen kaatamisesta.
    Fazerin musiikkikauppa mainosti MT:ssa sata vuotta sitten useita eri pianomerkkejä.
    Fazerin musiikkikauppa mainosti MT:ssa sata vuotta sitten useita eri pianomerkkejä. Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    4.2.202313:02
    Tuovi Mäkipere

    Tavaton lumenpaljous Kuusamossa.

    Kuusamosta kirjoitetaan: Jo syksyllä tuli runsaasti lunta sulaan maahan, niin että ajopohja[sta] tuli mitätön. Joulun aikoihin oli jo lunta paikoittain yli puolen metrin. Mutta sitten se vasta lumisade alkoikin. Tammikuun lopulla oli lunta yhteensä noin 1 metri ja vaaramaissa ylikin. Pahinta on vielä se, että lumi alituisilla ankarilla tuiskuilla on iskeytynyt niin kovaksi, että hevonen on lumessa liikkuessaan niin kuin jalkapuussa. Lapioimalla täytyy siis paljon tietä aukaista. Tukalaa on siis taaskin olo pohjoisessa.

    Kuningaskuusi kaadettu Otavassa.

    Viime maanantaina kaadettiin johtaja B. V. Saloniuksen omistamalta n. s. Tuukkalan sydänmaalta Otavassa [Mikkelissä] harvinaisen suuri kuusi. Puun kuutiosisältö teki 124,8 kuutiojalkaa, joka on sahattuna noin puoli standarttia valmista tavaraa. Samassa metsässä, jonka on ostanut Oy. Puula ja jota ei ole koskaan kaadettu, on paljon suuria puita, jotka eivät kylläkään ole edellämainitun suuruisia. Tämä kuningaskuusi oli 24 jalan korkeudelta 26-tuumainen ja tältä korkeudelta se haarautui kahtia, joista kummastakin haarasta tuli kolme tukkia.

    Tirvamyllynkivien palkinnosta maatalousnäyttelyissä ilmoitti Suomen Myllykivitehdas tasan sata vuotta sitten Maaseudun Tulevaisuudessa.
    Tirvamyllynkivien palkinnosta maatalousnäyttelyissä ilmoitti Suomen Myllykivitehdas tasan sata vuotta sitten Maaseudun Tulevaisuudessa. Kuva: Kansallisarkisto

    Hevosinfluenssaa Vaasan seuduilla.

    Vaasassa ja lähiseudun ruotsalaisissa pitäjissä on todettu hevosissa hevos-influenssan tapauksia. […] Viime keväänä raivosi Vaasan seuduilla sama kulkutauti, tappaen monia kymmeniä hevosia ruotsalaisissa kunnissa, Vähässäkyrössä ja Laihialla.

    Tasavallan presidenttiä

    On toista viikkoa vaivannut reumatismi jalassa, niin että kipu vaikeuttaa liikkumista. Lääkärinä hoitaa jalkaa tohtori I. J. Ollonqvist.

    Suuri viinasaalis.

    Toissapäivänä saapui tullilaiva ”Aura” Helsinkiin, tuoden mukanaan noin 12,000 litraa pirtua, mikä oli saatu itäisestä saaristosta.

    Lisää aiheesta
    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Pimeys yllätti Helsingin, kun sähköä ei ollutkaan – ”Kauppaliikkeet, joihin oli jäänyt kynttilöitä tähteeksi joulukaudelta, löivät lyhyessä ajassa pimeyden penningeiksi”

    • Maaseudun Tulevaisuudessa mainostettiin sata vuotta sitten kotimaista jääsahakonetta nimeltään Jääkarhu. Kone oli tarkoitettu hevosen vedettäväksi ja esimerkiksi meijereiden ja navettojen käyttöön.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Nukkuva mies heräsi ikävään yllätykseen Pohjanmaan-radalla – tarina ei kerro, miten matka jatkui

    • Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Epäonnistunut viljavarkaus paljastui, koska varas unohti myllyyn kirjeen

    • Valio eli Suomen maitotaloustuottajain keskusliike mainosti sata vuotta sitten Maaseudun Tulevaisuudessa.

      Elintarviketeollisuus | MT 100 vuotta sitten: Margariinitehdas ei saanut lupaa, sillä ”terveydelliset vaatimukset” eivät täyttyneet

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    Kuusamo
    historia
    hevonen
    kuningaskuusi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää