• Robinin kesähitissä mainittu ”Antti Järvinen” nosti samannimisen pohjalaismiehen julkisuuteen – nyt saatiin uusi yllätys

    Viime viikolla palkittujen parhaiden nimien joukossa on superyllättäjä: laulussa esiintyvä fiktiivinen henkilö Antti Järvinen. Laulun oikea kaima Kauhavalla on saanut yllättävää julkisuutta.
    Robin Packalen ajattelee Häitä pidelly -kappaleen tekevän Anteille vain kunniaa.
    Robin Packalen ajattelee Häitä pidelly -kappaleen tekevän Anteille vain kunniaa. Kuva: Miia Leivo
    Lukemisto|Kulttuuri
    13.11.202420:00
    Jarmo Hankivaara

    Nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijat äänestivät vuoden nimistä nimistöntutkimuksen päivillä 8. marraskuuta.

    Ykköseksi nousi Inarin kirkonkylässä sijaitsevan uuden koulun nimi Šielâ. Sana on inarinsaamea ja tarkoittaa saamelaiskulttuureissa vastasyntyneelle annettavaa amulettia, joka kulkee omistajansa mukana läpi elämän.

    Toiseksi nousi todellinen yllättäjä eli Antti Järvinen. Nimi esiintyy Robin Packalenin kesähitissä Häitä pidelly. Siinä Robin laulaa kuvitteellisesta rakastetustaan, joka on mennyt naimisiin Antti Järvinen -nimisen miehen kanssa. Laulussa riimitellään: ”Nyt vihaan jokast Anttia ja onneks konkas Anttilat”.

    Packalen on kertonut, että Antti Järvinen ei ole todellinen henkilö. Silti monet kuulijat ovat kiinnostuneet nimen taustasta, ja sen on saanut huomata kauhavalainen Antti Järvinen.

    Sattumoisin mies sattuu olemaan sivutoimeltaan hääkuvaaja. Yle kertoi jo kesällä, että Järvisen yrityksen nettisivujen viikoittainen kävijämäärä äkkiä pomppasi muutamasta kymmenestä toiselle tuhannelle.

    Hän ei ole huomiosta moksiskaan, ja toivoo julkisuuden tuovan lisää leipää pöytään.

    ”Robin on häitä pidellyt, minä olen häitä kuvaillut”, hän tokaisi kesällä.

    Packalen kertoi, että he tahtoivat kappaleeseen mahdollisimman perinteisen suomalaisen nimen. Nimikaimoja sometettiin ennakkoon huonolla menestyksellä.

    Samannimisiä etsittiin somesta huonolla menestyksellä.

    Kolmannen sijan äänestyksessä jakoivat Kiekko-Espoo ja Posti. Jääkiekon SM-liigaan kaudeksi 2024–2025 nousseen Kiekko-Espoon nykyinen suomenkielinen nimi sopii asiantuntijoiden mielestä suomalaiseen kulttuuriin paremmin kuin seuran nimenä vuosina 1998–2016 toiminut Blues.

    Muut finaaliin päässeet nimet olivat Aurora, Juuri & Juuri sekä Tiedemuseo Liekki. Ehdokkaat perusteluineen ovat nähtävillä Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.

    Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinto jaettiin nyt seitsemättä kertaa.

    Juttua muokattu 14.11. kello 7.27. Korjattu ingressiin Antti Järvisen kotipaikka Kauhajoesta Kauhavaksi.

    Lisää aiheesta
    • Jaakko Teppo kuvattuna MT:n haastattelua varten vuonna 2019.

      Musiikki | Jaakko Teppo ja Jope Ruonansuu olivat lajinsa viimeisiä kuplettilaulajia – nykyaika ei ole suotuisa uusille huumorivärssyjen veisaajille

      Tilaajalle
    • Lauri Hyvönen, palkittu Pohjois-Karjalan ja Liperin poika.

      Ravit | Liperi palkitsi poikansa: ravien rakastetun äänen Lauri Hyvösen sydän sykkii kotiseudulle ja suomenhevosille

    • Sanansaattajissa yritetään keksiä sanojen alkuperää. Ohjelma haastaa myös katsojan.

      Radio ja TV | Tiedätkö, mitä tarkoittaa putukihveli ja kikkiviero? Oikea vastaus palkitaan euforialla

    • Siela on Inarin kirkonkylässä sijaitsevan uuden koulun nimi. Erittäin uhanalaisen inarinsaamen kielen sana siela tarkoittaa saamelaiskulttuureissa vastasyntyneelle annettavaa amulettia. LEHTIKUVA / Ritva Siltalahti.

      Kulttuuri | Inarilaiskoulu Siela palkittiin hyvästä nimestään – kisassa pärjäsivät myös Kiekko-Espoo ja Posti

    Artikkelin aiheet
    Antti Järvinen
    Robin Packalen
    vuoden nimi
    Nimistöntutkimuksen päivät
    Kauhava
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta