

Suomalaisesta rakennuskannasta noin kuusi prosenttia on yli sata vuotta vanhaa, kertovat Tilastokeskuksen laskelmat. Luku kuulostaa pieneltä, mutta siltikin ennen vuotta 1920 rakennettuja omakoti- ja paritaloja on viimeisimmän tiedon mukaan 73 677 kappaletta.
Täälläkin siis riittäisi tarjokkaita Ruotsin SVT:n suositulle formaatille Talot huokuvat historiaa (Det sitter i väggarna).
Ohjelmaa on Ylellä esitetty nyt yhdeksän tuotantokautta, jotka kaikki ovat Yle Areenassa katsottavissa. Ruotsalaismedioiden mukaan kymmeneskin kausi olisi pian täällä.
Vajaan tunnin mittaisen ohjelman jokainen jakso on itsenäinen kertomus vanhasta, nykyisten asukkaiden ohjelmaan ilmoittamasta talosta.
Kylään kutsuttuina historioitsija Christopher O'Regan (kaudet 1–4) ja antiikkiesineiden tuntija Rickard Thunér (kaudet 5–9) penkovat arkistoja selvittääkseen tonttien, rakennusten ja niiden entisten asukkaiden historiaa.
Samaan aikaan rakennustutkija Erika Åberg antaa käytännön neuvoja vanhan talon korjaajille ja opastaa asukkaita valikoidussa korjaushankkeessa. Jaksoissa on nähty ainakin pinkopahvin asennusta, katon uusimista, ulko- ja sisämaalausta, ikkunan kunnostusta sekä puukorjauksia.
Suosiosta kertoo se, että katsojapalautteen vyöryn ansiosta talovanhusten omaa ohjelmaa jatkettiin uusilla kausilla, vaikka SVT tahtoi lopettaa sarjan jo kertaalleen vuonna 2020.
Iloisen tunnelman sarja on valopilkku kelle tahansa taloista tai arjen historiasta kiinnostuneelle. Jokaiseen uuteen faktaan tai korjaustapaan suhtaudutaan sellaisella riemulla, jonka vain ruotsalaiset televisiossa osaavat. Spännande!
Katselukokemus saa kiinnostumaan myös itselle tai lähipiirille kuuluvan talon historiasta. Moni asuu kotia tai kesämökkiä, joka on seiniensä sisällä nähnyt yli sata vuotta elämää ja kuolemaa.
Niillekin, jotka tuntevat talolliset esivanhempansa Kustaa Vaasan veroluetteloista saakka, voi oman talon historian tutkiminen tarjota aivan uusia näkökulmia menneeseen. Ohjelman historioitsijat kaivavat esiin jopa luonnekuvauksia mustavalkoisten lasinegatiivikuvien henkilöistä.

Koska suomalainen toteutus tästä formaatista puuttuu, ei tv-historioitsijaa voi kutsua kotiin tai mökille vanhoja kaivelemaan. Vaivalloiselta näyttävän arkistojen selaamisen voi kuitenkin aloittaa ihan itse ja vieläpä erittäin helposti kotoa poistumatta.
Kansalliskirjaston digi.kansalliskirjasto.fi -palvelussa on selattavissa yli 19 miljoonaa sivua Suomessa ilmestyneitä sanomalehtiä. Digitoinnin parhaita puolia on, että ikivanhojenkin lehtien sisältöä voi etsiä hakusanoilla.
Koska sanomalehdet lennättimen ja hevoskyytien aikaan olivat paikallisempia kuin nyt, kirjoitettiin niissä pienistäkin kylien ja yksittäisten kotien tapahtumista.
Satakunta-lehden pikku-uutisiin tallentuivat isoäidin talon rakennusvuosi ja huutokauppa, sammumaan saatu tulipalo sekä usean hautakiviin kirjoitetun esi-isän kotonaan käymä viimeinen kamppailu keuhkotaudin kanssa.
Luonnekuvaukset rajoittuvat useimpien kohdalla kuolinilmoitusten postuumeihin kehumisiin, mutta uutisiin hyvällä tai pahalla päässeistä voi oppia enemmänkin.
Sanomalehtihaun tärkein onnistumisen tae on sopivien hakusanojen keksiminen. Kunnan, kylän, talon taikka suvun nimistä on löydettävä riittävän yksilöivä yhdistelmä. Sanoja voi onneksi syöttää useampia ja haku osaa etsiä jopa eri taivutusmuotoja.
Uudet tiedot menneestä kiinnostavat varmasti niin etsijää, kuin lähipiiriä. Jännittävää!