• Maajussit tekevät valintansa – Vappu Pimiä kehottaa pöllämystynyttä voittajaa ottamaan naisen rohkeasti kainaloonsa

    Farmiviikon viimeisenä päivänä maajussit valitsevat sen puolisoehdokkaan, jonka kanssa haluavat jatkaa tutustumista.
    Anna-Reetan tilalla peli ei ole niin selvä, joten yllätyksiin on hyvä varautua. Kuvassa ovat vierekkäin Vappu Pimiä ja Anna-Reetta. Penkin toisella puolella istuvat sulhasehdokkaat Kalevi, Sami ja Aleksi.
    Anna-Reetan tilalla peli ei ole niin selvä, joten yllätyksiin on hyvä varautua. Kuvassa ovat vierekkäin Vappu Pimiä ja Anna-Reetta. Penkin toisella puolella istuvat sulhasehdokkaat Kalevi, Sami ja Aleksi. Kuva: MTV3
    Lukemisto|Radio ja TV
    7.11.202221:00
    Juho Mäkelä

    Maajussille morsian -ohjelma on edennyt valintajaksoon.

    Anna-Reetan lypsykarjatilalla Savonlinnan Kiviapajalla eletään jännittäviä hetkiä. Valinta Aleksin, Samin ja Kalevin väliltä ei ole helppo.

    Anna-Reetta kertoo miettineensä päätöstä yön pikkutunneille saakka.

    ”Minulla on tässä paljon pelissä. Niin on heilläkin. He ovat lähteneet tähän oikeasti täysillä mukaan”, Anna-Reetta sanoo.

    Anna-Reetta päätyy valitsemaan kumppanikseen jäyhän Kalevin. Kaksikolla on samanlainen ajattelutapa, ja myös elämänarvot yhdistävät heitä.

    ”Tietyllä tavalla ootti sitä omaa nimeä. Vaikka pettymys tuli, reissu on antanut enemmän kuin ottanut”, Aleksi kommentoi.

    ”Kalevi on sellainen luonnonlapsi. Hän ei todellakaan esitä”, Anna-Reetta naurahtaa.

    ”Kun kuulin oman nimeni, tuhat kiloa tippui hartioilta. Ei kai sitä osaa olla kuin onnellinen”, Kalevi myhäilee.

    Maajussille morsian -ohjelman juontaja Vappu Pimiä kehottaa lopuksi Kalevia ottamaan Anna-Reetan kainaloonsa.

    ”Mitenhän se otetaan”, Kalevi kysyy vitsaillen.

    ”Sulla on aikaa opetella”, Anna-Reetta kuittaa.

    Laitilalainen maatalousyrittäjä Victoria tekee valinnan Juhon, Victorin ja Aleksin väliltä.
    Laitilalainen maatalousyrittäjä Victoria tekee valinnan Juhon, Victorin ja Aleksin väliltä. Kuva: MTV3

    Kesäkukkia kasvattava laitilalainen Victoria on myös hankalan valinnan edessä. Hän pohtii, kannattaako tehdä turvallinen ratkaisu vai ottaa pieni riski.

    Victoria päätyy valitsemaan puolisoehdokkaista Ahvenanmaalla asuvan Victorin. Parivaljakko aikoo rauhassa katsoa, miten suhde etenee.

    ”Totta kai mä oon pettynyt. Kyllä se .....taa suoraan sanottuna. Toivottavasti hän teki oikean päätöksen. Kaikkea hyvää toivon heille”, rannalle jäänyt Aleksi kommentoi.

    Victorin kanssa on helppo olla oma itsensä, maajussitar perustelee valintaansa.

    ”Hän on kunnon sulava herrasmies. Se on hieno piirre”, Victoria kehuu.

    Rantasalmelaisen lypsykarjatilan isännän Arhon valinta on selkeä. Hän jatkaa tutustumista Karoliinan kanssa. Arho ja Karoliina vaihtavat televisioruudussa lämpimiä halauksia ja suukkoja.

    ”Matka jatkuu. Ei tiedä mihin asti”, Arho tuumii onnellisena.

    Härmäläisen Joonaksen tilalla Vappu Pimiää odottaa yllätys. Joonas on nukkunut farmiviikon viimeisen yön kahdestaan Lindan kanssa.

    Miehen muut puolisoehdokkaat Suski ja Soffi lähtivät kotiin jo lopullisia valintoja edeltävänä iltana. Päätös syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä.

    ”Musta paistoi varmaan kilometrien päähän, että kuka kiinnostaa”, Joonas kertoo hymyillen käsi kädessä Lindan kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Arho ja Karoliina menevät treffeille seikkailupuistoon Maajussille morsian -ohjelmassa.

      Radio ja TV | Jännitys vaihtuu helpotukseksi maajussi-Arhon treffeillä – ”Nyt ollaan aika vahvasti rakastuneita”

    • Linda ja Joonas pääsivät lentokoneen kyytiin Maajussille morsian -ohjelman yhdeksännessä jaksossa.

      Radio ja TV | Maajussi-Joonas paaluttaa treffien päätteeksi: ”Peli alkaa olemaan selvä” ‒ tilanne ärsyttää muita puolisoehdokkaita

    • Anna-Reetta haluaa selvittää treffeillä, millainen persoona Kalevi on mystisen ulkokuoren takana.

      Radio ja TV | ”Ei sitä määräänsä enempää olla tarvi olla” ‒ Maajussitar Anna-Reetta utelee, mitä Kalevi ajattelee läheisyydestä

    • Victoria halusi selvittää, onko omien lasten saanti treffikumppaneille tärkeää.

      Ihmissuhteet | Maajussitar-Victoria haastoi treffikumppaninsa tämän lapsitoiveista: ”Mä en ole kauhean innokas sellaisia enää pyöräyttelemään”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten