• Katso video sarvipöllön poikasen matkasta eläinsairaalaan

    Pöllön poikaset ovat yleinen näky mökkien lähellä.
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    27.6.202320:00
    Santeri Nousjoki

    Torstaina Kangasalalla mökkiläiset huomasivat, että pöllön poikasia oli ilmestynyt pihaan. Yksi poikasista oli uskaltautunut terassille asti.

    Alkoi sataa, minkä vuoksi pöllön poikanen kastui. Mökkiläiset olivat löytäneet kyseisen poikasen nyhjöttämässä mökin lähettyviltä. Jauheliharuokinnan jälkeen he olivat soittaneet Pirkanmaan lintutieteelliseen yhdistykseen (PiLY).

    PiLYstä oltiin yhteydessä ylöjärveläiseen Rami Marjamäkeen, joka rengastaa pöllöjä. Marjamäen päästyä paikalle selvisi, että poikanen oli loukannut itseään.

    ”Huomasin rengastuksen jälkeen, että sillä roikkui toinen siipi”, Marjamäki kertoo.

    Hän päätti viedä pöllön poikasen eläinlääkäriin tarkistettavaksi. Marjamäki lähti autolla viemään potilasta Tampereen Veteriin.

    ”Siellä eläinlääkäri katsoi ja totesi, että poikasella ei ole välttämättä siipi murtunut”, hän sanoo.

    Marjamäen mukaan eläinlääkäri piti poikasen pelastumista mahdollisena, mutta Veter ei lähtökohtaisesti hoida luonnonvaraisia eläimiä.

    Marjamäki vei lopulta loukkaantuneen pöllön poikasen Tampereen eläinsuojeluyhdistykselle, joka hoitaa luonnonvaraisia eläimiä.

    ”He vievät sen eläinlääkärille, joka vielä kuvauttaa poikasen”, hän lisää.

    Marjamäki arvioi, että eläinlääkärillä on kaksi vaihtoehtoa: joko pöllön poikanen hoidetaan kuntoon tai se joudutaan lopettamaan.

    Pöllön poikasta Marjamäki kuvaa normaalin pirteäksi koko reissun aikana. Sarvipöllön poikanen oli alle kuukauden ikäinen. Kyseessä oli niin sanottu maastopoikanen.

    ”Ne ovat jo lähteneet pesästä, mutta eivät osaa vielä lentää”, Marjamäki avaa.

    Marjamäki kertoo, että lentokyvyttömät poikaset ovat hyvin yleinen näky mökkien lähellä. Sarvipöllöt pesivät usein variksen vanhoihin pesiin, joita löytyy mökkien läheisyydestä.

    Lisää aiheesta
    • Huuhkajan korvat ovat ääntä heijastavien höyhenten peitossa. Linnun kuulo on niin tarkka, että huuhkajan sanotaan näkevän korvillaan.

      Luonto | Huuhkaja on yön ruhtinas, jolle kaupunkikaan ei ole vieras ympäristö

      Tilaajalle
    • Yleensä varpuspöllö on liikkeellä aamu- ja iltahämärässä, mutta talven tultua sen voi nähdä saalistamassa myös keskellä päivää.

      Luonto | Varpuspöllö jemmaa saaliita linnunpönttöihin ‒ jos saaliskasa jäätyy, pöllöllä on keinonsa sen sulattamiseen

      Tilaajalle
    • Kurki ei pystynyt lentämään, kun se tuli viime elokuussa Pyhtään Lintuhoitolaan. Eläintenhoitaja Marjaana Hokkanen ruokki sitä lihalla, johon oli lisätty eläinlääkärin määräämää tulehduskipulääkettä.

      Eläimet ja kasvit | Video: Suolla ontuneen kurjen selviytyminen oli hyvin epävarmaa – näin se hoivattiin taas kuntoon

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä