

Kukas tuossa huristelee vespalla tietä pitkin? Sehän on itse herra Pii Poo. Mutta mitä ihmettä, taikuri ajaa suoraan junan alle! Varo!
Lattialle heijastettu kuvaelma ei onneksi saa veristä loppua, sillä Kirsi Kunnaksen runosta tuttu taikuri nousee ylös ja jatkaa matkaansa.
Taiteilija Alexander Reichstein jää hetkeksi tuijottamaan pikkiriikkistä taikuria Mikkelin taidemuseon lattialla.
Juuri Reichsteinia on kiittäminen siitä, että yleisö pääsee sukeltamaan rakastetun kirjailijan tuotantoon Tiitiäisen aika -näyttelyssä.
Joitain vuosia sitten taiteilija kutsuttiin silloiseen Päivälehden museoon, joka nyt tunnetaan nimellä Merkki. Museo toivoi kirjallisuuteen liittyvää näyttelyä, ja Reichsteinille esiteltiin lista aiheista. Mukana oli myös Kirsi Kunnas ja hänen lastenrunonsa.
”Siitä ei ilmeisesti koskaan ole tehty näyttelyä, ainakaan tässä mittakaavassa. Ja Kirsi Kunnas oli silloin vielä elossa”, Reichstein muistelee.
Niinpä hän alkoi suunnitella näyttelyä ja rakensi siitä jopa kauniin pienoismallin, jonka hän esitteli myös Kunnakselle marraskuussa 2021.
”Hän oli aivan innoissaan. Hän laittoi kahdet silmälasit päällekkäin ja alkoi leikkiä pienoismallilla.”
Tuolta tapaamiselta kuvattiin myös video, jossa Kunnas lukee kirjoittamansa Herra Pii Poo -runon. Video on nähtävillä myös näyttelyssä.
Se onkin ehkä viimeinen Kunnaksesta kuvattu video. Viisi päivää myöhemmin rakastettu runoilija kuoli 96-vuotiaana.

”Lapsesta tulee täällä Tiitäinen, näyttelyn päähahmo. Siinä mielessä näyttely ei ole valmis ennen kuin yleisö saapuu.”
Runoilija itse toivoi, että näyttely ei keskittyisi häneen vaan Tiitiäiseen. Koska tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Kunnaksen syntymästä, päätettiin Mikkelissä nostaa ihan vähän esille myös hänen uraansa.
”Hän antaisi meille varmasti anteeksi”, Reichstein sanoo.
Jokainen askel Mikkelin taidemuseossa vie syvemmälle satumaailmaan. Jättimäisestä puusta roikkuu lehtiä, jotka esittelevät lyhyitä runoja. Askeleet lähtevät seuraamaan lattiaan maalattuja polkuja kuin itsestään ja yllätyksiä on joka nurkassa. Puun sisälle voi kurkistaa tai hypätä vaikka pottukattilaan.
Kirsi Kunnaksella on erityinen paikka suomalaisessa lastenrunoudessa. Aiemmin lapsille oli kirjoitettu opettavaisia runoja. Kunnakselle ylhäältäpäin tulevia oppeja tärkeämpää oli sanoilla leikittely. Hänen runonsa on kirjoitettu ääneen luettaviksi.
Reichsteinille runoista inspiroitunut taidenäyttely antoi mahdollisuuden leikkiin ja hän toivookin, että näyttelyyn saapuvat lapset saavat aikuisetkin heittäytymään leikkimielelle.
”Lapsesta tulee täällä Tiitäinen, näyttelyn päähahmo. Siinä mielessä näyttely ei ole valmis ennen kuin yleisö saapuu.”
Tiitäisen aika on esillä Mikkelin taidemuseossa maaliskuuhun saakka. Reichstein ei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu.
”Tämä kysymys hermostuttaa minua aika paljon. Yritän kertoa museoille näyttelystä, mutta en ole saanut vielä vastausta. Joudun itse varastoimaan lavasteet, joten täytyy tietää kannattaako se.”
”Aivoni ovat jotenkin kiinni. Kun sota alkoi Ukrainassa, mieleeni tuli pimeys.”


Alexander Reichstein on syntynyt Venäjällä, mutta hän muutti Suomeen vuonna 1990. Suuri osa hänen taiteestaan on suunnattu lapsille. Välillä hän kuvittaa kirjoja, toisinaan suunnitelmat kasvavat runopuun tavoin paperilta ihmistä suuremmiksi veistoksiksi.
”Voisiko sanoa, että homma lähtee lapasesta ja päädytään tällaiseen”, Reichstein viittaa huoneen keskellä kohoavaan jättimäiseen puuhun.
Satuja ja lapsekasta riemua pursuavan näyttelyn keskellä on vaikea uskoa, että taiteilija itse ei syki iloa ja värejä.
”Aivoni ovat jotenkin kiinni. Kun sota alkoi Ukrainassa, mieleeni tuli pimeys. Sen jälkeen en ole tehnyt yhtään uutta, hauskaa näyttelyä.”
Venäjänjuutalaisen taiteilijan sukujuuret ovat Ukrainassa. Taide on ollut hänelle tapa käsitellä vaikeita tunteita.
Reichstein on kasannut sirpaleista ihmispatsaita ja palasista veistosrakennuksia kuin jälleenrakentaja. Ajatuksissa vellovat uutiset, joita Reichstein selaa vähintään kaksi kertaa päivässä.
”Sodan alkamisen jälkeen olen luonut ja pannut esille kolme suurta, uutta näyttelyprojektia. Kevyitä ja hauskoja ne eivät ole, vaan käsittelevät ihmiselämän haurautta.”
Vaikka taiteilijan mieli ei luo juuri nyt mitään kepeää, hän on iloinen, että Tiitiäisen aika on esillä Mikkelissä.
”Aikuisten velvollisuus on olla siirtämättä ongelmia ja murheita lapsille. Tämä aika ei ole minulle hauskaa lainkaan, mutta lapsille se on aika, jolloin he kehittyvät. He eivät ole tähän syyllisiä.”
Ja vaikka nyt tuntuu synkältä, on maailmassa aina tilaa toivolle ja ihmeille. Reichsteinin mieleen nousevat Kirsi Kunnaksen riimit:
”Tapahtui kerran – ja yhä tapahtuu / että pihallesi kasvaa satupuu. / Kun avaat oven, niin silloin Hui! / juuri silloin se tapahtui.”

