• Kosketko sinäkin kissoja tahattomasti väärällä tavalla? Aiempi kokemus kissoista ei olekaan tae käsittelytaidoista, paljastaa tutkimus

    Ne henkilöt jotka kuvailivat itseään ”sopusointuisiksi” koskivat kissojen epämukaviksi kokemia alueita vähemmän.
    Vihreät alueet ovat kissoille keskimäärin mieluisimpia, punaisten koskemista kannattaa ainakin uusien kissojen kohdalla välttää.
    Vihreät alueet ovat kissoille keskimäärin mieluisimpia, punaisten koskemista kannattaa ainakin uusien kissojen kohdalla välttää. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto|Lemmikit
    1.11.202220:20
    Tuulikki Viilo

    Aina kokemus ei tee ihmisestä taitavampaa kohtaamaan uutta eläinyksilöä.

    Tutkijat selvittivät Nottinghamissa, kuinka ihmisten oma persoonallisuus, ikä ja aiempi kokemus kissoista vaikuttivat heidän tapaansa vuorovaikuttaa kissojen kanssa.

    Tutkimuksessa 120 koehenkilöä vietti viisi minuuttia kolmen itselleen ennestään tuntemattoman kissan kanssa.

    Koehenkilöitä kehotettiin olemaan kissojen kanssa siten, kuin he normaalistikin olisivat.

    Tulos oli yllättävä: Koehenkilöt jotka arvioivat itsensä ”kokeneiksi” kissaihmisiksi koskivatkin niitä todennäköisemmin alueille, joista kissat eivät yleensä pidä. He koskettelivat kissoja muun muassa hännäntyvestä, selästä ja mahasta.

    ”Kokeneet” henkilöt myös koskivat kissoja muita koehenkilöitä enemmän ja antoivat niille vähemmän valinnanvapautta kosketettavaksi tulemisen suhteen.

    Aiempien tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että kissat itse suosivat hyvin toisenlaista lähestymistapaa: Kissojen kiintymystä nostaa ja aggressioita laskee kun uusi ihminen koskee niitä vähemmän, huomioi niiden kehonkielen ja keskittää kosketuksensa korvien juureen, poskiin ja leuan alle.

    Myös ihmisen luonteenpiirteet vaikuttivat tapaan, joilla nämä koskivat kissoja.

    Vanhemmat ihmiset, jotka kuvailivat itseään ”neuroottisiksi”, yrittivät pidellä kissoja enemmän paikallaan. ”Ekstroverteiksi” itseään kuvailevat henkilöt taas koskivat kissoja enemmän ja useammin epämukaville alueille.

    Ne henkilöt jotka kuvailivat itseään ”sopusointuisiksi” koskivat kissojen epämukaviksi kokemia alueita vähemmän. Ihmiset joilla oli työkokemusta kissoista tai muista eläimistä koskivat kissoja yleisesti ottaen niitä enemmän miellyttävällä tavalla ja antoivat niille valinnanvapautta.

    Lisää aiheesta
    • Kissoista leviää sosiaalisessa mediassa ihastuttavia videoita, joista pieni osa on eläimen hyvinvoinnin kannalta huolestuttavia. Kuvan kissa ei liity juttuun.

      Kulttuuri | Kissavideot Facebookissa huvittavat, mutta niihin liittyy myös hälyttävä ilmiö – rakkaista lemmikeistä on tullut joillekin sirkuseläimiä

    Tutkimus osoittaa, että ihmisten kokemuksilla ja persoonallisuudella voi olla vaikutusta lemmikin hyvinvointiin.

    Aiempi kokemus kissoista tai korkeampi ikä ei ole tulosten perusteella yksinään tae siitä, että kyseinen henkilö on soveltuva esimerkiksi adoptoimaan kissaa, jolla on erityisiä tarpeita käsittelyn tai hoidon suhteen.

    Voimme käyttää uutta tietoa kehittääksemme ihmisten tietoisuutta siitä, kuinka kissat nauttivat parhaiten seurastamme, pohtii tutkija Lauren Finka Nottingham Trent -yliopiston tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Kissahotelli Hyrinässä kissat saavat halutessaan viettää aikaa myös yhteistiloissa.

      Lemmikit | Kissan sosiaalisuus uudessa ympäristössä voi yllättää omistajankin: ”Moni luulee, ettei oma kissa pysty olemaan muiden kanssa”

    • Kissat tuntevat olonsa luonnostaan turvalliseksi ollessaan korkealla. Tärkeintä niiden kanssa toimiessa on rauhallisuus, sanoo kissahotellin emäntä Tiina Tuovinen. ”Väkisin leikitys harvemmin toimii.” Maine coon Nala innostui tällä kertaa leikkiin kutsusta.

      Lemmikit | Lemmikkihoitolat ponkaisivat hiljaisien vuosien jälkeen hulinakesään – Tiina Tuovinen jätti kiireisen päivätyönsä ja muutti kissahotellin pitäjäksi metsän keskelle yli 100-vuotiaaseen hirsitaloon

    • Masi vie lähes koko lauteen tilan.

      Eläimet ja kasvit | Masi-kissa tykkää lekotella saunan lämmössä ja ottaa välillä huikat kiulusta – kuinka turvallista lemmikin löylyttely on?

    Artikkelin aiheet
    kissa
    lemmikin hyvinvointi
    persoonallisuus
    tutkimus
    Nottingham Trent -yliopisto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”