• Tiesitkö: Viimeksi Euroviisuissa lauloi ruotsiksi muun maan kuin Ruotsin edustaja

    Euroviisuissa on saanut vuodesta 1999 alkaen laulaa millä kielellä hyvänsä. Ruotsi on siitä asti lähettänyt viisuihin vain englanninkielisiä kappaleita.
    Suomen viisuedustaja Pernilla Karlsson edusti maatamme vuonna 2012 ruotsinkielisellä kappaleellaan När jag blundar.
    Suomen viisuedustaja Pernilla Karlsson edusti maatamme vuonna 2012 ruotsinkielisellä kappaleellaan När jag blundar. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
    Lukemisto|Musiikki
    13.5.202313:00
    Tuovi Mäkipere

    Ruotsi keikkuu vuodesta toiseen Euroviisujen voittajaveikkausten kärjessä. Ruotsi ei kuitenkaan tunnu luottavan maansa ainoan kansalliskielen lumovoimaan.

    Ruotsi nimittäin lähetti Euroviisuihin viimeksi ruotsinkielisen kappaleen vuonna 1998, koska tuolloin oli vielä pakko. Vuosina 1966–1972 ja 1978–1998 euroviisukappaleissa piti laulaa jollain kyseisen maan kansalliskielistä, ja muilla kielillä oli sallittua laulaa vain yksittäisten sanojen tai fraasien verran.

    Ruotsin toistaiseksi viimeinen ruotsinkielinen euroviisukappale oli Jill Johnsonin esittämä ja nimeltään Kärleken är (Rakkaus on). Vuodesta 1999 alkaen länsinaapuri on lähettänyt viisuihin vain englanniksi laulettuja kappaleita, kerran ranskankielisellä höystöllä.

    Vaikka Ruotsin edustaja lauloi ruotsiksi viimeksi neljännesvuosisata sitten, viisuissa on samana aikana laulettu kertaalleen ruotsiksi – onhan ruotsi toinen Suomen virallisista kielistä. Suomea edusti vuonna 2012 Pernilla Karlsson, jonka kappaleen nimi oli När jag blundar (Kun suljen silmäni).

    Tuolloin kyseessä oli toinen kerta, kun Suomen edustaja lauloi ruotsiksi. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1990, kun jollain kansalliskielellä laulaminen oli vielä pakollista. Tuolloin kappale oli nimeltään Fri? (Vapaa?) ja yhtyeenä Beat.

    Tällä vuosituhannella Suomi on kuitenkin lähettänyt viisuihin yleensä englanninkielisen kappaleen. Vuonna 1999, kun kappaleet saivat olla millä kielellä hyvänsä, Suomi ei lähettänyt viisuihin edustajaa. Vuodesta 2000 vuoteen 2023 Suomen viisukappale on laulettu viisi kertaa muulla kielellä kuin englanniksi.

    Lähteet: Eurovision World, Svenska Yle 21.3.2012

    Lisää aiheesta
    • Rap-artisti Käärijä eli Jere Pöyhönen sanoi Ylen aamun (27.2.) haastattelussa, että euroviisukappale ei yritä kannustamaan ihmisiä juhlimaan vaan jopa herättelee sitä, tarvitseeko alkoholia juhlimiseen.

      Radio ja TV | Voivatko lapset enää katsoa Euroviisuja? Käärijän biisi syleilee alkoholia ja kännäämistä

    • Joku heistä edustaa Suomea toukokuussa Englannissa.

      Musiikki | Euroviisuedustajaksi pyrkii muualla tähtiä, kun Suomella sellainen on vain kisan juontajana

    • Lähes 30 vuoden uralla Laura Voutilainen on esiintynyt erittäin monenlaisissa ympäristöissä Lapin pienistä keikkalavoista ostoskeskuksiin. Eksoottisimpiin kuuluu Jyväskylän suurajojen erikoiskoe. ”Olihan se melkoista vaivannäköä päästä sinne. Loppumatka kannettiin soittimia kävellen. Sora lensi, kun esiinnyimme.”

      Musiikki | Laura Voutilainen painaa jälleen kohti uutta – ”Tunne-elämä ei keski-iässä suinkaan laimene, vaan riemu tulee elämisestä itsestään”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja