• Taianomainen näky auton ikkunasta sai yrittäjäkaverit keksimään pähkähullun idean

    Omenapuutarhan ja ikimetsän katveeseen Hyvinkäälle aukeaa taidepuisto. Siellä voi törmätä jättimäiseen hämähäkkiin ja valkoiseen poroon.
    Tilaajalle
    Yrittäjät Teijo Monni ja Pertti Riikonen ovat päässeet Aku Ankan autoon. Aku hyppää kyytiin, kunhan moottorisahataiteilija Eetu Mäki on saanut sen veistettyä.
    Yrittäjät Teijo Monni ja Pertti Riikonen ovat päässeet Aku Ankan autoon. Aku hyppää kyytiin, kunhan moottorisahataiteilija Eetu Mäki on saanut sen veistettyä. Kuva: Johanna Monni
    Lukemisto|Kulttuuri
    16.6.202420:00
    Janica Pörhönen

    Aivan pähkähullu idea. Näin kuvailee yrittäjä Pertti Riikonen Suomen ensimmäistä laaja-alaisesti ITE-taidetta esittelevää puistoa. ITE-taide tarkoittaa itseoppineiden taiteilijoiden visuaalista nykykansantaidetta.

    Riikonen ja hänen nuoruudenystävänsä Teijo Monni halusivat mahdollistaa näkyvyyttä taiteelle, jolle ei tunnu olevan sijaa perinteisissä taidemuseoissa ja näyttelyissä.

    Muutama vuosi sitten kaksikko päätti ottaa pankkilainan taidepuistolle.

    ”Kaikki revittiin omasta selkänahasta. Viimeiset kaksi vuotta on huhkittu viikonloput ja yöt”, Pertti Riikonen kertoo.

    Middle of Nowhere -taidepuistolle löytyi paikka vanhan kauppapuutarhan miljööstä Hyvinkään Kaukasten kylästä. Tulevina vuosina on tarkoitus laajentaa puistoa ja saada mukaan uusia taiteilijoita.

    Vanhan päärakennuksen sisätiloihin aukeaa pian taidenäyttely, joka levittäytyy ulos kasvihuoneraunioille ja pitkospuureitin varrelle metsään. Teoksia on yli 20 ITE-taiteilijalta, joista tunnetuimpia lienee Paula Huhtanen, Juha Käkelä, Kyösti Iitti, Jori Tapio Kalliola, Alpo Koivumäki ja Marjut Kauppinen.

    Riikosen mukaan taiteilijat suhtautuvat puistoon todella positiivisesti, eikä kukaan ole kieltäytynyt yhteistyöstä.

    ”He kokevat työnsä merkitykselliseksi, kun saavat näkyvyyttä teoksilleen. Suurin osa on lahjoittanut meille teokset.”

    Taidepuistossa tulijaa katsovat Ahti Tyysterin veistokset Tarja Halonen, Sauli Niinistö ja vedenneito.
    Taidepuistossa tulijaa katsovat Ahti Tyysterin veistokset Tarja Halonen, Sauli Niinistö ja vedenneito. Kuva: Teijo Monni

    Tällä hetkellä kukoistavat, lumikonvalkoiset omenapuut hehkuvat taidepuiston puutarhassa. Kesällä sen konttikahvilasta leviää belgialaisten vohveleiden tuoksu. Vohvelit tirisevät yrittäjien omassa vohveliraudassa.

    Kahvila-terassin kalusteet koottiin kuorma-lavoista ja pöydät kaapelikeloista. Kahvilaa sisustettiin vanhoilla ruosteisilla auroilla ja äestimillä. Lähes koko puisto on tehty vanhoista kierrätysrakenteista, kuten vanhan ladon laudoista.

    ”Moni on sanonut meille, että tämähän on taideteos koko ympäristö. Meidän mielestämme kunnia kuuluu kuitenkin ITE-taiteilijoille heidän työstään”, Riikonen sanoo.

    ”Moni on sanonut meille, että tämähän on taideteos koko ympäristö.”

    Hyvinkääläissyntyinen, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva Pertti Riikonen kuvailee puiston avaamista juurille paluuksi. Kuvassa hän viimeistelee baaritiskinä toimivaa pakettiauton hylkyä.
    Hyvinkääläissyntyinen, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva Pertti Riikonen kuvailee puiston avaamista juurille paluuksi. Kuvassa hän viimeistelee baaritiskinä toimivaa pakettiauton hylkyä. Kuva: Teijo Monni

    Pertti Riikosen omakohtainen lumo visuaaliseen kansantaiteeseen lähti vuonna 2020 Pöytyältä. Erilaisissa taidenäyttelyissä aiemmin kiertänyt Riikonen ajeli silloin yhdessä Teijo Monnin kanssa kuvaamassa ITE-taidekohteita. Osa kuvauskeikoista toteutettiin yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa.

    Auton ikkunasta, korkean kallion takaa avautui taianomainen näky. Peilikirkkaan järven ympäristöä vartioivat metalliset enkeliveistokset. Enkelit ovat taiteilija Kyösti Iittin käsialaa.

    ”Mietin, että voiko tämä olla totta”, Riikonen muistelee.

    Koska pöytyäläinen taidehelmi sijaitsi maaseudun sydämessä, yrittäjäkaksikko halusi ehdottomasti ITE-taidetta myös Uudellemaalle. Kyösti Iitin hevosenkengistä tekemä valkoinen poro löysi paikkansa taidepuiston kalliolta, jossa metsäkauriit käyvät sitä ihmettelemässä.

    ”Halusimme paikan perinteiseen maalaismaisemaan, vähän kuin räsymattomummolamiljööseen. Paikasta haluttiin sellainen, että turistitkin voisivat tulla tänne Helsinki-Vantaan lentokentältä.”

    Puuveistokset ja vihreä maalaus on Benny Uhleniuksen käsialaa. Oikealla seinällä Paula Huhtasen maalatut levyt Onnelliset planeetat. Toisessa huoneessa näkyy Greger Grönholmin maalaus.
    Puuveistokset ja vihreä maalaus on Benny Uhleniuksen käsialaa. Oikealla seinällä Paula Huhtasen maalatut levyt Onnelliset planeetat. Toisessa huoneessa näkyy Greger Grönholmin maalaus. Kuva: Teijo Monni

    Usein ITE-taidepuisto sijaitsee taiteilijan omassa pihapiirissä ja voi olla hyvinkin suuri. Tässä puistossa on sen sijaan monien eri taiteilijoiden teoksia. Siksi sitä voidaan sanoa Suomen laaja-alaisimmaksi nykykansantaiteen puistoksi.

    Riikosen mukaan taidepuisto on koko perheen retkikohde. Pitkospuita pitkin kulkeva taidereitti on 500 metrin pituinen, sen jaksaa kävellä perheen pienimmätkin.

    Luonnossa lapset pääsevät ihmettelemään visuaalisen nykykansantaiteen teoksia, kuten isoa hämähäkkiä, muurahaista ja metsänhenkeä.

    Jyri Tapio Kalliolan installaatio Kädetön pianisti.
    Jyri Tapio Kalliolan installaatio Kädetön pianisti.  Kuva: Teijo Monni

    Middle of Nowhere

    ITE-taidepuisto ja kesäkahvila Hyvinkään Kaukasten kylässä.

    Terassilla järjestetään erilaisia tapahtumia kesän mittaan.

    Avajaiset lauantaina 29.6.

    Maksuton pääsy kesäkahvilaan. ITE-taidepuistoon on 10 euron pääsymaksu, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

    Avoinna 1.9. saakka. Tarkemmat aukioloajat löytyvät osoitteesta https://middleofnowhere.fi/aukioloajat-ja-hinnat

    Middle of Nowhere -taidepuisto sijaitsee vanhan kauppapuutarhan miljöössä, ikimetsän siimeksessä. Kuvassa kahvila-terassialue.
    Middle of Nowhere -taidepuisto sijaitsee vanhan kauppapuutarhan miljöössä, ikimetsän siimeksessä. Kuvassa kahvila-terassialue. 
    Lisää aiheesta
    • Kierrätysmateriaalit tulevat pääasiassa lahjoituksena lähiseudun ihmisiltä.

      Piha ja puutarha | Marjut Kauppinen rakensi pihastaan kierrätystavaroiden paratiisin – Donald Trumpia esittävä hahmo tuli vanhaan Ford Orioniin herättämään ihastusta ja vihastusta

    • "ITE-lyhenne tulee sanoista itse tehty elämä. Minun mielestäni se kuvaa tätä taidetta, jota teen. Kuvaa hyvinkin", Alpo Koivumäki sanoo.

      Elämää kuhiseva Alpon savanni levittää hyvää mieltä – "Täältä lähtee hymy mukanaan"

    • Hankolaisen rakennusmestarina työskennelleen Heikki Meriläisen pihapiirin ja itse rakennetun ateljeen ympärille keskittyvän kodin täyttävät sadat veistokset, teokset, maalaukset ja piirustukset.

      Kulttuuri | ITE-taiteen kartoitukset koko Suomessa on vihdoin tehty – hanke kesti yli 25 vuotta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta