• Sukulaisen salainen asekätkö voi olla kymmenien tuhansien eurojen arvoinen – näin löydät sille omistajan

    Kuolinpesistä löytyy toisinaan aseita. Asiantuntija kertoo, miksi perintökivääri kelpaa kaupaksi, mutta vanha haulikko jää myymättä.
    Tilaajalle
    Lahti L-35 pistoolin prototyyppi myytiin huutokaupassa kovaan hintaan.
    Lahti L-35 pistoolin prototyyppi myytiin huutokaupassa kovaan hintaan. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Metsästys
    11.1.202518:00
    Taneli Laine

    Suomessa on poliisin mukaan 460 000 aseluvan haltijaa, joiden omistuksessa on yhteensä noin 1,5 miljoonaa ampuma-asetta.

    Omistajista merkittävä osa on iäkkäitä. Vanhimpien ampujien siirtyessä paremmille metsämaille, päätyvät lukuisat aseet kuolinpesien haltuun.

    Omistajan kuolemasta alkaa kuuden kuukauden aikaraja, jonka sisällä aseiden, aseen osien ja ammusten kohtalo on ratkaistava.

    Puolen vuoden ajan kuolinpesän hoitaja voi asianmukaisesti säilyttää ja hyväksyttävästä syystä kuljettaa edesmenneelle omistajalle luvitettuja aseita.

    Aseenkantolupa on henkilökohtainen, eikä sitä voi periä.

    Kuolinpesien aseita toimitetaan poliisille hävitettäväksi.
    Kuolinpesien aseita toimitetaan poliisille hävitettäväksi. Kuva: Kari Lindholm

    Edelleen käy niinkin, ettei piirongin perältä löytyvälle pistoolille ole lupaa lainkaan. Luvattomaksi osoittautuva ase on aina toimitettava poliisille. Asekätkön löytäjää ei löydöksestä rangaista.

    ”Luvallisten aseiden olemassaolon omaiset kyllä tietävät, mutta edelleen löytyy luvattomia aseita koteihin kätkettyinä. Ne paljastuvat joko perikuntien etsiessä tavaroita tai vanhojen kiinteistöjen remonteissa. Yleisimpiä ovat talvi- ja jatkosodan aikaiset sotasaaliit”, luettelee Suomen Asehistoriallinen Seura ry:n puheenjohtaja Pasi Kesäniemi.

    Poliisille toimitettu luvatonkaan ase ei automaattisesti päädy hävitettäväksi, kunhan asiaan ei liity rikosepäilyä.

    Kuten luvallisten aseiden kohdalla, perillisten vaihtoehdoiksi jäävät aseen luvittaminen itselle, aseen myynti, deaktivointi tai luovuttaminen poliisille joko huutokaupattavaksi taikka hävitettäväksi.

    Perillisen omaa aselupaa varten on hänellä oltava lain mukainen hyväksyttävä peruste aseen käytölle.

    Yleisimpiä syitä ovat metsästys tai oma todennettava harrastus. Jos edellisen sukupolven harrastukset eivät ole periytyneet, mutta aseella on historiallista ja perilliselle erityistä arvoa, voi luvan perusteena olla myös aseen muistoesineenä säilyttäminen.

    ”Kyllä aselupia myönnetään muistoesineperusteella. Nimenomaiseen aseeseen pitää olla vahva henkilökohtainen ja historiallinen side. Lupaan liitetään ampumakielto.”

    Jollei lupaa ole mahdollista saada, voi aseen deaktivoida ja näin pitää muistona menneistä ajoista.

    ”Käytännössä deaktivointi tarkoittaa piipun poraamista ampumakelvottomaksi ja liikkuvien osien kiinni hitsaamista. Työ on teetettävä itse ja maksaa ainakin 200–300 euroa”, Kesäniemi kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Asekeräilijä Jenny Puska ja venäläinen sodanaikainen SVT-40 kivääri.

      Historia ja perinne | Tällä harrastajakunnalla on Suomessa sarjatuliaseita ja jopa kranaatinheittimiä — ”Suurin osa ihmisistä ei tiedä”

      Tilaajalle
    • Suomi-konepistooli kuvattuna Sotamuseossa.

      Erä | Monen kotona saattaa nyt olla laiton ase – ”Jos virhe on sattunut ja ilmoitus jäänyt tekemättä, suosittelen hoitamaan asian pikaisesti kuntoon”

    Keräilyharvinaisuudet tai historiallisesti merkittävät aseet voivat olla hyvin arvokkaita.

    Vainajalle kuuluneen ampuma-aseen voi myös myydä. Kaupat saa tehdä itse tai apuna voi käyttää alan liikkeitä.

    Asehuutokauppoja järjestävät poliisi sekä Suomen Asehistoriallinen Seura.

    ”Poliisin huutokaupassa tosin on korkeiden määrien takia jopa useamman vuoden jono.”

    Huutokaupassa myynti on Kesäniemen mukaan koettu kuolinpesissä helpoksi menettelyksi. Itse myytäessä on varmistuttava, että ostajalla on poliisin myöntämä ampuma-aseen hankkimislupa.

    Ammatillinen asekaupan harjoittaja voi hakea myös vanhan, sodasta mukaan päätyneen luvattoman aseen poliisin hallusta ja myydä sen kuolinpesän lukuun.

    Huutokaupoissa ja liikkeissä kaupaksi käyvät kunnoltaan hyvät harrastusaseet sekä yleisimmille kaliipereille valmistetut metsästyskiväärit.

    ”Lyijyhaulikielto lopetti vanhojen haulikoiden markkinat. Nykyaikaiset teräshaulipatruunat eivät sovellu vanhoihin aseisiin.”

    Käyttökelpoisesta harrastus- tai metsästysaseesta saa Kesäniemen suurpiirteisen arvion mukaan korkeintaan joitakin satoja euroja.

    Keräilyharvinaisuudet tai historiallisesti merkittävät aseet voivat olla arvokkaampiakin. Suomeen alun perin jääkärien mukana tulleen, sisällissodan aikaisen Ukko-Mauser -pistoolin myyntihinta on 1 000–2 000 euron välillä.

    ”Lahti-pistoolin ainutkertaisen prototyypin vasarahinta oli syksyllä seuran huutokaupassa 17 200 euroa.”

    Lisää aiheesta
    • Aseen kuljetukseen liittyy monia säännöksiä.

      Erä | Nämä ovat yleisimmät virheet, kun asetta kuljetetaan autossa

      Tilaajalle
    • Deaktivoituja ampuma-aseita voi alla yksityishenkilöillä, yhdistyksillä ja muilla yhteisöillä sekä esimerkiksi asealan elinkeinonharjoittajilla.

      Erä | Tästä syystä pysyvästi ampumakelvottomiksi tehdystä aseesta pitää ilmoittaa − poliisi kertoo

    • ”Asepussin vetoketjun täytyy olla kokonaan suljettu, jos asetta kuljetetaan moottoriajoneuvon ohjaamossa. Tavaratilassa asetta saa kuljettaa ilman suojustakin”, metsästäjä Terho Hiukka Rovaniemeltä sanoo.

      Erä | Tiesitkö – asepussin avonainen vetoketju voi tuoda sakot

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen