
Oletko koskaan miettinyt, miksi suomalaisvauvan nimi pidetään salaisuutena jopa pari kuukautta? Samanikäistä, muussa maassa syntynyttä lasta on todennäköisesti kutsuttu oikealla nimellään heti syntymän jälkeen.
Nimen salassa pitäminen on suomalainen perinne, eikä esimerkiksi kristillinen tapa, kertoo Helsingin Mikaelin seurakunnan pastori Jenni Kahenvirta.
Kristinuskossa ajatellaan, että kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä omakseen. Evankelis-luterilaisen kirkon uudet jäsenet on ollut perinteisesti tapana kastaa jo pikkuvauvana. Osittain tästä syystä lapsen nimen paljastaminen on ollut Suomessa tapana yhdistää nimenomaan ristiäisiin ja kasteeseen.
”Ennen vanhaan saatettiin uskoa esimerkiksi, että jos nimi kerrotaan ennen kastetta, lapsesta tulee kovin puhelias. Tällaisia kansanuskomuksia ei nykyään muisteta, mutta tapa on jäänyt elämään”, Kahenvirta kertoo.
Hän jatkaa, että ristiäisiin liittyy myös sellainen suhteellisen yleinen harhaluulo, että vain pappi saisi paljastaa lapsen nimen.
”Ei se niin mene. Vanhempi voi kertoa nimen ristiäisissä ja jo aiemmin.
Kahenvirta huomauttaa, että koska entistä harvempi kuuluu kirkkoon, myös kasteella käydään entistä vanhempana, kuten rippikouluikäisenä, armeijassa tai ennen naimisiinmenoa. Tällöin ihminen on tietenkin saanut nimensä jo aikoja sitten, eikä kaste ole yhteydessä nimen saamiseen.
Tilastoja lapsen nimen paljastamisen ajankohdasta ei ole olemassa, mutta jo lyhyellä googlailulla selviää, että nimen paljastaminen vasta ristiäisissä tai nimiäisissä on yleistä myös 2020-luvun Suomessa.
Kahenvirta huomauttaa, että nimi on tietenkin saatettu rekisteröidä vaikka heti lapsen synnyttyä, mutta se paljastetaan samaan aikaan kaikille vasta, kun kaikki läheiset saadaan koolle.
Lisäksi nimi saatetaan paljastaa ennen juhlia esimerkiksi pelkästään kummeille, jotta he voivat kaiverruttaa nimen kummilusikoihin tai muuhun muistoesineeseen.
Kaikki tavat paljastaa nimi ovat yhtä arvokkaita, Kahenvirta korostaa. Jotkut vanhemmat ovat miettineet lapsensa nimen jo valmiiksi ja mahdollisesti kertoneetkin sen jo läheisilleen ennen lapsen saamista. Osa taas haluaa pohtia rauhassa, mikä nimi sopisi juuri tälle lapselle.
”Olipa kyseessä ristiäiset tai nimiäiset, onhan nimen paljastaminen myös sellainen asia, jota vieraat odottavat ja josta saadaan jutunjuurta kahvitteluun”, Kahenvirta kertoo.
Suomalaistyylinen nimen salailu ei olisi monessa muussa maassa edes mahdollista, Kahenvirta huomauttaa.
”Usein lapsen nimi pitää rekisteröidä jo synnytyssairaalassa, mutta Suomessa saa hieman miettimisaikaa.”