• Koskettava tositarina: Ruohonleikkurilla veljensä luokse matkaava 73-vuotias tiivistää tervaskantojen olemuksen täydellisesti

    Ruohonleikkurilla veljeään katsomaan lähtevä vanhus on ilmetty kuva isoisistä, isistä ja muista tutuista jääristä. Vielä hetken Yle Areenasta löytyvä absurdi elokuva perustuu tositapahtumiin.
    Alvin Straight (Richard Farnsworth) matkaa veljensä luo ruohonleikkurilla.
    Alvin Straight (Richard Farnsworth) matkaa veljensä luo ruohonleikkurilla. Kuva: Yle
    Lukemisto|Radio ja TV
    18.9.202421:00
    Arvio
    Hermanni Härkönen

    Lonkat ovat niin lopussa, että kävelemiseen vaaditaan jo kaksi keppiä, näkö on heikentynyt niin, että ajokortti on viety ja lääkäri alkaa epäillä jo diabetestäkin.

    Kotona murjottaessa puhelin soi ja naapuriosavaltiossa asuvan veljenkin terveys on alkanut renkkaamaan.

    Riitaakin veljen kanssa on ollut, mutta ei päähenkilö oikein tunnu itsekään tietävän mistä.

    David Lynchin vuoden 1999 kulttiklassikossa vanheneva änkyrä joutuu pohtimaan mitä vanhan miehen vielä pitää tehdä, ja mihin hän vielä pystyy. Ratkaisu on juuri niin järjetön kuin voisi olettaa. Veljen luo satojen kilometrien päähän on päästävä, ruohonleikkurilla.

    Lukuisat tarjoukset autokyydistä eivät muuta mieltä. Matkassa on kyse enemmästä kuin perillepääsystä. Tutut tietävät, että inttäminen asiasta on turhaa.

    Ajaessa on matkaa katsella taivasta, ohikulkijoita ja amerikkalaista peltomaisemaa. Kuvissa näkyy myös huomattava määrä keltavihreitä maatalouskoneita.

    Tositapahtumiin perustuva elokuva esittelee tervaskanto-Alvinin vanhenevaa ruumista vahvempaa henkeä tavalla, joka on kuin valokopio jokaisen isästä, isoisästä tai muusta perheen dynamosta.

    Richard Farnsworth tekee upean roolityön kenties viimeiselle odysseialleen päältäajettavalla ruohonleikkurilla lähtevänä hyväsydämisenä mutta itsepäisenä jääränä.

    Hänen tulkitsemansa Alvin Straight jakaa matkalla tapaamilleen sivullisille viisauksia oraakkelimaisen lakonisesti. Sanoja paljon enemmän kertovat kuitenkin Farnsworthin eläväiset mutta luontaiset ilmeet.

    Kurtistuvat kulmat ja keinuvat viikset kertovat koko päähenkilön pitkän elämän tunneskaalan. Hienovaraisesti, mutta täysin tunnistettavasti.

    Eletyn elämän haikeus, rakkaus ja autuus piirtyivät Farnsworthin kasvoille kenties luonnostaan. Jo elokuvaa kuvatessaan hän sairasti parantumatonta syöpää. Sairauden edetessä hän päätti oman elämänsä vuosi elokuvan ensi-illan jälkeen.

    Farnsworth oli suorituksestaan myös Oscar-ehdokkaana. Voiton vei kuitenkin Kevin Spacey roolistaan American Beautyssa.

    The Straight Story on nähtävissä Yle Areenassa 14.10.2024 saakka.

    Straight jakaa matkan varrella viisauksia kohtaamilleen ihmisille, mutta kieltäytyy autokyydeistä.
    Straight jakaa matkan varrella viisauksia kohtaamilleen ihmisille, mutta kieltäytyy autokyydeistä. Kuva: Yle
    Lisää aiheesta
    • Nikolle avautuu paikka joulupukin lentojoukkoihin.

      Elokuva | Tuoreen Niko-elokuvan sankariäänenä kuullaan Maaseudun Tulevaisuuden kolumnisti – uusi jouluklassikko myytiin yli 100 maahan

    • Elokuvassa Teräsleidit kolme sisarusta lähtee etsimään elämän kiperimpiin kysymyksiin vastauksia.

      Radio ja TV | Teräsleidit on hulvaton suomalaiskomedia, joka saa katsojankin pohtimaan omaa elämäänsä – pääosia esittävät todelliset teräsleidit

    • Mielensäpahoittajalla (Heikki Kinnunen) on uutisia kerrottavana pojilleen, joita esittävät Ville Tiihonen (vas.) ja Iikka Forss.

      Elokuva | Mielensäpahoittaja sai jatkoa – tämän verran rakkaustarina kiinnosti ihmisiä ensimmäisenä viikonloppuna

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja