
Kokemuksesta tiedetään, että jotkut ihmiset houkuttelevat erikoisen tehokkaasti hyttysiä. Syitä on yritetty selvittää laboratorioissa.
Hyttysiä houkuttelevat lämmön ja hengityksen hiilidioksidin lisäksi ihmisten erittämät hajut. Niitä hyttynen aistii jopa 60 metrin päästä antenniensa hermosoluilla.
Uusimmassa tutkimuksessa pyrittiin laboratoriosta ulos luonnon olosuhteisiin. Jättimäisessä harsoteltassa tarjottiin hyttysille ihmisten hajujen monivalintatesti. Työn jalona tarkoituksena oli saada tietoa hyttysansojen ja karkotteiden kehittämisen pohjaksi.
Jääkiekkoareenan kokoisen harsoteltan ulkopuolelle sijoitettiin kahdeksan telttaa, joissa yöpyi ihmisiä. Näistä teltoista johdettiin ilma putkilla areenalla oleviin kymmenen sentin läpimittaisiin alustoihin, joille hyttyset voivat laskeutua.
Alustat lämmitettiin 35 asteisiksi vastaamaan ihmisen ihon lämpötilaa. Harsoteltassa odotti 200 hyttystä. Niiden liikkeitä seurattiin infrapunasensoreilla.
Hyttyset pystyivät tässä avarassa tilassa hakeutumaan selvästi joillekin alustoille. On ällistyttävää, että hyttyset aistivat valtavassa tilassa tarkasti kymmenen sentin lätkän ja lentävät sille.
Selitystä haettiin analysoimalla eri teltoissa nukkuneiden ihmisten ihosta haihtuvat kemikaalit. Parhaiten hyttysiä näytti huokuttelevan sekoitus karboksyylihappoja. Niitä eritetään ihon kosteuttamiseksi ja suojaksi.
Karboksyylihappoja on löytynyt myös jalkahien hajuisessa Limburgin juustosta, jonka on todettu houkuttelevan hyttysiä. Ihon haju oli voimakkaampi houkutin kuin hengityksen hiilidioksidi.
Hyttyset ovat maailman tappavimpia eläimiä. On laskettu, että 700000 ihmistä kuolee vuosittain niiden levittämiin tauteihin, lähinnä malariaan mutta myös keltakuumeeseen ja denguekuumeeseen.
Tämä kenttätutkimus tehtiin Afrikassa sikäläisillä hyttysillä. Täällä kotimaassamme hyttysten lajivalikoima on erilainen ja kesän mittaan lajit myöskin vaihtuvat. Silti ei liene liioteltua olettaa, että samankaltaiset aistimukset ohjaavat meikäläisiäkin hyttysiä kimppuumme.
Lähde: Science doi: 10.1126/science.adi8213
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori