• Nuorten näytelmä katsoo vuoteen 1918: "Ennen taistelu oli sotaa, nyt jokainen kamppailee itsensä kanssa"

    Ilmaistutaidon erityislukion näytelmässä tarkastellaan, millaisia kamppailuja 18-vuotiaat naiset kävivät vuosina 1918 ja 2018.
    Kahdeksantoista-musiikkinäytelmässä kerrotaan nuorten naisten elämästä vuosina 1918 ja 2018. Nuorten mielestä nykynaisilta odotetaan vahvaa ulkokuorta, vaikeistakin asioista pitäisi selvitä itse.
    Kahdeksantoista-musiikkinäytelmässä kerrotaan nuorten naisten elämästä vuosina 1918 ja 2018. Nuorten mielestä nykynaisilta odotetaan vahvaa ulkokuorta, vaikeistakin asioista pitäisi selvitä itse. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    29.1.201815:02
    Laura Kuivalahti

    Punatiilisen rakennuksen seinässä on luodinreikiä. Ne ovat jäänteitä sadan vuoden takaisista taisteluista, jotka koettelivat Tamperetta sisällissodan aikana.

    Nyt tuon punatiilirakennuksen ympärillä pyörii joka arkipäivä joukko lukiolaisia. Kaikki Tampereen yhteiskoulun lukion eli TYK:n opiskelijat eivät ole edes huomanneet, millaisia jälkiä vuosi 1917 heidän opinahjoonsa jätti.

    Tänä vuonna sisällissotaa muistellaan monella tapaa ympäri Suomea, Tampereella se näkyy vahvasti esimerkiksi teattereissa. Sekä Tampereen työväen teatterissa että Tampereen teatterissa ammattilaisnäyttelijät tulkitsevat vuoden 1918 tapahtumia.

    Ääneen pääsevät myös nuoret. Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä sai viime viikolla ensi-iltansa TYK:n opiskelijoiden musiikkinäytelmä Kahdeksantoista. Se kertoo tarinan 18-vuotiaista naisista vuosina 1918 ja 2018.

    Lavalla viilataan vielä esityksen vaikeimpia kohtia, mutta lämpiön puolella keskustelu poukkoilee tamperelaisessa paikallishistoriassa.

    "Kun tulimme tänään treeneihin, puhuimme yhden muusikkomme kanssa, että kävelemme juuri siinä, missä on teloitettu naisia ja lapsia. Kun kunnolla ajattelee, niin se kaikki on tapahtunut tässä, ja nyt me elämme huoletonta elämää valmiissa maailmassa", Liina Jämsä sanoo.

    Vaikka näytelmä on fiktiivinen, sitä tehdessään nuoret ovat joutuneet tutustumaan karuihinkin kohtaloihin. Myös sata vuotta sitten haaveiltiin, mutta unelmat saattoivat särkyä hetkessä.

    "Ennen taistelu oli konkreettista, sotaa ja tällaista. Näytelmän nykyajan hahmot taistelevat aika paljon itsensä kanssa", Saija Nygård sanoo.

    Hänen mukaansa ihmiset olettavat usein tuntevansa toisensa, mutta todellisuudessa koulukaveri voi piilotella sisällään raskaitakin kamppailuja.

    "Ne taistelut ovat henkilökohtaisia. Nykyajan ongelmia ovat esimerkiksi epävarmuus ja mielenterveyshäiriöt sekä rasismi ja ahdasmielisyys", Jämsä sanoo.

    Ilmaisutaidon erityislukiossa on tapana, että toisen vuosikurssin opiskelijat valmistavat suuren musiikkinäytelmän. Tänä vuonna se toteutetaan ensimmäistä kertaa yhteistyössä Tampereen teatterin kanssa. Teatterilta on saatu tilat sekä apua lavastuksessa, puvustuksessa, äänissä ja valoissa.

    Estradilla nähdään 17 näyttelijää ja kymmenen muusikkoa, yhteensä projektiin osallistuu noin 60 lukiolaista. Käsikirjoitusta alettiin työstää jo keväällä 2017, ja osa näytelmän musiikistakin on opiskelijoiden itsensä tekemää.

    Tampereen teatteri toivoi lukiolaisilta nimenomaan naisten näkökulmaa sotaan, joten miehet on leikattu lavalta käytännössä näkymättömiin. Yksitoista kakkosvuosikurssin miestä on sen sijaan lainattu päänäyttämölle teatterin omaan sotanäytelmään.

    Nuoret ovat saaneet pitkälti vapaat kädet Kahdeksantoista-näytelmän toteuttamisessa. Käsikirjoitusta on muutettu vielä harjoitusvaiheessa.

    "Avainasia on nuorten oma ääni, joka tulkitsee nykyhetkeä ja historiaa. Nelikymppisenä setämiehenä minun on turha lähteä kertomaan nuorille, ettei maailma tällaista ole. Jos se maailma on mustavalkoinen, niin se saa ollakin", sanoo näytelmän ohjaaja Jyri Siimes.

    Musiikkinäytelmä Kahdeksantoista Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä 30.1. asti.

    Artikkelin aiheet
    Kahdeksantoista
    Tampereen teatteri
    Ilmaisutaidon erityislukio
    Suomen sisällissota
    nuoret naiset
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten