• Tiesitkö? Kunnanrajalla oleva kyltti kertoo kunnan kielitilanteesta – Junissa puolestaan voi kuulla harvinaisiakin paikannimiä

    Manner-Suomen viimeinen yksikielisesti ruotsinkielinen kunta muuttui kaksikieliseksi vuonna 2016.
    Kyltit kertovat kuntien kielitilanteesta.
    Kyltit kertovat kuntien kielitilanteesta. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto|Kulttuuri
    23.7.202316:00
    Tuovi Mäkipere

    Kesälomamatkalla kunnanraja vaihtuu tiuhaan. Osa kuntien nimistä lukee vain yhdellä, osa kahdella kielellä, ja kaksikielisissä kylteissä on joskus suomen- ja joskus ruotsinkielinen nimi ylimpänä. Mutta millä logiikalla kuntien nimet merkitään teiden varsille, kun kunnanraja vaihtuu?

    Kielilaki määrittelee kunnat yksikielisesti suomen- tai ruotsinkielisiksi tai sitten kaksikielisiksi, ja kaksikielillä kunnilla on puolestaan enemmistökielenä suomi tai ruotsi.

    Kunta on yksikielinen, jos siellä asuu toisen kotimaisen kielen puhujia alle kahdeksan prosenttia väestöstä. Yksikielisten kuntien nimet lukevat teiden varsilla vain yhdellä kielellä, ja koska valtaosa kunnista on yksikielisesti suomenkielisiä, kunnan rajalla lukee yleensä nimi vain yhdellä kielellä, esimerkiksi Salla tai Kuhmoinen. Suomen kaikki yksikielisesti ruotsinkieliset kunnat sijaitsevat nykyään Ahvenanmaalla, sillä manner-Suomen viimeinen yksikielisesti ruotsinkielinen kunta, Närpiö, muuttui kaksikieliseksi vuoden 2016 alusta. Pelkän Närpesin sijaan sen rajalla lukee siis nykyään sekä Närpes että Närpiö, mutta Maarianhaminassa lukee pelkkä Mariehamn.

    Kaksikielisiä kuntia ovat sellaiset, joissa toisen kotimaisen puhujia on vähintään kahdeksan prosenttia väestöstä tai vähintään 3 000 henkeä. Kunnanrajalla kaksikielisen kunnan enemmistökielen voi päätellä siitä, missä järjestyksessä nimet on merkitty kylttiin. Siksi esimerkiksi Kokkolan perässä lukee Karleby, mutta ennen Kruunupyytä lukee kunnan ykköskielellä Kronoby.

    Kaksikielistä kuntaa ei voi määrätä yksikieliseksi, ellei toiskielisten määrä ole vähentynyt alle kuuteen prosenttiin väestöstä.

    Jos kesämatkailija liikkuu auton sijaan junalla, junien ruotsinkielisistä kuulutuksista voi havaita sellaisiakin suomenkielisten kuntien nimiä, joita kunnanrajoilla ei näy. Esimerkiksi Laihia on ruotsiksi Laihela, Kokemäki Kumo ja Savonlinna Nyslott. Kunnalla voi siis olla sekä suomen- että ruotsinkielinen nimi, vaikka kunta ei olisikaan kaksikielinen. Suomessa on paljon kuntia, joiden ruotsinkielistä nimeä ei käytännössä näe tai kuule missään. Esimerkiksi Virrat on ruotsiksi Virdois ja Virolahti puolestaan Vederlax.

    Saamelaisten kotiseutualueella tarkoitetaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita sekä osaa Sodankylästä, ja tällä alueella saamen kielet näkyvät myös tienvarsilla

    Lähde: Kotus: Suomen ruotsinkieliset kuntien nimet

    Lisää aiheesta
    • Kulttuuri | Suomi oli 1800-luvun sivistyneistön muotikieli – nyt on huoli, viekö englanti kielen mennessään

    • Suomen viisuedustaja Pernilla Karlsson edusti maatamme vuonna 2012 ruotsinkielisellä kappaleellaan När jag blundar.

      Musiikki | Tiesitkö: Viimeksi Euroviisuissa lauloi ruotsiksi muun maan kuin Ruotsin edustaja

    • Suomen suurin ruotsinkielinen sanomalehti Hufvudstadsbladet saa ruotsalaisen pääomistajan. Lehteä julkaisevan KSF Median osake-enemmistö siirtyy Bonnier Newsille. Kuvituskuva.

      Yritykset | Hufvudstadsbladet saa ruotsalaisen pääomistajan

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta