

Vihreiden uusi puheenjohtaja Sofia Virta haluaa, että Suomessa on jatkossa nykyistä elinvoimaisempi maaseutu. 33-vuotias kaarinalainen valittiin vihreän liiton puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa kesäkuussa.
Virta on hämmästynyt Petteri Orpon (kok.) hallituksen laihoista maaseutu- ja maatalouspolitiikan linjauksista.
”Hallitusohjelmassa on aika vähän ratkaisuja siihen, miten maataloutta voitaisiin uudistaa yhdessä toimijoiden kanssa. Ikävää, että hallitus ei ole sitoutunut esimerkiksi MTK:n tekemään ilmastotiekarttaan, jota kautta voitaisiin parantaa maatalouden kannattavuutta.”
Sofia Virta näkee teollisuuden vihreän siirtymän suurena mahdollisuutena Suomen taloudelle. Aikailuun ei ole varaa, koska maailmanlaajuinen kilpailu investoinneista käy kiivaana.
Siirtyminen pois fossiilisesta energiasta onnistuu hänen mukaansa vain hyvällä maaseutupolitiikalla.
”Suomalainen maaseutu on meidän valttikorttimme. Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet elämiseen maaseudulla. He kykenevät toteuttamaan vihreän siirtymän hankkeita”, Virta painottaa.
Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet elämiseen maaseudulla.
Sofia Virta on ottanut vihreiden puoluetoimistolle seuraksi Paavo-nimisen tanskandogin pennun. Kolmen kuukauden ikäinen koira ehti jo aamupäivällä kuljettaa puoluehallituksen jäsenten kenkiä ympäri taloa.
”Paavo on osan ajasta luonani Helsingissä ja osan ajasta isäni luona maalla. Havahduin siihen, että tyttöni jännittää eläimiä. Miesystävällä on myös lapsia ja on kiva, että he tottuvat eläimiin.”
Virta on ollut aina intohimoinen eläinihminen. Hän on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa hevostalleilla ja perheessä on ollut lukuisia koiria ja myös papukaijoja.
”Haaveilen siitä, että pääsisin välillä hevosten pariin nollaamaan työruuhkan ja kiireen. Voisin ratsastaa metsässä hevosella ja tyttö ponilla.”
Sofia Virta on elänyt koko ikänsä Turun kupeessa Kaarinassa, jota hän kuvaa rauhalliseksi lintukodoksi. Virta asui aikaisemmin peltojen keskellä isossa omakotitalossa, mutta rakennus paljastui asuinkelvottomaksi homepesäkkeeksi.
Vihreiden puheenjohtaja menetti omaisuutensa. Onni onnettomuudessa hän nousi juuri kansanedustajaksi, sosiaalialan palkoilla tilanne olisi huomattavasti tukalampi.
”Moni suomalainen kohtaa hometalon. Ei voi olla niin, että ihmiset putoavat köyhyyteen tai ulosottovankeuteen tilanteessa, jossa ainoa koti paljastuu asuinkelvottomaksi ja arvottomaksi”, Virta painottaa.

Sofia Virta haluaa murtaa mielikuvan vihreistä pelkästään kaupunkilaisena puolueena. Hän itsekin syö välillä lihaa ja autoilee. Miesystävä puolestaan on kotoisin maa- ja hevostilalta ja harrastaa metsästystä.
”Mä voin sen nyt todeta puheenjohtajana, että vihreät eivät ole viemässä kenenkään metsiä. On koko metsäsektorin etu, jos puun jalostusarvoa kyetään lisäämään ja metsäteollisuutta kehittämään yhä kestävämpään suuntaan. Metsätalous ja metsäteollisuus ovat ihan olennaisia Suomen kansantalouden näkökulmasta. Kunnioitamme tietenkin metsänomistajuutta.”
Virran mukaan suomalaiset yksityiset metsänomistajat haluavat vaalia luontoarvoja ja tehdä työtä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän vuoksi olisi tärkeää luoda kannustimia ja monipuolisia vaihtoehtoja metsän käyttöön.
”Meidän on luotava nopeasti markkinamekanismeja, mitä kautta metsänomistajat voivat saada myös taloudellista hyötyä.”
Sofia Virran suku tuli aikanaan Karjalasta evakkoon Varsinais-Suomeen. Hän haaveilee kesämökin kunnostamisesta suvun maille Yläneelle.
Virran miesystävällä on lisäksi metsää ja maata Varsinais-Suomessa, jossa koko perhe viettää paljon aikaa viikonloppuisin.
Mä voin sen nyt todeta puheenjohtajana, että vihreät eivät ole viemässä kenenkään metsiä.
Vihreiden puheenjohtaja visioi, että suomalainen liha voisi olla jatkossa nykyistä enemmän vientituote.
”Suomalainen karjatalous on ekologisempaa kuin monin paikoin muualla. Lihankulutusta pitäisi toki vähentää monista eri syistä, mutta koska lihansyönti ei kuitenkaan tule loppumaan kokonaan, olisi hyvä jos Suomessa lihataloutta kyettäisiin kehittämään yhä eettisempään ja kestävämpään suuntaan.”
”Tällöin lihatuotteita voisi myös viedä Suomesta muualle maailmaan ja vahvistaa näin ruokavientiä, tilallisten toimeentuloa ja isossa kuvassa Suomen kansantaloutta”, Virta jatkaa.
Sofia Virta on valmis selvittämään, onko päivittäistavarakauppa Suomessa liian keskittynyttä. Tällä hetkellä ruokaketjun tulot eivät jakaannu tasaisesti.
”Kyllä alkutuottajan pitää saada työstään riittävä korvaus. Tarvitsemme kestävää ja pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa, jotta ei turvauduta aina vain hätäapupaketteihin. Monet viljelijät toimisivat mielellään enemmän markkinoiden varassa.”
Oppositiopuolueen puheenjohtaja ei halua lisätä kustannuskriisissä maataloustuottajien ahdinkoa jättämällä heidät yksin päästövaatimuksiin pääsemiseksi.
”On kohtuutonta odottaa, että maataloudessa toimivat ihmiset kykenisivät tekemään isoja kestävyyttä lisääviä investointeja, kun arkipäivä on selviytymistaistelua. Tukikehikko on rakennettava niin, että tilalliset voivat siirtyä kannattavimpiin tuotantomuotoihin.”
Virran mielestä kasviproteiinien tuotanto voi tuoda jatkossa suomalaisille viljelijöille vaurautta. Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa markkinaa on vauhditettu mittavalla julkisella rahoituksella.

Turkistarhauksen Sofia Virta kieltäisi yleiseurooppalaisen linjan mukaisesti.
”Elinkeinonharjoittajille täytyy turvata reilu siirtymäaika, riittävät korvaukset ja mahdollisuudet siirtyä toiselle alalle”, hän korostaa.
Susipolitiikka herättää paljon keskustelua. Sofia Virta kertoo myös itse kohdanneensa susia Varsinais-Suomen maaseudulla.
Vihreiden puheenjohtaja painottaa, että metsästyksen pitää nojata tutkimustietoon susien määrästä. Salametsästys haittaa hänen mukaansa luotettavan tilastoinnin tekemistä.
”Lupia kannanhoidolliseen metsästykseen voidaan myöntää, jos alueen susien määrä tutkitun tiedon valossa kestää sen. Valtion on myös tuettava petoaitojen rakentamista.”
Virta muistuttaa, että vihreät suhtautuu metsästykseen myönteisesti, kunhan se hoidetaan lain puitteissa ja minimoiden eläimelle tuotettu kärsimys. Hän ymmärtää miehensäkin kautta metsästysharrastuksen tärkeän yhteisöllisen arvon.
Vuonna 1990 Kaarinassa syntynyt vihreiden puheenjohtaja ja toisen kauden kansanedustaja.
Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri, suorittanut ratkaisukeskeisen psykoterapiakoulutuksen ja uusperheneuvoja.
Työskennellyt aiemmin muun muassa lastensuojelussa, perhekuntoutuksessa, opettajana, kehitysvammaisten ohjaajana sekä vanhainkodissa. Toiminut myös terapia- ja opetusalan yrittäjänä.
Kaarinan kaupunginvaltuutettu 2017 alkaen. Istuu myös Varsinais-Suomen aluevaltuustossa.
Asuu Kaarinassa ja Helsingissä. Vuonna 2019 syntyneen tyttären yksinhuoltaja. Virralla on myös miesystävä, jolla on omia lapsia. Perheeseen kuuluu myös Paavo-koira.
Pitkäaikainen intohimo on hevosten hoito ja ratsastus. Yllättävä tieto: Pitää nopeista autoista. Aikoo ehkä hankkia eläkeläisenä nopean sähköauton.
Duunariperheen kasvatti Sofia Virta on paiskinut aina runsaasti töitä. Jo 16-vuotiaana hän työskenteli lukion ohessa sekä hevostallilla että vanhainkodissa.
Virran elämä ei ole todellakaan ollut aina helppoa. Julkisuudessa hän on kertonut esimerkiksi kokemastaan perheväkivallasta. Myös erityislastensuojelussa työskennellessään kaarinalainen näki yhteiskunnan pimeän puolen.
”Nämä lapset ovat kokeneet sellaisen helvetin, mitä harva pystyy kuvittelemaan. Välillä kun päättäjät keskustelevat kovemmista rangaistuksista unohtuu oireileva nuori, jota on voitu pahoinpidellä ensimmäisen kerran kuusikuukautisena.”
Sofia Virta lähti pystymetsästä politiikkaan seitsemän vuotta sitten. Hän turhautui epäkohtiin, joihin törmäsi työskennellessään nuorisorikollisten kanssa.
”Minusta piti tulla alun perin rikostutkija. Voi olla, että hakeuduin vielä myöhemmin poliisiksi.”
Häntä huolestuttaa, että nykyään myös sellaiset nuoret tekevät rikoksia, joiden perhetaustassa ei ilmene selkeää riskitekijää, kuten köyhyyttä tai alkoholiongelmaa.
”Mikä vaikutus on esimerkiksi nopealla digitalisaatiolla? Suomessa on myös aika paljon vanhempia, jotka joutuvat tekemään kahta työtä päällekkäin.”
Sofia Virran Paavo-koira kaipaa jo ulos pissalle. Hän teki aiemmin edesmenneen tanskandogin Dinon kanssa yhteistyötä terapiatyössä ja lastensuojelussa.
”Esimerkiksi lastensuojelu- ja kuntoutustyössä on saatu paljon hyviä tuloksia eläinten käytöstä. Pelkästään koiran läsnäolo saa väkivaltaiset ihmiset rauhoittumaan.”